2016/03/15

Perheseikkailu Seurasaaressa

Kävimme viikonloppuna ulkoilemassa kumpanakin päivänä. Aurinko houkuttelee kyllä esille kaikki mörököllit koloistaan - myös meidät. Hahaa! Pakkasimme reppumme täyteen makkaraa ja vähän muita eväitä ja suuntasimme Seurasaareen. Seurasaaren polku on juuri sopivan pituinen meidän 4-vuotiaalle ja tiesimme, että siellä on myös grillausmahdollisuus näin hienona päivänä. Meidän 2-vuotias taas jaksoi kävellä ehkä puolet matkasta ja loput ajasta hän istui rattaissa. Seurasaaren jännä polku kiemurtelee välillä täysin metsässä ja välillä on taas aivan ihanat näkymät merelle. Katselemista riittää maisemienkin lisäksi. Sillan kupeessa kohtasimme esimerkiksi joutsenia ja ankkoja ja pääsimme niin lähelle, että melkein olisimme voineet silittää niitä. Saaressa on myös poikkeuksellisen paljon oravia ja kovaäänisiä harakoita.. (Sori tästä kuvapläjäyksestä..)

Seurasaareen on siirretty vanhoja rakennuksia eri puolilta Suomea ja jos luonto ei seikkailumielessä riitä niin ainakin nämä mielenkiintoiset talot kiinnostavat sekä lapsia, että aikuisia. Me metsästimme sulavia jääpuikkoja metsässä ja ja noin puolessa välissä pysähdyimme grillaamaan makkaraa. Vitsi mikä tunnelma - aurinkoa, nuotiota, iloisia ihmisiä.. Nice! Ensimmäiset ulkona grillatut makkarat tänä vuonna! Lopuksi kävimme vielä lyhyellä kävelyllä jään päällä. Tällainen "jääseikkailu" on ollut meidän esikoisen toive jo pitkään ja nyt alkoi olemaan aika viimeiset hetket käsillä. Kuten kuvista näette isi ja hän sitten rikkoivat rantajäätä ja kurkistivat sen alle. Kukkuu..

Laittaisin tilaukseen vielä pari tällaista aurinkoista päivää.. Kiitos!

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Aurinkoa lisää joo :D Mä kävin lapsena tuolla ja vannoin etten mene toiste, koska joku lintu nappasi sormesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D Oi eeii.. Mutta olen kuullut myös muita kauhistuneita tarinoita tosi kesyistä oravista Seurasaaressa. Ehkä tilanne on hieman muuttunut?! <3

      Poista
  2. Ihana kuvapläjäys ♡ tommoset retket on ihan parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja tällaisista retkistä jää kyllä tosi kivat muistot! :)

      Poista
  3. Oii, mäkin haluun teidän lapseksi kun te teette aina kaikkea niin kivaa ;D

    VastaaPoista