2016/03/06

Aina vaan eteenpäin?!

Pysähdyin tässä toissapäivänä pohtimaan sitä mikä ajaa ihmisiä eteenpäin? Se sisäänrakennettu juttu joka myös suuren onnistumisen jälkeen pyrkii viemään ihmistä kohti seuraavaa vielä suurempaa onnistumista. Onhan se aivan loistavaa, että jossain ihmisen sisällä aina palaa intohimo päästä eteenpäin elemässään. Eihän siitä nimittäin tule mitään jos kaikki vain jämähtäisi paikalleen. Otan esimerkin. Kun ostin ensimmäisen autoni, minulle riitti että se vei minut paikasta toiseen. Sen muilla ominaisuuksilla ei ollut väliä. (okei, sen piti myös olla punainen). Muutaman vuoden päästä, halusin isomman ja turvallisemman auton. Se toteutui pienen säästämisen jälkeen. Mutta sekään ei riittänyt. Sen jälkeen halusin auton joka vie minut paikasta toiseen, on iso ja turvallinen, myös näyttää hyvältä ja saa minut tuntelmaan oloni hyväksi sitä ajaessa. Nälkä kasvaa syödessä?!

Vaikka ottamani esimerkki on aika pinnallinen, sama pätee myös muihin osa-alueisiin elämässä. Tänään olen onnellinen, mutta huomenna haluan olla VIELÄ onnellisempi. Se tarkoittaa että jokaisena päivänä mietin mitkä asiat tekevät minut vielä onnellisemmaksi ja pyrin mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan niitä asioita. Jokin sisällämme ajaa meitä ihmisiä eteenpäin - olemaan vielä parempia ihmisiä kuin olimme eilen. Tekemään suuria tekoja. Oppimaan uusi asioita. Olemaan päivä päivältä lähempänä sitä päämäärää mistä unelmoimme, silti sinne koskaan pääsemättä. Polku joka vie meitä eteenpäin ei koskaan johda lopulliseen pisteeseen johon haluamme pysähtyä, vaan se vaan jatkaa kiemurteluaan ja kasvaa pituutta sitä mukaan kun me liikumme sitä eteenpäin. Elämän polku.

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille! Huomenna olemme vielä parempia ihmisiä kuin olemme tänään <3

-Såfin

14 kommenttia:

  1. Just niin! Ja vielä kun muistaa (ja oivaltaakin ehkä), että joskus täytyy olla surullinenkin, jotta voi olla onnellinen ;) Ihanaa sunnuntaita, meillä juhlitaan niitä legosynttäreitä tänään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on kyllä totta: Jos ei ole joskus surullinen ei voi verrata sitä tunnetta onnellisuuteen - ei saa onnellisuudelle vertauskohtaa <3 Ja toivottavasti teillä on superonnistuneet lego-juhlat.. Ehkä saamme kuulla teidän juhlatunnelmista!? :)

      Poista
  2. Tämä postaus tuli jotenkin niin tarpeeseen, jotenkin möks ja masis päivä..
    Mutta kun lukee tätä, alkaa ajatella asiat hieman toisin.
    Miettimään onnellisuutta..
    Toivon olevani huomenna parempi ihminen :)

    Ihanaa alkavaa viikkoa sinne !<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos sait tästä jotain positiivisia ajatuksia päivääsi! Vaikka välillä on toki vaikeaa ajatella ja tsempata itseään eteenpäin juuri niinä mökö-päivinä :)

      Hauskaa alkavaa viikkoa teille myös <3

      Poista
  3. Näin se vaan tuppaa olemaan, nälkä kasvaa syödessä oli asia mikä tahansa! :D Ja mukavaa viikonalkua teille ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin on! En aiemmin kuitenkaan ole ajatellut sitä lausahdusta positiivisessa mielessä.. :D Ihanaa viikkoa teille myös <3

      Poista
  4. Mä oon joskus miettinyt saavuttaisiko kukaan koskaan mitään hurjan mahtavaa ellei ihminen haluaisi aina lisää ja lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoja ajatuksia täälläkin. Ehkä kaikki asuisi vielä luolissa, eikä juurikaan mitään kehitettäisi..?! :)

      Poista
  5. Näin se menee, ja kun kokemusta karttuu tietää paremmin mitä haluaa ja mitä ei ainakaan halua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Ehkä ikäkin tuo vähän perspektiiviä tähän ajatteluun.. :)

      Poista