2020/09/24

25 eri kasvista ja hedelmää viikossa - vajaaksi jäi mutta kuinka paljon?

Oletko kuullut haasteesta jossa ihmisiä pyydetään kiinnittämään huomiota kasvisten ja hedelmien syönnin monipuolisuuteen? Idea on siis se, että kannustetaan Suomalaisia poikkeamaan siitä perus jäävuorisalaatti-kurkku-tomaatti kombosta ja kokeilemaan kasviksia ja hedelmiä monipuolisemmin. Jos syöt pelkkää jäävuorisalaattia ja kurkkua, ravintoarvot ja vitamiinitasot ovat kaukana siitä mitä keho oikeasti tarvitsee. Kaikissa kasveissa on eri ravintoarvot, vitamiinit ja hivenaineet ja samalla ne vaikuttavat monimuotoisesti terveyteen edistävästi - eli mitä useampaa kasvista ja hedelmää syöt, sitä parempi. Helpommin sanottu kuin tehty. Isossa perheessä tulee useasti ostettua isoja määriä samoja hedelmiä ja niitä puputetaan sitten koko viikon. Tämä hauska haaste on siis se, että sinun kuulusi yrittää viikon aikana syödä 25 erilaista kasvista ja hedelmää. Mielikuvitus saattaa ehkä loppua kesken - vai ehkä tämä määrä on jo sinulla huomaamatta täynnä? Aika mielenkiintoista sanoisin minä. 



Miltä minun todellisuus sitten näyttää?! Listasin itselleni jälkikäteen ja sen kummempaa miettimättä viikon ajalta kaikki eri hedelmät ja kasvikset joita kerkesin syömään. En siis ollut suunnitellut osallistuvani haasteeseen. En yllättynyt siitä etten päässyt 25 eri kasvikseen ja hedelmään - mutta sentään melko lähelle. Tulokseni oli 22. Olen tyytyväinen tähän rändom testiin, mutta parannettavaa on etenkin kasvispuolella. Tämä vaatii minulta ehdottomasti lisää ajatusta! 

Viikon aikana syödyt kasvikset ja hedelmät: 

- Luumua
- Omenaa
- Mansikkaa
- Vadelmaa
- Banaania
- Puolukkaa
- Mustikkaa
- Viinirypäleitä
- Appelsiinia
- Kurkku
- Tomaatti
- Kesäkurpitsa
- Avocado
- Keltasipuli
- Punakaali
- Vuononkaali
- Paprika
- Porkkana
- Tammenlehtisalaatti
- Jäävuorisalaatti
- Lanttu
- Peruna

Miltä sinun lista näyttäisi?

-Såfin

PS: Haaste ja idea lähtöisin: Tara Junkerin ja Anna Sarmanton kirjasta "Syö Hyvä Mieli" (2019).

2020/09/22

Iloiset asiat juuri nyt..

Huomaan pikkuhiljaa, että olen taas enemmän oma itseni. En voi sanoa olleeni masentunut, mutta koko tämä outo korona-aika on vienyt minulta valtavasti energiaa ja tuntuu siltä, että vasta nyt olen pääsemässä omassa elämässäni sille normaalille tasolle jolla olin ennen kuin kaikki tämä alkoi. Tällä tarkoitan sitä, että löydän taas aikaa suunnittelulle ja löydän energiaa tuomaan meidän viikkoihin pakollisten juttujen lisäksi myös kivoja extempore asioita. Jaksan suunnitella ruokia eri tavalla kuin aiemmin ja mietin myös tulevaisuutta eri tavalla. En vain selviä päivästä toiseen vaan elän tätä päivää ja myös tulevaisuutta varten. Koko tämä juttu on tavallaan aika mielenkiintoinen sillä en ole ymmärätänyt eläväni matalalla energialla kuin vasta nyt näin jälkeenpäin. Näin on käynyt ennenkin. Huomaan muutoksen vasta kun olen pääsemässä "kuopasta" pois. Se hetki on nyt. Valtavia energiasyöppöjä ja mörköjä toki vielä on meidänkin elämässä mutta nyt näen taas niiden ohi aivan uudella tavalla. 











Tänään iloitsen monesta asiasta ja päätin pitkästä aikaa tehdä niistä listaa. 

Iloitsen tällä hetkellä..

.. pikkuhiljaa pääkaupunkiin tulleesta ruska-ajasta. Haluan mennä lasten kanssa keräämään värikkäitä lehtiä. Haluan kulkea oranssin-keltaisissa metsissä putoilevien lehtien alla. Siellä on niin kaunista. 

.. hurjasta treeni-innostani ja halustani elää terveellisesti. Kerroin aiemmin siitä, miten uskaltauduin ja ilmoittauduin TFW-startti kurssille. Kaksi viikkoa kurssia käyneenä olen entistä innokkaampi ja oikeasti odotan seuraavia treenejä enemmän kuin mitään muuta juuri nyt. Meillä on tosi mahtava treeni-porukka. 

.. siitä, että olemme huomaamatta ja vahingossa oppineet todella hyviksi hävikkiruuan hyödyntäjiksi. Osittain tähän auttaa se, että syömme kaikki ruuat tällä hetkellä kotona ja siksi arkea on helpompi suunnitella. Toisekseen kesällä meidän terassilla olevat istutukset ovat laittaneet miettimään. Jokainen kypsynyt tomaatti tuntuu jotenkin arvokkaalta.

.. kaikista harrastuksista. Muistissa oleva kevät ja silloiset puuttuvat harrastukset olivat meidän perheelle raskasta aikaa. Meidän aktiiviset pienet tyypit tarvitsevat liikuntaa ja me emme itse pysty järjestämään heille niin paljon ohjelmaa, että saisivat purettua energiaansa riittävästi. Olen huikean kiitollinen meidän harrastuksista juuri nyt! Meidän nuorin pyrkii myös tänä syksynä ihka oikeaan jääkiekkojoukkueeseen. 

.. siitä, että saamme viikonloppuna vieraita Kokkolasta! Löimme päivämäärän lukkoon jo kesällä ja tulevana viikonloppuna meillä on siis talo täynnä iloista tunnelmaa. Tosi kivaa.

.. kirjojen lukemisesta. Tällä hetkellä luen todella mielenkiintoista kirjaa nimeltä "Faktojen maailma". Tämä on ollut minulle (numeroihmiselle) todella silmiä avaava kirja. Onneksi nappasin sen hyllystä Prismassa hetken mielijohteesta. Kirja on niin hyvä, että valitsin sen meidän töissä olevaan lukupiiriin kuukauden kirjaksi.

.. siitä, että meillä on mahdollisuus työskennellä kotona ja että lapsilla on 2 minuutin kävelymatka kouluun. En edes tajunnut miten arvokasta tämä on ennen kun nyt ollaan eletty kotikonttoriaikaa ja esikoisemmekin siirtyi meidän lähikouluun eskariin. Meidän aamut eivät enää ole stressaavia. Oikeastaan olen unohtanut miltä se tuntui kun istuimme aamuruuhkassa, kiirehtimässä päiväkodin pihasta ensimmäiseen kokoukseen.

Mistä sinä iloitset?

-Såfin

2020/09/15

Kaverisynttärit pakohuoneessa

Meidän pieni suuri mies täytti jo 9-vuotta. Aiemmin kerroin siitä, että juhlimme hänen merkkipäivää kotona pienellä sukulaisporukalla. Kuten kaikki tietenkin ymmärtävät tällaista suurta juhlaa pitää tietenkin juhlia monessa kierroksessa. Lapsille kaverisynttäreiden järjestäminen on todella tärkeää tässä iässä. Nykytilanne on kuitenkin haastava. Me päädyimme siihen, ettei järjestetä juhlia suuressa paikassa jossa olisi samaan aikaan paljon muita lapsia. Siksi monet paikat jotka muuten olisivat olleet potentiaalisia juhlille karsittiin nyt pois vaihtoehdoista. Meidän esikoisen suurin toive oli järjestää juhlat Superparkissa. Tänä vuonna jouduimme sanomaan tälle toiveelle ei koronan takia. Mutta emme tietenkään halunneet viedä häneltä kaverijuhlat kokonaan. Siitä alkoi pohtiminen. Mikä olisi sellainen paikka jonne voisimme kutsua pienen määrän kavereita olemaan yhdessä ilman, että he olisivat kontaktissa muihin? Ja sitten se idea iski.. LASTEN PAKOHUONE. Ja myös synttärisankari innostui ideasta. Hän sai tällä kertaa kutsua juhliinsa omia luokkalaisia, sillä he ovat muutenkin tekemisissä keskenään päivittäin. Hän oli tähän ratkaisuun kuitenkin todella tyytyväinen. Lasten pakohuoneissa on Helsingissä vaihtoehtoja, mutta me päädyimme ExitRoom:in Kids Escape Room: Viidakko-huoneeseen..





Lasten pakohuone on todella oivallinen keksintö. Se on sopiva ajanviettopaikka 8-13 vuotiaille. Viidakkohuone oli vaihtoehdoista ehkä paras vaihtoehto ensikokeilulle. Se koostui helposta tarinasta joka ei lähtökohtaisesti ollut liian jännittävä. Mutta pienillä jutuilla se kuitenkin pysyi todella mielenkiintoisena. Välillä huoneessa oli pimeää ja lasten piti pärjätä kahden taskulampun avulla. Taustalla soi viidakkoääniä ja katosta roikkui apina. Ohjaajalla oli työ pitää lapset oikealla polulla. Hän jakeli vinkkejä radiopuhelimen avulla ja lapset olivat ihanan innoissaan. Kun he saivat lukkoja auki ja tehtäviä ratkottua, seinien läpi kuului ilonkiljahduksia. Ovi oli kuitenkin kokoajan auki, joten lapsille ei tullut mitenkään ahdistunut olo. Puolen tunnin kohdalla lapset saivat pienen tauon ja tulivat happihyppelylle ulos huoneesta. Heillä oli hiki ja aivan tulipunaiset posket. Olivat keskittyneet niin kovasti. Tällä tauolla oli hyvä juoda ja käydä vessassa. Peliin sisältyi toisella puoliskolla yksi aivan huikea kohta jota en kuitenkaan paljasta tässä - sillä se ehkä pilaisi yllätyksen muilta. 

Pienestä lisähinnasta olimme vuokrannet käyttöömme pienen juhlahuoneen Exit Room:in tiloista. Sillä aikaa kun lapset ratkoivat mysteerejä minä katoin ja järjestelin huoneen juhlakuntoon. Olimme päätyneet hyvin helppoon ruokaratkaisuun johon emme edes tarvinneet kippoja ja kuppeja lainaksi (niitä toki olisi ollut saatavilla). Haimme aikamoisen kasan juustohamppareita mäkkäristä ja kaupasta olimme hankkineet lavan cokista. Olimme lisäksi pakanneet jälkiruokaherkut jokaiselle pussiin valmiiksi ja asettaneet ne lasten paikoille. Se oli täydellinen ratkaisu. Pojat söivät isolla ruokahalulla hamppareita ja sen jälkeen avattiin lahjoja ja syötiin nameja. Ei ehkä terveellisin ratkaisu, mutta toimiva. Nämä juhlat olivat todella onnistuneet.

Miten te juhlitte lasten synttäreitä nyt korona-aikaan?

-Såfin

2020/09/10

Training for Warriors - tästä se alkaa!

Naamani on nyt yhtä hymyä. Kaksi tuntia sitten tunnetilani oli kuitenkin jotain ihan muuta. Olin aivan mielettömän jännittynyt, sillä viikkoa aiemmin olin tehnyt tämän syksyn (tai ehkä jopa tämän vuoden) tärkeimmän päätöksen ja nyt olin juuri astumassa sisään ovista ensimmäisiin TFW-treeneihin. Tein siis aiemmin päätöksen joka liittyy yksinomaan minuun ja minun hyvinvointiin. Päätin tehdä ryhtiliikkeen ja lähteä mukaan Training for Warriors Vantaa:n 8 viikon pituiselle toiminnallisen treenin start kurssille. Sinä joka olet törmännyt TFW:n konseptiin somessa, ymmärrät ehkä miksi minua jännitti niin vietävästi. Kuvat TFW-tunneilta ovat täynnä hyvin treenattuja ja kokeneita tyyppejä joiden energiataso helposti puhaltaisi läpi katosta. Sopisinko minä tähän kuvioon? Pystyisinkö samaan? Nauretaankohan minulle kun en jaksa? Onko minulla riittävän paljon kokemusta treenaamisesta? Olenko liian lihava? (okei hävettää oikeasti, että tämä viimeinen kysymys oli listallani - mutta haluan olla rehellinen) Olen toki harrastanut kuntosalilla käymistä jo pitkään, mutta olen aina treenannut omaan tahtiin ja omalla mukavuusalueellani ilman varsinaista ohjausta. Nyt korona-aikaan vielä vähemmän ja pelkästään kotona löytyvillä varusteilla. En siis millään tapaa koe olevani missään huippukunnossa, päinvastoin. Olen siis toisin sanoen ihan keskiverto äiti-ihminen joka kantaa vyötäröllä muutamaa ylimääristä kiloa ja joka vaihtelevasti on jaksanut pitää huolta omasta kunnosta. Nyt kuitenkin ajattelin, että on hyvä aika alkaa priorisoimaan itseäni...





Maanantaina lähestyin TFW Vantaan toimipistettä joka sijaitsee Koivuhaassa kehä 3:sen lähettyvillä. Vastassa oli hymyilevät valmentajat ja loput meidän starttiryhmän jäsenistä. Aluksi saimme tilaisuuden esittäytyä ja kuulimme lyhyesti tarinan TFW:n takana. Treenejä on luvassa kolme kertaa joka viikko seuraavan kahdeksan viikon ajan. Alkuun keskitymme enemmän tekniikkaan ja liikkeiden sekä treenitavan oppimiseen ja teemme myös kehonkoostumusmittaukset ja liikeratatestit. Jokaisessa treenissä treenataan parin kanssa. Treeneihin ei tarvitse tulla kaverin kanssa, vaan pari löytyy treenaajien joukosta. Starttiryhmässä tuntui kivalta se, että kaikki lähtivät samalta viivalta. Tilanne oli kaikille uusi. 

Ensimmäiset treenit menivät super hyvin. Minulle tuli yllätyksenä, että jokaisessa treenissä pystyy todellakin itse vaikuttamaan suuresti siihen miten rankat treenit omalta osaltaan on. Liikkeissä pystyi itse valitsemaan kevyemmän vaihtoehdon tai mukauttaa painoja itselleen sopivaksi. Ja täytyy sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Ylitin itseni, sillä ensimmäistä kertaa onnistuin tekemään punnerruksia suorilta käsin ilman, että polvet olivat maassa. Tarvitsin tähän vähän kannustusta ja kuminauhan tueksi. Olin niin ylpeä itsestäni. Hiki tuli jokaiselle treenaajalle, mutta kaikki - siis jokaikinen meistä - onnistui suorittamaan treenit loppuun asti kunnialla. Lopuksi heiteltiin yläfemmoja ja taputeltiin. Minulle jäi tästä niin hyvä fiilis ja oikeasti odotan seuraavia treenejä enemmän kuin mitään muuta juuri tällä hetkellä. Olen super innoissani tästä kurssista ja uudestaan löytyneestä treeni-innosta!

Miten sinä treenaat tänä syksynä?

-Såfin

/Yhteistyössä TFW Vantaa/

#maailmanluokansali #TFW #Warriorstart #Trainingforwarriors

2020/09/07

Jo 9-vuotias

Kun ensimmäistä kertaa istahdin koneen ääreen ja ideoin nimeä tälle blogille, kotonamme hääräsi vauva ja pieni taapero. Siksi tuntuu jotenkin aivan uskomattomalta, sanoa tämä: Olen äiti 9-vuotiaalle ei enää niin pienelle pojalle. En tiedä miksi 9 tuntuu niin isolta luvulta. Ehkä siksi, että hän myös alkaa käyttäytymään kuin isompi lapsi. Hänellä on omia menoja ja hän kulkee jo osittain itsenäisesti paikasta toiseen. Viikko sitten vietimme meidän esikoisen synttärijuhlia minipienessä porukassa meidän kotona. Supistimme juhlaväen määrää koska korona-tilanne on mikä on. Se ei silti estäneet meitä juhlimasta oikein kunnolla. Paikalla oli isovanhemmat ja isoisovanhemmat sekä toinen minun siskoista ja söimme ja nautimme toistemme seurasta kokonaisen iltapäivän ajan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näimme kunnolla isoisovanhempia korona-tilanteen alettua. Ehkä siksi nämä juhlat tuntuivat erityisiltä.







Minkälainen hän sitten on - meidän pieni suuri 9-vuotias?! Itsenäistymisen tahto on todella kova. Huomaan, että hän pohtii jokaista asiaa siitä näkökulmasta että "voisinko tai uskaltaisinko tehdä tämän itse". Hän suunnittelee jo omia menoja, sopii treffejä kavereiden kanssa leikkipuistoihin jotka ovat jo melko kaukana meidän kodista. Tajuamme, ettemme enää voi olla valvomassa jokaista tilannetta. Voimme vain toivoa, että hän käyttäytyy opettamiemme arvojen mukaan myös silloin kun emme ole paikalla. Olen silti melko rauhallinen, sillä hän osaa erinomaisesti erottaa oikean väärästä. Hän tuntee suurta vastuuta kavereistaan, eikä koskaan jättäisi ketään yksin tai sulkisi ystävää leikin ulkopuolelle. Tämä on luonteenpiirre josta olen erityisen ylpeä. Kotona pikkuveli tosin saa aimo annoksen juuri tästä, mitä esikoisemme ei toteuta muualla. Iso- ja pikkuveli kotona ovat paljon toistensa kimpussa. Onneksi ymmärrän täysin mistä on kyse. He harjoittelevat taitojaan toisillaan. Mitä käy kun vähän tönäisee veljeään? tai juoksee pakoon? huijaa? Onneksi kotona on turvallista harjoitella ja me vanhemmat olemme heti kertomassa miksi niin ei saa tehdä. 

Luonteeltaan meidän esikoinen on kuitenkin tosi kiltti ja tunnollinen. Hän ei vielä kertaakaan ole myöhästynyt koulusta, vaikka hän tänä vuonna itse kantaa vastuun aikatauluistaan. Hän on iloinen, puhelias ja myös fiksu tyyppi joka ottaa kaiken varman päälle. Näen hänen luonteessaan paljon itseäni. Hän ei tykkää tehdä mitään yksin eikä tykkää siitä, että aikatauluihin tulee jotain yllättävää viime metreillä. Koulussa hänellä menee juuri nyt ainakin hyvin. Hän on innostunut lukemisesta aivan uudella tavalla kesän aikana ja se edesauttaa monessa asiassa koulussa. Hän rakastaa jääkiekkoa ja treenejä on neljät viikossa. Pelkästään luisteleminen ja pelaaminen ei riitä, vaan onnistuneista luisteluharkoista puhutaan vielä iltapalapöydässä. Vastapainoksi vauhdikkaalle jääkiekolle hän istuu aina välillä soittamassa kitaraa meidän olohuoneen sohvalla. Silloin minä katselen hiljaisena ja mietin milloin hänestä tuli näin iso. 

Onneksi olkoon meidän 9-vuotiaalle!

-Såfin

2020/09/03

Vinkit 2-vuotis valokuvaukseen

Jos kuvittelit, että 2-vuotiaan valokuvaaminen olisi haastavaa niin olet luultavasti oikeassa. 2-vuotiaiden valokuvaamisessa on lähes takuuvarmasti läsnä pieni kaikesta kiinnostunut pieni tyyppi jolla on vaikea pysyä paikoillaan. Silti juuri tämän ikäiset lapset ovat ihan mielettömän söpöjä ja mielenkiintoisia kuvattavia. He osaavat katsoa kameraan pyynnöstä, mutta toisaalta he myös osaavat tarkoituksella olla tekemättä niin. He saattavat hetkenä minä hyvänsä lähteä juoksemaan karkuun kameraa tai esittää surullista vain siksi, että se on juuri sitä mitä ei pyytänyt. Minä valokuvasin meidän kummipoikaa muutama viikko sitten Haltialan maatilan läheisyydessä. Ei ole sattuma miksi valitsimme tämän paikan. Siellä on paljon mielenkiintoisia kuvauspaikkoja, mutta myös viihdykettä lapsille silloin kun into valokuvaukseen loppuu. Annoin tämän valokuvauksen syntymäpäivälahjaksi hänelle ja omasta mielestäni tämä on kiva ja aineeton lahja josta on iloa myös myöhemmin. Ajattelin tänään jakaa omat vinkkini 2-vuotis valokuvauksiin.. 









(Osa ylläolevista kuvista olivat siis tilannekuvia. Kuten näette - ilmeitä on moneksi)

Vinkit 2-vuotis valokuvaukseen:

- Jos et omista kaksi kamerarunkoa valitse yleiskäyttöinen linssi kuvauksiin (esim. 50mm). Jos omistat useamman rungon, kiinnitä linssit jo etukäteen ja pidä kummatkin kamerat olalla. Vauhtia on nimittäin luvassa. 

- Valitse kuvauspaikan jossa on luontevaa ottaa taukoa valokuvaushommista. Käykää välillä kahvilla, leikkipuistossa tai poimimassa kiviä rannalla. Joskus leikitkin soveltuvat valokuvaukseen. 

- Varaa kuvauksiin aikaa. Valitettavasti en voi luvata, että valokuvaukselle siitäkään huolimatta olisi paljon aikaa -  päin vastoin. Täydellisen kuvan saamiseksi aikaikkuna saattaa ennemmin olla mitattavissa sekunneissa. Kun se täydellinen tilanne löytyy: sarja laukaise kuvia. Todennäköisyytesi onnistua on suoraan verrannollinen otettujen kuvien määrään. 

- Älä aseta lasta niin, että hänen takana olisi jotain todella mielenkiintoista. 2-vuotiaan kanssa käy luultavasti niin, että hän mieluummin tutkii jännää reikäistä seinää takanaan, kuin katsoo kiltisti kameraan. 

- Jos teillä on rekvisiittaa paljasta ne pikkuhiljaa lapselle "yllätyksenä". Saat kivoja ilmeitä samalla. 

- Älä pyydä 2-vuotiasta hymyilemään ja katsomaan kameraan. Hän saattaa hymyillä, mutta osaa jo teeskennellä tekohymyn. Haasteesi on saada hänet nauramaan oikeasti. 

- Apuri. Ota mahdollisuuksien mukaan apuri, viihdyttäjä ja naurattaja. Ehkä lapsen huoltaja tai sisarus tietää mitkä temput toimivat ja mitkä ei. 

- Jos mahdollista, älä lahjo sokerilla. Se vain pahentaa tilannetta. Heh.

- Älä ota sitä niin vakavasti. Yksikin täydellinen kuva on voitto. 1-vuotiskuvia valokuvatessa sain itse samasta ihanasta kummipojastamme tuplamäärän onnistuneita kuvia verrattuna näihin 2-vuotiskuviin. MUTTA silloin hän ei vielä osannut juosta karkuun. Hihii.. Mutta ei se mitään, onnistuneita otoksia oli nytkin ihan riittävästi ja olimme niihin todella tyytyväisiä. 

Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä. Onko sinulla vinkkejä 2-vuotisvalokuvaukseen?

-Såfin

2020/08/31

Kaikki on oikeastaan tosi hyvin kun tarkemmin miettii

Olen saanut itseni rysän päältä kiinni monta kertaa menneiden viikkojen aikana. Olen toistuvasti havahtunut siihen, että olen jäänyt pyörittelemään ja vatvomaan ikäviä ajatuksia ja siinä samalla olen maalailemassa ajatuksissani omia pelkoskenaarioitani. Mitä jos - mitä jos. Minua mietityttää etenkin meidän perheen jaksaminen jos joutuisimme samaan tilanteeseen kuin keväällä. Kaikkea jaksaa hetken, mutta kun valoa tunnelin päässä ei ole, on myös vaikea suhtautua siihen miten paljon omia akkuja pitäisi säästää seuraavalle kuukaudelle ja ehkä sitä seuraavalle. Keväällä tilanne tuli yllättäen, kukaan ei osaanut ennustaa mitä seuraava viikko tuo tullessaan. Nyt me kaikki tiedämme. Oven takana saattaa odottaa kiva 14 päivän loma ulkomaailmasta. Ajanjakso jonka aikana ylityöllistämme ruokakassi lähettejä ja yritämme pysyä järjissämme askartelulaatikon sisällön avulla. Saatamme tehdä töitä vuoroissa kun toinen on kiinnni opettajan hommissa monta kuukautta. Saatamme väsyä kaiken keskellä niin huomaamatta, että henkinen romahdus on vain yhden rikkoutuneen lasin takana. Olen monta monta kertaa joutunut ojentamaan itseäni. Kaikki on NYT oikeastaan tosi hyvin kun tarkemmin miettii. Meillä on niin monta pientä asiaa joiden takia on syytä iloita.. 

Tänään käynnistämme uuden arkiviikon joka toistaiseksi näyttää melko normaalilta. Olisi syytä iloita mm. siitä, että esikoisemme aloittaa jännittävässä tutkijakerhossa. Olemme löytäneet hänelle tosi kivoja kerhoja koulun jälkeen. Edellä mainittu tutkijakerho, kitaratunnit sekä draamakerho. Näitä tasapainottaa hyvin kolmet 1,5 tunnin jääkiekkotreenit iltaisin. Väliin mahtuu siis myös vapaapäiviä jolloin on kiva sopia kaveritreffejä tai ehkä vain huilata kotona. Olen tyytyväinen valintoihimme. Tästä pitäisi saada vanhemmuuspisteitä eikä suinkaan harmitella, että nämä saattavat pian jo jäädä tauolle vaikean koronatilanteen takia.

Olemme menneellä viikolla myös aloittaneet varastotilan rakentamisen meidän terassin alle. Me tarvitsemme kipeästi säilytystilaa ulkona, ja meillä onkin rakennusprojektimme alusta lähtien ollut suunnitteilla 60 neliöinen (aivan huikean iso siis!!) varastotila ulos. Nyt meillä ei ole ulkovarastoa ollenkaan. Tämä on huikean kiva projekti ja se vapauttaa tilaa sisältä. Projekti on tosin valmis vasta ensi keväänä, sillä emme ennen pakkasia saada tehtyä betonivaluja. Minun ei kuitenkaan tulisi keskittyä nyt pohtimaan sitä, että emme ehkä hetken päästä voi pyytää rakennusmiehiä meidän kotiin koronatilanteen pahentuessa vaan pitäisi olla iloinen siitä että vihdoin potkaisimme projektin käyntiin. 

Blogini on elänyt hilaiseloa jonkun aikaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että töissä ja muissa arkisissa askareissa on mennyt nyt viimeaikoina hurjan paljon aikaa. Samalla minusta tuntuu, että blogin aiheet jotka myös hejastavat minua persoonana on mietinnän alla. Kuka minä olen? entä kuka haluan olla tulevaisuudessa? Olen johdonmukaisesti vienyt ajatuksiani eteenpäin ja ehkä minulla alkaa olemaan pieni aavistus siitä minne suuntaan minä ja sen myös tämä blogi tulee kehittymään. Minun ei suinkaan kuuluisi moittia itseäni siitä, että korona-aikaan ainut harrastus jota pystyn ylläpitämään täysin sydämin on nyt heitteillä vaan minun pitäisi olla iloinen siitä, että olen tehnyt itsetutkiskelua myös näinä vaikeina aikoina. 

Ehkä pääsette ajatuksistani kiinni. Näen jokaisessa palasessa aina sen pelottavan mörön kulman takana ja joudun tekemään paljon töitä sen eteen, etten jäisi jumiin näihin ajatuksiin vaan keskittyisin enemmän asioiden iloisempiin puoliin. 

Mistä sinä iloitset - tai jääkö sinunkin ajatukset junnaamaan niihin ikävempiin puoliin?

-Såfin