2020/12/01

Talvinen Vuokatti ja koko perheen irtiotto

Olin alkuvuodesta osallistunut työpaikan viikkolomaosake arvontaan jossa kävi niin, että voitin oikeuden pienellä hinnalla lunastaa oikeuden pidennettyyn viikonloppuun työnantajani mökissä Vuokatin Katinkullassa. Pohdimme pitkään mahtaisimmeko ollenkaan koronan takia pystyä lähtemään reissuun, mutta lopulta päätimme että menisimme kaikesta huolimatta. Olimme terveitä, meillä oli oma asunto kohteessa ja matkaisimme sinne omalla autolla. Kun viime viikolla lähdimme reissuun olimme päättäneet pysytellä omissa oloissamme mutta samalla nauttia erilaisista maisemista joita Vuokatista löytyy. Jos totta puhutaan niin tuntui myös 10 kk kestäneen etätyöskentelyn takia kiva päästä pois omista kotinurkistamme. Anoimme pojille muutaman päivän vapaata koulusta ja nostimme varastosta esille monot ja sukset. Vaikka lähtöaamuna oli synkkää ja harmaata niin olimme innoissamme reissusta. Vihdoin jotain ihan muuta kuin ulkoilemista meidän omissa puistoissa ja metsissä..












Saimme menomatkalla ajella lumisateessa, mutta se ei haitannut sillä juuri tämä lumisade jäi lopulta pysyväksi paksuksi lumipeitteeksi Vuokatin alueelle ja tästä saimme nauttia koko lomamme ajan. Vaikka laskettelurinteet eivät vielä olleet auki niin saimme kuitenkin ilon irti lumesta. Meidän mökki oli pienehkö mutta viihtyisä talo Nuasjärven rannalla. Olohuoneen ja keittiön isoista ikkunoista oli näkymät laskettelurinteen ja järven yli. Pojat nukkuivat vuoroöin mökkimme parvella yhdessä isi-ihmisen kanssa. Se oli heistä jännää. Mökin pikkukeittiössä mahtui hyvin tekemään ruokaa ja saunan löylyistä oli mukava mennä ulos terassille nauttimaan raikkaasta pakkasilmasta. Vaikka mökki oli juuri sopivan kokoinen meille, emme silti viettäneet koko aikaa siellä vaan keksimme paljon muutakin tekemistä. 

Meidän päätavoite reissulle oli viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona luonnossa ja niin myös teimme. Kiipesimme Vuokatinvaaran näköalatorniin ja ihailimme sieltä lumisia maisemia. Illat vietimme murtsikkahiihtoladuilla ja todistimme siellä myös historiaa. Meidän isi-ihminen sai viime jouluna sukset ja tällä reissulla hän pääsi kokeilemaan niitä ensimmäistä kertaa. No se ei sinänsä vielä ole mikään juttu, mutta erityistä tästä hetkestä teki sen että hän ei ollut hiihtänyt yli 30 vuoteen. Siitäkin huolimatta suksi luisti hienosti ja koko perhe oli intoa täynnä hiihtoladulla.

Toinen meidän reissun kohokohdista hiihtämisen lisäksi oli Vuokatinvaaran vaellus. Tiesimme sen olevan rankka ja pitkä etenkin meidän pojille, mutta lumiset metsät ja erilainen luonto kiinnosti niin paljon, että päätimme yrittää. Pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme kiertämään Vuokatinvaaraa. Reitti oli tosiaankin haastava ja korkeuseroja oli paljon. Selvisimme lopulta maaliin hieman alle kolmessa tunnissa. Sinä aikana näimme paljon jänniä paikkoja, metsäpuroja, kapeita ja lumisia pitkospuita ja kuuntelimme metsän hiljaisuutta. Bongasimme eläinten jälkiä lumessa ja kuulimme metsälintujen ääniä. Reitti oli huikea ja olen niin ylpeä meidän pojista kun jaksoivat kiertää tämän haastavan reitin. Tämä reissu oli juuri sitä mitä toivoimme ja saimme sillä sopivasti ladattua akkuja jotta jaksamme taas olla kotona.

Oletko sinä käynyt Vuokatissa?

-Såfin

2020/11/19

Hauskat ruokapöytäkeskustelut lasten kanssa

Minusta on ihan parasta jutella koko perheen kanssa ruokapöydässä. Se on hetki jolloin yleensä jaamme kuulumisia ja lapset jatkavat sitten siitä kertomalla omia hauskoja juttujaan meille. Meidän pojista on tullut kunnon seurapiirimiehiä sillä osaavat aika hyvin jo liittyä mukaan ihan aikuisten keskusteluihin. On luonnollista, että minä ja isi-ihminen juttelemme jonkun verran myös työpaikan kuulumisia syödessä. Huomaamme miten tämä kotona työskentely on myös alkanut kiinnostamaan meidän lapsia. He ovat entistä innokkaammin kysymässä mitä me ja muut ihmiset tekevät työelämässä, miltä meidän päivät näyttää ja siitä mitä me oikein puhumme työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. Olemme kummatkin isi-ihmisen kanssa rahoitusalalla ja teemme pääosin yritysten kanssa töitä - niinpä meillä on yleensä paljon alaan liittyvää keskustelua myös silloin kun kaikki olemme koolla ja lapsetkin ovat saaneet siitä osansa. Yhtenä iltana kävimme tähän liittyen aika hauskan keskustelun jonka halusin dokumentoida ja jakaa teidän kanssa. Saimme siitä oikein hyvät naurut..




Esikoinen 9vee: Isi ja äiti, mitä jos te vaihtaisitte työpaikkaa keskenään - osaisitteko tehdä toistenne työt?

Isi: Jaa, no oikeastaan ollaan äitin kanssa aika samoissa työtehtävissä eri työpaikoissa. Mutta aina uudessa työpaikassa olisi paljon tapoja ja asioita mitä pitäisi opetella vaikka osaisikin perusteet.

Minä meidän esikoiselle: Mutta miten sitten jos sinä tulisit meidän töihin? Mitä sinä tekisit? Osaisitko sinä esimerkiksi miettiä voiko lainaa myöntää jollekin?

Esikoinen 9 vee: Joo, aina pitää ensin sanoa, ettei ole rahaa mistä lainata.
 
Me: Naurahdetaan. 

Esikoinen 9 vee: Sitten varmistaisin, että se ei ole mikään punkkari joka haluaa ostaa energiajuomaa sillä rahalla. 

Me: Hyvä, on aina parasta varmistaa mihin lainattu raha käytetään. 

Esikoinen 9 vee: Sitten alkaisin kysymään milloin saan rahat takaisin. Koska jos ei voisi maksaa takaisin minä menisin hakemaan ne rahat takaisin. (dramaattista nyrkin paukuttelua)

Me: Hyvä lähtökohta, sanomme nauraen. Laina-ajasta on aina hyvä sopia. 

Esikoinen 9 vee: Ja sit olisiko muuta vielä? Hmm.. No tottakai varmistaisin missä se asuu, että tiedän mistä löydän sen tyypin. 

Me: Kyllä susta hyvä pankkiiri vielä tulisi. 

Hahaa.. Aikamoinen setti. Kyllä tuollaiselle osaamisella jonkun pienen perintätoimiston tai rahalainaamon perustaisi.

Mitä hauskoja keskusteluita teillä on viime aikoina käyty lasten kanssa?

-Såfin

2020/11/16

Parhaat koko perheen elokuvat

Huomaan, että omat viestikanavat ovat menneen kevään, kesän ja syksyn aikana täyttyneet monesta samantyyppisestä aiheesta. Toinen on se miten ja missä kannattaa retkeillä lasten kanssa ja toinen on se mitä kivoja koko perheen elokuvia muut tuttavat ovat katsoneet. Nyt korona-rajoitusten aikaan yksi meidän viikonloppujen lempipuuhista on ollut viettää yhdessä perheen kesken elokuvailtoja. Olemme sekä vuokranneet elokuvia että katsoneet niitä erilaisista suoratoistopalveluista. Huomaan, että kivan elokuvan löytäminen on vaikeampaa viikko viikolta ja siksi tämä puhututtaa myös muita tuttavaperheitä. Olemme ystävien kesken jakaneet vinkkejä hyvistä perhe-elokuvista. Meidän pojat ovat nyt (pian) 7- ja 9- vuotiaat. Tämä tarkoittaa sitä, että valinta ei automaattisesti enää kohdistu piirrettyihin lapsille suunnattuihin elokuviin vaan tarjolla on jo ihan sellaisia koko perheen elokuvia joita myös aikuiset ihan mielellään katsoo. Se on minusta kivaa. Joskus innostumme niin, että tulkkaamme heille kokonaisen elokuvan ja joskus valitsemme sellaisen elokuvan joka on puhuttu suomeksi tai ruotsiksi. Tähän alle olen listannut sellaisia elokuvia joita meidän perheen mielestä on ollut kivaa katsoa yhdessä...

Meidän mielestä ainakin seuraavat elokuvat ovat olleet nappivalintoja meidän iltoja piristämään:
  1. Lasse-Maijan etsivätoimisto
  2. E.T.
  3. Lasse Espanjassa, Lasse hiihtolomalla.. 
  4. Jumanji 
  5. Beethoven
  6. Pähkähullu professori
  7. Paddington
  8. Heinähattu ja Vilttitossu
  9. Nuija ja tosinuija
  10. Riku Rikas
  11. Talo jossa kello tikittää
  12. Karatekid
  13. Spy next door
  14. Indiana Jones
  15. Yksin kotona
  16. Risto Räppääjä
  17. Harry Potter
  18. Aqua Man
  19. Flubber
Hauskat elokuvaillat kruunaa tietenkin elokuvaherkut. Kevään jälkeen kuitenkin huomasin että söimme aika paljon herkkuja juuri telkkarin ääressä. Parhaat elokuvaherkut meidän mielestä on tietenkin popparit ja sipsit, mutta ihan joka viikko niitäkään ei voi tarjota. Olemme siksi nyt syksyllä alkaneet käyttämään enemmän mielikuvitusta myös näissä. Dippivihannekset, hauskat coctailtikut, tapakset, hassun hauskat leivät, hedelmävadit yms ovat olleet meillä suosiossa. 

Mitä elokuvia teillä katsotaan yhdessä lasten kanssa? Entä syöttekö jotain samalla - jos niin mitä? 

-Såfin

2020/11/10

Kokemuksia ja tuloksia 8 viikon starttikurssilta - Training for Warriors Vantaa

Kun työpaikkani oma kuntosali sulki ovensa viimeistä kertaa viime keväänä en ikimaailmassa uskonut, että sillä voisi olla tarkoitus. Tuntui surkealta jättää vanha tuttu treenipaikka taakseen. Silloin en arvannut, että vielä samana syksynä olisin näin innoissani uudestaan löytyneestä treenimotivaatiosta, mahtavasta ryhmäfiiliksestä ja niistä edistysaskelista jotka minä itse olen saavuttanut. Kaikki tämä on Training for Warriors Vantaa:n 8 viikon mittaisen starttikurssin ansiota. Kerroin aiemmin jännityksestäni ja siitä miten todella suuresti epäilin omia taitojani ja kuntoani lähtiessäni tähän touhuun. Jälkeenpäin ymmärrän miten turhaa tämä jännittäminen oli. TFW Vantaa:lle jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on. Heikkona, vahvana, iloisena, väsyneenä tai jopa välinpitämättömänä - lupaan kuitenkin, että tästä paikasta ei voi lähteä kuin hymy huulilla! Täällä kenenkään ei tarvitse hävetä omaa lähtötasoaan sillä kaikki me tiedämme, että meillä jokaisella on mahdollisuus kehittyä. 























Starttikurssi on hyvä tapa aloittaa treenaaminen. Kurssilla, kuten tavallisillakin tunneilla, treenataan ryhmässä ja jokaisella on treeneissä pari joka kannustaa ja tsemppaa. Se on suorastaan nerokasta - jokainen meistä tarvitsee joskus kannustusta. Meidän starttikurssilla muodostui nopeasti tiivis ryhmähenki. Alussa jokainen pyrki nöyränä takariviin ja kurssin lopussa jokainen seisoi selkä suorassa valmiina treeneihin, mieluiten eturivissä. Treenasimme kolme kertaa viikossa yhdessä samassa pienryhmässä. Alussa saimme halutessamme pitää uni- ja ruokapäiväkirjaa sekä käydä inbody-kehonkoostumusmittauksessa. Teimme myös lähtökuntotestit. Viikkojen saatossa näin kurssitovereiden huikeaa kehittymistä, tsemppaamista, yläfemmoja, tuuletuksia ja taputuksia. Hioimme tekniikoita ja saimme hyvät ohjeet miten eri liikkeitä voi skaalata itselleen sopivaksi. Joka kerta meitä vastassa oli iloiset valmentajat jotka uskoivat meihin, myös silloin kun emme itse uskoneet. Ne eivät tuijottaneet meidän liikakiloja tai liian heikkoja lihaksia vaan he näkivät meissä potentiaalin ja mahdollisuuden kehittyä. Ja niin me kehityimme. 

Itse koin käännekohdan omassa treenaamisessa viikolla 6. Ennen sitä olin tietenkin onnistunut treeneissä ja ollut mukana nostamassa painoja, hyppimässä haarahyppyjä ja toteuttamassa tarkkaan suunniteltua treeniohjelmaa. Mutta sillä viikolla tapahtui jotain. Meillä oli takana erittäin rankka sykettä kohottava treeni jossa työnsimme kelkkaa, heilutimme painavia köysiä ja syke hipoi maksimirajaansa. Edessä oli vielä viimeinen kierros korkeatempoista treeniä ja olin aivan loppu. Teki mieli luovuttaa - vanha minä olisi lopettanut siihen pisteeseen. Sillä hetkellä en uskonut selviäväni siitä viimeisestä kierroksesta kunnialla loppuun asti. Jostain syystä kaiken sen sparraamisen ja ryhmän kannustuksen avulla lähdin yrittämään - ja arvatkaa mitä: SELVISIN! Olin siinä hetkessä niin ylpeä itsestäni. Kehoon levisi jälkeenpäin endorfiinit ja tullessani maaliin kädet nousi kuin automaatiosta kattoon. Olin voittaja. Olin voittanut itseni. Sen jälkeen tiesin, että selviäisin melkein mistä vaan jos vain uskaltaisin yrittää. Se oli minun ahaa-elämys jota vielä tänä päivänä kannan mukanani treeneihin (ja myös muualle). 

Mutta miten sitten ne tulokset? Aloittaessani en pystynyt tekemään yhtään miesten punnerrusta, nyt teen kolme. Silloin tein minuuttiin 26 vatsalihasliikettä jota kutsumme knee-grabiksi, nyt teen samassa ajassa 34 kappaletta. Inbody-mittauksessa näin 8 viikon jälkeen olen karistanut useamman kilon puhdasta rasvaa ja saanut tilalle 600 gramma lihasta. Ennen kaikkea olen kuitenkin ylpeä omasta asenteesta ja meidän huikeasta jengistä ja valmentajista. Voin ilokseni myös kertoa, että tämä kaikki on vain alkua sillä kurssin loputtua liityin muiden taistelijoiden joukkoon ja jatkan treenaamista TFW Vantaan salilla. Niin päätti joka ikinen meistä starttikurssilaisista - se kertoo paljon. En usko, että päätös oli kenellekään vaikea.

Haluatko sinäkin mukaan? Pelottaako ja jännittääkö mutta samalla ajatus omasta harrastuksesta tuntuu houkuttelevalta. Ehkä kaipaat omaa aikaa, lisähaastetta treeneihin - tai kenties etsit paikkaa jossa tuntuu siltä, että olet aidosti osa isoa kannustavaa ryhmää? Heitän sinulle haasteen: tule testaamaan miltä treenaaminen meidän kanssa tuntuu. Training for Warriors salilla järjestetään säännöllisesti ilmaisia testitunteja ja ensi tammikuussa 11.1.2021 käynnistyy uusi starttikurssi. Lisää infoa saat maililla osoitteesta info(at)tfwvantaa.fi. Seuraa myös meidän iloista treenifiilistä instagramissa @tfwvantaa.

-Såfin

/Yhteistyössä Training for Warriors Vantaa/

2020/11/07

Helvetinjärven kansallispuisto ja meidän syysloma

Syysloman lähestyessä huomasin miten innoissani olin siitä ajatuksesta, että pääsisimme edes hetkeksi pois omista kotinurkista. Silloin tein sen päätöksen, että oman mielenterveyden kannalta tekisimme jatkossa joka kuukausi jonkinmoisen pienen piipahduksen muihin maisemiin. En nyt tarkoita luksuslomaa joka kuukausi, mutta edes jotain pientä olisi kiva tehdä. Jotain sellaista joka veisi ajatukset pois kotinurkista, paikasta jossa minä ja isi-ihminen vietämme kaikki päivät pitkät. Syyslomallamme olimme kauden viimeistä kertaa meidän mökkisaaressa Näsijärvessä. Meillä oli ajatus rentoutua ja lopuksi laittaa mökit kiinni talvea varten. Pojat olivat vapaalla keskiviikosta perjantaihin ja myös minä ja isi-ihminen olimme ottaneet muutaman lomapäivän. Projektiksi otimme myös syödä mökin pakkanen tyhjäksi ja laittaa sieltä löytyvistä aineksista kivoja ruokia. Jotta ei ihan vaan loikoiluksi menisi, päätimme myös tehdä päiväretken Helvetinjärven kansallispuistoon. Tämä oli retki jota suunnittelimme jo kesälle, mutta se jäi toteuttamatta muiden kiireiden takia. Se ei haittaa, sillä itseasiassa syysretket metsään on ihan meidän lempipuuhia. Ei ole ötököitä, on värikästä ja raikasta ja väkeä on vähemmän..









Helvetinjärven kansallispuisto kiinnosti myös meidän poikia. He ihmettelivät jo etukäteen, että:  "saako siellä sitten sanoa "helvetti"?". Hahaa.. taisi sitä sanaa tosiaankin tulla sanotuksi muutamaan otteeseen. Helvetinjärven kansallispuiston itäisellä portilla oli syyslomaviikolla hieman ruuhkaista ja autoja oli paljon. Onneksi löysimme parkkipaikan ja lähdimme tallustelemaan "helvetistä itään"-reittiä. Päivä oli viileä, mutta jotenkin pakkasrajaa hipova lämpötila tuntui sopivalta juuri tälle paikalle. Onneksi olimme pukeutuneet lämpöisesti. Reitin kohokohta oli hienon näköinen rako maankuoressa jota kutsutaan Helvetinkoluksi ja tietenkin kirkas ja syvä järvi jonka mukaan koko kansallispuisto oli nimetty. 

Saimme reitin varrella nähdä todella hienoja maisemia. Kipusimme pitkiä ja erittäin korkeita (!!!) portaita alas helvetin järvelle asti. Sieltä löysimme grillauspaikan, retkimajan ja puuvaraston. Sieltä löytyi myös ulkokäymälät. Kun järveltä jatkoi matkaa edelleen itään, törmäsimme kuuluisaan Helvetinkoluun jonka jälkeen reitti vei ensiksi korkeiden kallioden kautta upealla suo-alueelle. Kaikki maisemat olivat jotenkin aivan kuin olisivat olleet suoraan jostain sadusta. Emme voineet vastustaa pienen leiripaikan virittämistä korkealle kalliolle josta oli hienot näkymät järven yli. Keitimme siinä trangialla kahvit ja lapset söivät keksejä. Siinä hetkessä oli jotain todella erityistä ja idyllistä.

Meidän päivä kansallispuistossa oli todella onnistunut. Illalla oli ihana palata mökille ja saunoa rantaviivan läheisyydessä olevassa höyryävän kuumassa saunassa ja ihailla terassilta tähtiä. Istuimme myös pitkään paljussa (pojat söpöissä saunahatuissaan) ja juttelimme elämästä. 

Millä tavoin sinä irtaudut arjesta tällä hetkellä?

-Såfin

2020/10/28

Hauskaa Halloween askartelua

Joulun jälkeen Halloween on se juhlapyhä jota meidän pojat odottavat kaikista eniten. Se on jännää miten tämä yksi vieraalta mantereelta peräisin oleva juhlapyhä pikkuhiljaa on juurtunut meidän lasten mieleen. Toisaalta ymmärrän sen. Se on päivä jolloin saa pukeutua luvalla pelottaviin asuihin ja siihen liittyy myös vahvasti karkit ja makeat - miten tällainen päivä ei vetoaisi meidän ala-asteikäisiin lapsiin?! Hihii.. Olemme ottaneet perinteeksi juhlia Halloweenia kotonamme. Teemme yleensä "pelottavaa" ruokaa ja pukeudumme koko porukka erikoisiin asuihin. Viime vuosina lastemme kalenterihin on myös alkanut tupsahtelemaan entistä useampia Halloween discoja, naamiaisjuhlia jne. Minusta Halloween on hauska tapa juhlia ja piristää ihmisiä pimenevässä syksyssä. Sen ympärille voi myös saada kivaa tekemistä arki-illoille. Voi koristella kotia, askarrella, harjoitella pelottavien meikkien tekemistä jne. Me teimme yhtenä iltana lapsille pienet "trick-or-treat" kupposet pilttipurkeista. Ajattelimme nämä lapsille pöytäkoristeiksi ja karkkikipoiksi meidän Halloween illalliselle.





Muumio-karkkikipot

Tarvitset:
Yleisliimaa (melko paljon)
Valkoista kangasta, esim vanha aluspaita/rikkinäinen lakana tms.
Pilttipurkkeja
Liimattavia silmiä

Tee näin: Revi käsin pitkiä suikaleita valkoisesta kangaspalasesta. Tämän jälkeen voit levittää yleisliimaa pilttipurkin ympärille esimerkiksi siveltimellä. Liimaa levitetään koko purkin ympäri reilulla kädellä. Ala pyörittelemään kangassuikaleita epäsymmetrisesti kunnes olet peittänyt koko purkin. Kun liima on hieman kuivunut (n. 10 minuuttia) liimaa silmät haluamasi kohtaan. Jos haluat hifistellä, voit taitella silmät kangassuikaleiden alle. Täytä karkeilla tai pidä esillä sellaisinaan.

Miten sinä aiot juhlistaa Halloweenia - vai juhlitteko ollenkaan?

-Såfin

2020/10/26

Pimeys on täällä - mutta tuliko myös negatiiviset fiilikset?

Kelloja käännettiin ja minulle, kuten kaikille muillekin, tämä tarkoittaa äkkipimeitä iltoja, sinnittelyä ja valoisamman ajan odottelua. Tiedän, että olemme olleet etuoikeutettuja siinä mielessä, että olemme aikaisempina vuosina voineet pakata kamppeemme ja matkustaa etelän lämpöön nauttimaan auringosta juuri tähän aikaan vuodesta. Tämä ei ole ollut tärkeää vain sen takia, että saa suuren annoksen aurinkoa silloin kun on pimeää, vaan viikko etelässä on pitkän odottelun, säästämisen ja suunnittelemisen palkinto. Vastikään luin YLE:n jutun jossa lääkäri Emilia Vuorisalmi selitti mitä kehossa tapahtuu kun ihminen pääsee suunnittelemalleen etelänmatkalle. (Kannattaa lukea tuo juttu, jos tällainen edes vähän kiinnostaa!) Etelämatkan  suunnittelu, odottaminen ja suuren palkinnon lunastaminen laukaisee kehossa dopamiinituotannon, joka on yksi niistä hormoneista joita tarvitsemme pysyäksemme positiivisena. Nyt jäämme siitä paitsi - vai jäämmekö? Uskallan väittää, että kaiken keskellä on mahdollista myös ruokkia niitä positiivisia tunteita, mutta sen eteen pitää tehdä paljon töitä. 



Samassa jutussa jonka linkkasin yllä, oli listattu muutamia juttuja miten kannattaa ruokkia kehon positiivisten hormonien tuotantoa. Yksi niistä iski minuun oikein kunnolla. Juuri tätä samaa dopamiini-hormonia voi ruokkia myös muilla ihan arkisilla tavoilla esimerkiksi sillä, että kirjoittaa itselleen pienen tehtävälistan joka päivä. Kun sitten saa suoritettua näitä pieniä tehtäviä listalta, siitä seuraa hyvän mielen tunne joka on verrannollinen juuri tällaiseen "asioiden tavoitteluun vs. saavuttamiseen". Aivan huikeaa "mikro-douppaamista". Kun tätä jatkaa säännöllisesti voi ylläpitää hyvää fiilistä ja samalla saada asioita aikaiseksi. Ei kuitenkaan kannata päästää tekemistä suorittamisen puolelle.

Monelle ei ehkä tule yllätyksenä että minä, excelin vannoutunut käyttäjä, olen puoliksi vahingossa käyttänyt tätä menetelmää jo pitkään. Ei pelkästään talvena kun muuten on vaikeaa jaksaa. Nyt aion jatkaa tätä systeemiä entistä tarmokkaammin. Olen siis jo vahingossa salaa ruokkinut omaa dopamiini-tuotantoani. Minulla on jokaiselle päivälle "mini-tavoitteita". Jokaiselle viikolle, kuukaudelle ja jopa vuodenajalle on yhtälailla omat pienet välietapit. Joskus nämä tulee asetettua puoli vahingossa. Usein se on pieni näkymätön todo-lista päässäni ja joskus kirjoitan asiat erikseen muistiin lapulle tai puhelimeeni. Luettuani jutun hormonituotannosta ymmärsin yhtäkkiä miksi minulle tuli niin hyvä fiilis siitä, että esimerkiksi siivosin sunnuntaina romulaatikon ja laitoin tavarat paikoilleen. Tavarat siellä, tavarat täällä - luulisi, ettei sillä ole niin suurta merkitystä, mutta on. Sillä on merkitystä juuri siksi, että olin suunnitellut ja päättänyt, että tänään hoidan sen homman. Suunnittelin ja onnistuin saavuttamaan micro-tavoitteeni.

Yksi hormoni jota ei tuossa linkittämässäni tekstissä tullut esille, mutta jota itse pidän hyvin merkityksellisenä asiana ainakin oman positiivisuuteni kannalta on endorfiinit. Joskus saatan itse jopa huomata kunnollisen endorfiini-ryöpyn. Endorfiini-high tila tulee vastaan yleensä silloin kun treenaan tosi kovaa. Joko niin, että sykkeeni on siellä äärirajoilla ja silti jaksan puristaa eteenpäin tai silloin kun jaksan tehdä jonkun voimaliikkeen todella hyvin melko suurilla painoilla. Silloin voin tuntea endorfiinit leviävän kehossani. Se on huikea fiilis. Jos luet blogiani useammin, ehkä muistat kun hetki sitten kerroin siitä miten lähdin mukaan 8 viikon mittaiselle Warrion Start-kurssille meidän lähellä sijaitsevalla Training for Warriors Vantaa:n salilla. Tätä ohjelmaa on nyt takana 7 viikkoa ja voin paljastaa, että oloni on tällä hetkellä todella energinen ja positiivinen. Tankkaan toiminnallisissa treeneissä näitä pieniä ihania endorfiineja yhdessä muiden positiivisten ihmisten kanssa kolme kertaa viikossa. Suosittelen todella suuresti tämäntyyppistä liikuntaa jos tunnet olosi edes hieman alakuloiseksi tai muuten vain olet etsimässä keinoa jaksaa talven läpi. 

Eikun sitten vaan micro-douppaamaan positiivisia hormoneja - niiden voimalla me jaksamme myös tämän talven läpi!

Mitä mieltä sinä olet: voiko omilla rutiineilla ja arkiteoilla ruokkia omaa positiivisuutta?

-Såfin