2014/09/19

Karnevaalia ja Kurpitsaa



Eilen kävimme koko perheen voimin Koiramäen Pajutallilla Tuusulassa. Saimme seuraa vanhemman pojan kummeista ja heidän 3-vuotiaasta tytöstä. Luvassa oli väriä ja vauhdikasta menoa.



Pajutallilla on menossa erityisesti lapsiperheille suunnattu Kurpitsakarnevaali. Oli karusellia, narunvetoa, lasten kahvila-aittaa, hattaraa, vohveleita, minipossuja, kaneja ja ihastuttava peikkometsä. Pihaa oli riittävästä ja lapset juoksivat ympäri katselemassa alueen nähtävyyksiä.

Minipossuaitauksessa leikki kaksi karvaista possua
Pikkuväki yllättyi hajusta
Lasten mielestä possut olivat söpöjä hajuhaittaa lukuunottamatta ja karusellissa naurettiin takanaolevalle hevoselle joka yritti purra omaa hevosta hännästä. Peikkometsässä oli alkuun jännittävää mutta lopuksi meno yltyi ja lapset yrittivät pelotella peikkoja. Ilonaiheita riitti moneen tilanteeseen.

Halataan kun tavataan!
Myös vanhemmat viihtyi ja lasten häärätessä saimme hetken aikaa hengähtää (eli istua paikallaan enemmän kuin minuutin yhtäjaksoisesti..). Kahvin lisäksi siellä oli myytävänä sisustustuotteita sekä pihaan että sisätiloihin.


Kotona kysyttiin jo heti, että milloin menemme taas Pajutallille: Mennään ehdottomasti uudestaan käymään ihan lähiaikoina!

1 kommentti: