Kirkossa

Aamusta lähtien meidän 3-vuotias pieni mies oli kovin innoissaan, sillä olimme menossa kirkkoon. Käymme harvoin kirkossa ja esikoisemme ei muistanut edellistä kertaa. Kasteet olemme itse järjestäneet kotona ja varsinaisissa jumalanpalveluksissa en kovin mielellään istu kahden pienen lapsen kanssa. (Ymmärrätte varmaan miksi...) Onneksi saimme vihdoin hyvän syyn vierailla kirkossa mukavissa merkeissä, kun ihana pieni tyttönen sai siellä nimensä nyt viikonloppuna.

 

 

Kun mietin meidän päivää illalla totesin jälkiviisaana, että olisin voinut suunnitella keskustelua kirkosta, jumalasta ja kasteesta hieman paremmin etukäteen. Kun 3-vuotiaalle kertoo, että olemme menossa kirkkoon, tietää saavansa aikaiseksi kysymysryöpyn: 

"Äiti, mikä on kirkko?". 

Noh, se on sellainen iso vanha rakennus, joka on tehty kivestä ja se on tavallaan Jumalan koti. 

"Asuuko Jumala siellä?" 

Ööö.. Jumala on tavallaan kaikkialla, mutta myös kirkossa, luonnossa, taivaassa ja ööö.. kaikkialla. 

"Ai, no mitä sille vauvalle tehdään tässä kirkossa"

Vauva saa nimen ja pappi kastelee vauvan pään vedellä ja siksi vauva saattaa itkeä vähän.

"(kauhistunut ilme) Onko pappi vaarallinen?"

Ei, pappi on ihan kiltti. Pappi puhuu kirkossa ja kertoo tarinoita jumalasta.

jne.... 

Keskustelu jatkui pitkin aamupäivää ja lopulta erittäin jännittynyt pikku mies astui kirkon suurista metalliporteista sisään. Hän kysyi missä se Jumala nyt on ja ihmetteli seinämaalauksia, penkkejä ja kastemaljaa. Häntä taisi pelottaa mutta samalla kiinnostaa sen verran, että jaksoi olla melko hienosti hiljaa paikallaan suuren osan kastetilaisuudesta. 

-Såfin