Meidän esikoinen käy joka viikko Vaarinsa kanssa muskarissa. Minusta on ihanaa, että heillä on yhteinen harrastus. Tällä viikolla kävi kuitenkin niin, että Vaari oli työn puitteissa ulkomailla ja minä sain tuurata häntä ja olla esikoisemme pari muskarissa. Olen itse harrastanut musiikkia pienestä pitäen joten täytyy myöntää, että minulla oli kyllä melko korkeat odotukset tätä tuntia kohtaan, vaikkakin ryhmä on suunnattu niinkin pienille tyypeille kuin 2-3 vuotiaille.
Lähdimme siis eilen ensimmäistä kertaa yhdessä kohti muskaria. Olen erittäin huono suunnistamaan, joten kun lähdimme kotipihasta liikkeelle esikoisemme varmisti, tiedänkö mihin suuntaan minun pitää ajaa. (Hän oli oikeasti huolissaan ettei löydetä perille - apua, olenko niin surkea?) Hän ohjasi meidät hienosti parkkipaikalta oikealle ovelle, näytti mihin ulkovaatteet jätetään ja lopulta hän osoitti missä huoneessa muskari pidetään. Kolmessa vartissa tapahtui paljon. Lapset soittivat kanteleella, etsivät lauleskellen kadonnutta Onni-oravaa, heittelivät huivilumipalloja ja soittivat jättiputkiloilla. Jätti-isot muoviputkilot olivat ehdottomasti lasten suosikkisoitin. Kun putkea löi lattiaan, siitä kuului jännä ääni. Toki loppujen lopuksi koko porukka lenteli kuin noidat putkien päällä ja kiikaroi niiden avulla kaukaisia tähtiä..
Hauskaa oli ja erityisesti jäi mieleen miten ylpeänä meidän esikoinen esitti minulle paikkoja ja kertoi miten kaikkialla tulisi toimia! Iso mies..!
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti