2016/03/26

Pakkauslista

Kohta on sen aika.. Suuntaamme perheen ja lasten isovanhempien kanssa laivalla yli Ruotsiin ja ajamme sieltä reilut 600 kilometriä autolla Åreen. Siellä meitä odotta ihana oma mökki maailmancup-rinteessä. Onhan tällainen lomailu perheen kanssa kertakaikkiaan ihanaa.. Sitten on toisaalta myös se toinen "ei-niin-ihana" puoli, nimittäin se pakkaaminen. Me aloitimme vihdoin ja viimein tavaroiden kasaamista ja läpikäymistä ja aika nopeasti meidän olohuoneen lattia oli aivan täynnä yhtä sun toista (melkein) tarpeellista tilpehööria. Apua! Olin jotenkin kuvitellut, että tämä tulee olemaan ihan helppo nakki verrattuna lentämiseen, kun auton voi pakata täyteen suoraan kotiovella ja voi huoletta ottaa mukaan kaikenlaista tavaraa ns. "kaiken varalta". Tavaramäärän nähdessäni olen kuitenkin kauhuissani. Tarvitsemme vähintään pakettiauton ja mielellään kuorma-auton.. Hahaa..

Annan teille vähän esimakua mitä kaikkea meidän pitäisi mahduttaa meidän auton takakonttiin: 

- 4 henkilön sisävaattet
- 4 henkilön ulkovaatteet ja kengät
- 2 lapselle varaulkovaatteet
- Villa-, alusasut ja välikerrastot
- Sukset, laudat, laskettelukypärät, murtsikkakamat yms.
- Rattaat
- Pulkat
- Lääkkeet ja hygieniatarvikkeet
- Leluja, kirjoja, leffoja
- Lakanat, pyyhkeet
- Matkasänky
- Matkasyöttötuoli
- Kassi laivalle
- Järkkäri + objektiivit, tietokone(et), ipadit, gopro-kamera
- Kaikkien edellämainittujen laturit

Mitä sanot - mahtuuko kaikki autoon? Hahaa.. Joo, no ei mahdu ei..!!

-Såfin

10 kommenttia:

  1. Huh, mulle tuli hiki jo pelkästä ajatuksesta :D Meidän toiseen autoon tuo määrä mahtuisi helposti, mutta joo tavalliseen ei varmaan niinkään helposti! Tsemppiä tavaroiden mahduttamiseen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! :D Joo, meillä on sellainen normikokoinen maasturi ja silti tuntuu että pakettiauto pitäisi olla.. Hihii.. <3

      Poista
  2. Ou nou, aikas lista. :D Tsemppiä sinne pakkailuun.
    Käsittämätön määrä sitä tulee ihan yhtäkkiä, kun tulee niitä tarvitaan ehkä tuokin -tilanteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Aika nopeasti kyllä tuollainen takakontti täyttyy! :D Etenkin nuo isot tavarat kuten sukset ja pulkat vievät tosi paljon tilaa.. Huhu.. <3

      Poista
  3. Tsemppiä pakkaukseen!♡ kuullostaa mukavalta reissulta♡

    Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Haha omg :D Sori jos naurattaa mutta naurattaapa kuitenkin , hihhii
    On tuo aikamoinen taitolaji (mitä ei ainakaan mulle olla suotu) tuo pakkaaminen ja tavaroiden mahduttaminen!
    Oikein ihanaa reissua teille <3 oon ihan innoissani teidän puolesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa että sua naurattaa.. niin minuakin! Hahaa.. :) Joo, minäkään en osaa sovittaa tavaroita kovin taitavasti takakonttiin! Hurjan hauskaa lähteä reissuun! <3

      Poista
  5. Pakkaaminen on just niin parasta! Saa tehdä listoja kaikesta tarvittavasta ja sitten vedellä niitä lyijärillä ylitse :D Teidän tuleva loma kuulostaa kyllä kyllä kertakaikkiaan upealta ♡ Tääkin tahtoooo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Minäkin harrastan listoja ja rakastan suunnitella reissuja ja pakkaamista - sitten se käytännön toteuttaminen on *kröhöm*.. hieman tylsempää puuhaa!! hahaaa :) <3

      Poista