2016/03/27

"Kutomista ja Kuoharia" - kerho

Kyllähän jokaisella kunnollisella äitillä pysyy puikot käsissä? ööö.. tai jos ei pysy niin miten olisi kuoharilasi? Hihii.. Ehkä muistat kun viimeksi kerroin, että perustimme hetken mielijohteesta muutaman kaveriäidin kanssa kerhon, jossa tarkoituksena on istua iltaa ja samalla yrittää opetella vähän lankakäsitöiden tekemistä. Meidän kokemustaso kutomisen suhteen ei ole mikään valtava, mutta kaikki olivat samaa mieltä siitä, että oikein kunnollinen äiti osaa kutoa lapsilleen edes villasukat! Omalta osaltani voin tässä näin julkisesti tunnustaa, että edellisestä kutomiskerrasta on kulunut n. 15 vuotta (Apua!). 

Me treffasimme siis nyt viikolla ensimmäistä kertaa tämän kerhon tiimoilta meidän luona. Olin onneksi katsonut hädissäni youtubesta opasvideoita etukäteen, ettei tarvinnut hävetä silmät päästä. Hahaa.. Projekteja illan aikana aloitettiin vallan monta, yksi meistä halusi kutoa nukelle vaatteet, yksi halusi tehdä villasukat ja jopa yksi valtava tilkkutäkkiprojekti sai alkunsa. Jottei ilta menisi ihan toivottomaksi palkitsimme itsemme välillä Tokio55 susheilla (namii!!) ja joimme muutaman lasin kuplivaa. Ai vitsit miten hauskaa meillä oli.. Saas nähdä valmistuuko nämä projektit koskaan?? Hahaa..

-Såfin

1 kommentti:

  1. Tuollainen on varmasti hurjan hauskaa valmistuu työt tai ei :D

    VastaaPoista