2020/06/29

Kesämuistoja luomassa

Kesäviikot vilisevät ohi ja huomaan istuvani vähemmän ja vähemmän tietokoneen ja blogiaiheiden ääressä. Sen sijaan aiheet joista haluaisin kirjoittaa vaikuttavat kasaantuvan pitenevään listaan omaan päähäni. Sama pätee kotitöihin ja muihin velvollisuuksiin. Nyt nautitaan kesästä oikein kunnolla ja keskitytään muihin asioihin sitten myöhemmin. Hihii.. Kuulostaako tutulta?! Vaikka en varmaan koskaan saa kaikkia ajatuksiani kirjattua blogiin niin tällä viikolla olen ottanut tavoitteeksi kertoa teille ainakin ihanan raikkaasta ja vähän erilaisesta kesäsalaatista ja meidän huikeasta ensimmäisestä telttailuretkestä koskaan. Menneet viikot olemme siis viettäneet pääosin ulkona. Olemme veneilleet, kalastaneet, nähneet kavereita ja sukulaisia. Juhannuksena saimme viettää huippu ihanan viikonlopun yhdessä kaveriporukan kanssa meidän mökillä. En muista aiempaa juhannusta kun olisimme saaneet näin hienot säät. Ihan kuin olisimme olleet pitkän viikonlopun ulkomailla meidän kavereiden kanssa. Vaikka juhannuskokko jäi polttamatta se ei yhtään haitannut kun aurinko helli meitä ja lapset saivat uida lämpöisessä vedessä niin paljon kuin suinkaan vaan jaksoivat..

Eniten tässä kesässä olen löytänyt iloa kauniista auringonlaskuista, ihanasta ja huolettomasta olosta sekä perheestä ja ystävistä jota niin olen kaivannut koronakeväänä. Nyt on ihanaa kun voi viettää aikaa ulkona ja olla stressaamatta niin paljon tautitilanteesta. Näin jälkeenpäin huomaa miten paljon kaikki kevään huoli on painanut harteilla. Nyt meidän perhe on kuitenkin ollut poikkeuksellisen hyvällä tuulella ja lapsetkin ovat olleet paljon iloisempia kun ovat voineet leikkiä myös muiden kanssa. 

Meidän lapset ovat todellakin olleet ihan eri tavalla sovussa nyt kun he ovat saaneet olla myös kavereiden kanssa ja keskinäisiä riitoja on paljon vähemmän. Tämän huomattuamme päätimme, että uskaltautuisimme jäädä mökille etätöihin yhdessä lasten kanssa viikoksi juhannuksen jälkeen. He jaksoivat hienosti leikkiä keskenään ilman meitä vanhempia sillä aikaa kun teimme töitä. (olin oikeasti melko yllättynyt, ettei suurempia ongelmia syntynyt) Olimme tietenkin sopineet tarkoista säännöistä, ettei rantaan tai laiturille mennä ilman aikuisia ja yllättävää kylläkin he tottelivat meitä. Yhtenä päivänä tulin ulos mökistä palaverin jälkeen ja huomasin, että kaikki sohvatyynyt ja terassikalusteet olivat isossa kasassa keskellä kulkuväylää. Kun menin lähemmäs tajusin, että se oli maja. Siellä nämä kaksi sankaria makoili lukemassa isinsä vanhoja Aku Ankkoja. Niin liikkistä. Kunnon kesämiehet. 

Vaikka säät nyt näyttää viilenevän, toivon että saadaan lisää tällaisia huolettomia kesähetkiä! Meillä on vielä kaksi työviikkoa jäljellä varsinaiseen lomaan. Mutta kesäfiilis on jo löytynyt :)

Mitä sinulle kuuluu?

-Såfin

2020/06/18

Viimeinen päivähoitopäivä ja haikeat hyvästit!

Tänään on haikea päivä. Olen vuosien mittaan huomannut miten vaikeaa on luopua minulle tärkeistä ihmisistä. Samaa piirrettä huomaan nyt myös lapsissani. He ovat kummatkin tosi herkkiä tällaisen tilanteen edessä. Tänään veimme kuopuksemme viimeistä kertaa päivähoitoon ja tulevana syksynä hän astuu jo sisään eri rakennuksen ovista eskarilaisena. Miettikää. Se on hienoa aloittaa eskarissa mutta samalla tämä tarkoittaa meidän perheen osalta suurta muutosta. Suljemme tänä iltapäivänä viimeistä kertaa oven meidän ihanan perhepäivähoitajan luona. Hän on ollut yksi tärkeimmistä ihmisistä meidän elämässä menneiden 8 vuoden ajan. Hän on avannut ovensa meidän perheelle ja pitänyt huolta meidän kummastakin pojasta näinä vuosina. He ovat saaneet viettää päivänsä pienissä turvallisissa piireissä päivisin kun me olemme olleet töissä. Meidän perhepäivähoitajan lapset ja itseasiassa koko perhe on yhtälailla ollut tärkeässä roolissa meidän lasten elämässä. Voisi kai sanoa, että meidän perhepäivähoitaja on ollut vähän niin kuin varaäiti meidän lapsille ja hänen koti on ollut varakoti. 

Äitini sanoi minulle viisaasti kun kerroin tunteisani tämän muutoksen lähestyessä. Hän sanoi:  "Älä tunne haikeutta vaan tunne kiitollisuutta siitä, mitä teillä on ollut." Vaikka kovasti yritän miettiä näin, en silti voi karistaa haikeuden tunnetta. Tietenkin olen myös äärimmäisen kiitollinen. Nyt meidän kuopuskin lentää pesästä ja kohtaa isomman maailman ja hänellä on siihen parhaimmat mahdolliset eväät. Olemme pitäneet lapsiamme pienessä lintukodossa niin pitkään kun olemme pystyneet. Perhepäivähoidossa tämä on ollut ihanteellista, koska siellä on aina ollut vain 4 lasta hoidossa yhtä aikaa. Eskarissa tulee olemaan 24 lasta ja samassa pihapiirissä leikkii myös koululaiset - eli yli 200 oppilasta. Se on iso muutos. 

Meidän pojat ovat saaneet mukaansa perhepäivähoitajamme luota myös elinikäiset kaverisuhteet. Kun ryhmässä on vain neljä lasta jotka viettävät valtaosan arkipäivistä yhdessä, muodostuu tiiviit sisarussuhteita muistuttavat siteet muihin hoitolapsiin. Tämäkin on ollut kultaakin arvokkaampaa. Kummallakin meidän pojilla on ollut hyvä ystävä jonka kanssa he ovat siirtyneet eskariin päivähoidosta. Hyvä ystävä on ehkä aliarvoitu termi. "Paras kaveri, veli tai sisko" ehkä kuvaa tilannetta paremmin. Vaikka tämä ystävyyssuhde saa uuden muodon kun ryhmäkoko on suurempi ovat nämä tyypit silti toisilleen todella tärkeitä. Kaikesta tästä olemme niin kiitollisia. 

Haikein tuntein sanon siis nyt: Kiitos  maailman ihanimmalle perhepäivähoitajalle siitä, että sinä olet ollut juuri sinä. Kiitos että sinä olet pitänyt huolta, välittänyt, pitänyt sylissä, kannustanut, komentanut, kokkaillut, järjestänyt ja viihdyttänyt. Kiitos kaikista näistä vuosista. 

"Kuinka onnekkaita olemmekaan, että meillä on ollut jotakin sellaista joka tekee hyvästien jättämisestä niin vaikeaa" 

- Nalle Puh


-Såfin

2020/06/17

Skumppajooga

Tulin tästä kokemuksesta niin iloiseksi, että halusin jakaa viikon takaiset tunnelmat Backaksen kartanon skumppajoogatunnilta. Puistojumpat ovat parhaimmillaan juuri nyt. Illan kynnyksellä aurinkoinen sää vaihtuu hieman viilenevään iltaan ja jumppaajat saavat nauttia hennoista auringonsäteistä ja ihanasta kesäsäästä keskellä luontoa. Olen itse nyt ahkerasti käynyt ulkona liikkumassa ja tavalliset puistojumpat onkin tulleet melkoisen tutuiksi menneiden kevätkuukausien aikana. Sitten ystäväni bongasi netistä hauskan tapahtuman - skumppajoogan. Olimme heti innoissamme lähdössä testaamaan minkälainen tunti mahtaa olla kyseessä. Tunti järjestettiin tosiaankin yhteistyössä liikuntastudion ja Backaksen kartanon välillä. Aika hyvä combo. Toisella on liikuntaan liittyvää erikoisosaamista ja toisella anniskeluluvat hienossa kartanomaisemassa. Ilmoittauduimme tunnille ja pakkasimme mukaan, jumppamatot, vesipullot, viltit ja urheiluvaatteet. Kun tulimme perille joogaajat olivat jo levittäytyneet isolle nurmialueelle kartanon alapihalla...

Tunnin idea oli siis se, että ensin joogataan ja sen jälkeen nautitaan hieman kuplivaa rennoissa tunnelmissa pihalla. Joogatunti sujui leppoisasti ja siinä keskityttiin venyttäviin ja joustaviin liikkeisiin. Meille jooga oli tuttu laji entuudestaan ja sen perusteella osasimme nopeasti luokitella tunnin helpoksi - eli sopii siis kaikille! Tunnin lähestyessään loppuaan tuli, kuten tapaan kuuluu, loppurentoutus jolloin vain makasimme paikoillamme ja keskityimme hengittämiseen ja omaan kehoon. Taustalla kuului lintujen äänet sekä piccolo-skumppapullojen kilinä. Meille joogaajille kannettiin lasit ja piccolo-pullot isoissa coolereissa kartanon alapihalle ja kun avasimme silmät loppurentoutuksen jälkeen jokainen sai pienen pullon kuplivaa (myös alkoholiton vaihtoehto oli saatavilla) ja kaikki joogaajat ryhmittäytyivät pieniksi ryhmiksi kaveriporukoiden mukaan nauttimaan kylmää juomaa. Jos yksi pieni pullo ei riittänyt kartanosta pystyi ostamaan lisää juomaa ja pientä purtavaakin. Aika ihana konsepti. Jälkeenpäin jäi mieleen miten hauskaa oli ollut - todellakin sellainen hyvän mielen tunti. Suosittelen!

Oletko sinä joskus käynyt skumppajoogassa?

-Såfin

2020/06/10

Mietteitä (ja muutama oppi!) kotikonttorilla olemisesta

En olisi arvannut maaliskuussa kun yhtenä torstaisena iltana lähdin toimistolta, että en palaisi sinne ennen syksyä. Tässä kuitenkin ollaan oltu jo pian 14 viikkoa kotitoimistolla. Minä ja isi-ihminen teemme nyt siis neljättä kuukautta jo kotoa töitä. Tässä ajassa olemme oppineet työpäiviemme yhteiselosta ja parista muustakin tärkeästä seikasta jotakin. Hauskaahan on se, että tilanne ei ole meille uusi. Olemme ennenkin olleet 24/7 yhdessä. Mehän aikoinaan tavattiin työpaikalla ja silloin me olimme melkein parisen vuotta yhtä tiiviisti yhdessä kuin nytkin olemme olleet. Tänään ajattelin purkaa ajatuksiani tähän kotona työskentelemiseen liittyen. Odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää kun saamme taas palata normaaleihin käytäntöihin ja työntekoon toimistolle. Siihen asti mennään näillä..

Toisen työrauha. Se mikä yllätti heti alkuun oli se, että etätyöskentelyn aloitettuamme saimme yhtäkkiä totutella toisen työrytmiin. Meillä puhutaan paljon puhelimeen ja pidämme paljon videopalavereita ja ymmärsimme nopeasti, että tämä pitää tehdä suljettujen ovien takana. Kummatkin olemme tottuneita työskentelemään avokonttorissa ja kuulemaan kollegoiden juttelut, mutta nyt kun meillä on eri työnantaja on hyvinkin raskasta kuunnella toisen juttuja. Siksi suljemme ovet kun puhumme puhelimeen ja vietämme myös aikaa eri kerroksissa. Emme oikeastaan edes näe toisiamme kovin paljon normaalin päivän aikana vaikka olemme saman katon alla. Heh. Tämä on taivaan tosi. Voi mennä 5 tuntia ettemme näe toistemme naamoja. 

Säännölliset rutiinit ja herätyskello. Vaikka kuinka houkuttelisi jäädä pidemmäksi aikaa nukkumaan aina aamuisin, olemme päätyneet toistaa samaa aikataulua joka päivä. Olemme huomanneet, että jos kerran annamme periksi houkutukselle siirtää herätyskelloa, olemme nopeasti huonossa kierteessä. Me heräämme joka päivä kello 7.25 ja käymme suihkussa. Työpäivä lähtee hiljalleen käyntiin siinä 8 kieppeillä kahvikuppi kädessä.

Ergonomia kunniaan. Luulimme alkuun pärjäävämme vain yhdellä työhuoneella. Se usko osoittautui vääräksi. Toinen ei voi tehdä puolet työpäivästä seisten tai röhnöttäen sohvalla. Edelleen huomaamme, että vaikka laitoimme pystyyn kunnon työpisteet kummallekin, niin ergonomia ei ole yhtä hyvä kuin toimistolla. Tämä johtuu siitä, että meillä on huonot työtuolit. Onneksi on sentään työpöydät ja näytöt. Ergonomiassa ei kannata joustaa - se me ollaan opittu. Siksi olemmekin hankkimassa paremmat työtuolit parantamaan työergonomiaa. 

Kävelytauot. 8 tunnin etätyöpäivän aikana teen 17 tuntia työtä. En edes liiottele. Tällainen työskentely toisen kanssa yhdessä linjoja pitkin, ilman virkistäviä kahvitaukoja työpaikan keittiössä tai ilman kävelyitä pitkin työpaikan käytäviä on TODELLA RASKASTA. Siksi on super tärkeää ainakin kerran päivässä käydä esimerkiksi 30 minuutin kävelyllä, nyppiä vähän rikkaruohoja tai tehdä jotain ihan muuta ainakin kerran päivässä. Aivot tarvitsevat taukoja. 

Videoyhteydet. Suhteiden luominen etätöissä on haastavaa. Minä otin päivästä yksi sen asenteen, että otan kaikki palaverit niin että oma kamera on päällä. Alkuun se tuntui todella oudolta mutta se meni ajan kanssa kuitenkin ohi. Videoyhteys auttaa edes vähän siihen että saisi paremman yhteyden muihin ihmisiin. Ei se vielä korvaa fyysisiä palavereita mutta voittaa puhelinneuvottelut. Kannustan koittamaan, vaikkakin se tuntuu epämukavalta. Lisäksi tässä on toinen hyöty: joka aamu tulee laittauduttua edes vähän.  

Yhteinen lounas(treffi). Vaikka työpaikalle ei saa mennä, lounastreffit esim jossain kivalla terassilla on kuitenkin sallittu nyt kun ravintolat taas ovat auki. Ne muutaman lounastreffit jossa nyt olen käynyt ovat olleet aivan superihania. Työkavereista ja muistakin lounaskavereista on ollut niin paljon iloa. Viikon piristäjät. Yhtenä kertana menimme myös isi-ihmisen kanssa lounastreffeille joenvarteen syömään salaattia. Se oli kivaa parisuhdeaikaa pitkästä aikaa.

Kodin tuulettaminen. Olen huomannut että tässä meillä on parannettavaa. Olisi hyvä muistaa tuulettaa työhuoneita enemmän. Harvassa kodissa on niin voimakas koneellinen ilmanvaihto, että se tuulettaisi tehokkaasti sellaiset työhuoneet missä tehdään töitä 8 tuntia putkeen. Avaa siis ikkunat. Joka päivä. 

Kahvi. Olen huomannut miten tärkeä hyvä kahvi on minulle. Yhtenä päivänä kahvi oli loppu ja energiani lopahti. Kotityöpäivän aikana hemmottelen itseäni hyvällä kahvilla. Olen oppinut sen, että varmistan aina kahvin saatavuuden hyvissä ajoin. Ilman kahvia en halua (enkä pysty) tekemään töitä! Hihii.. 

Mitkä sinun vinkit kotona työskentelemiseen on?

-Såfin

2020/06/08

Kesätekemistä lasten kanssa: kivien maalaaminen

Minusta on hauskaa, että meidän pojista on tullut sellaiset kunnon askartelijat. Ei vaan niin, että he innostuvat muiden antamista askartelutehtävistä vaan niin, että he itse kehittävät omia askartelusuunnitelmia ja myös toteuttavat niitä. Meidän kuopuksella on viime kuukausien aikana ollut käynnissä sellainen kivikausi. (heh!) Tällä tarkoitan sitä, että kun tyhjennän hänen housujen ja takkien taskut ennen pesua, sieltä löytyy aina kiviä. Hän kerää kauniita kiviä - pieniä ja suuria - ja tuo niitä kotiin muistona meidän eri retkiltä. Rannalla hän rakastaa käydä keräämässä vedessä muotoutuneita erivärisiä kiviä ja ihmettelee aina niiden kaunista sileää pintaa. Meillä on ymmärrettävästi kotimme kukkaruukut täynnä koristekiviä ja alakerrassa meidän kuopuksella on myös kori jonne hän saa tuoda muutamia valikoituja kauniita pikkukiviä. Keväällä hän kertoi, että haluaisi tosi mielellään maalata kiviä. Minusta se kuulosti hauskalta idealta ja päätimme, että lähtisimme ulos metsäretkelle ja keräisimme sieltä hauskanmuotoisia erilaisia kiviä jotka myöhemmin voisimme maalata eläinhahmoiksi...

Kivien maalaaminen on siitä hauska, että siitä saa ohjelmaa moneksi illaksi. Yhtenä iltana voi suunnata metsään keräämään kiviä. Sen jälkeen kivet on hyvä pestä harjalla puhtaaksi. Kun kivet on putsattu niiden muotoa on hauska tarkastella ja päättää mitä ne muistuttavat. Meidän pojat löysivät kivien muodoista hai-kaloja, possuja, siiliä ja krokotiilejä. Näillä mentiin. Tämän jälkeen suuntasimme askartelukauppaan ostamaan akryylivärejä ja uudet pensselit projektia varten. Jos maalatuista kivistä haluaa säänkestävät kannattaa myös ostaa päällystelakkaa joka kovettaa akryylimaalin mm. pakkasen kestäväksi. Yhtenä tuulisena iltana istahdimme keittiöön maalaamaan poimimistamme kivistä eläinhahmoja. 

Minusta on tärkeää, että myös vanhemmat osallistuvat lasten ideoimiin projekteihin. Minä maalasin leppäkertun ja meidän isi-ihminen ampiaisen. Minusta erityisen hienoja olivat meidän lasten toteutukset ja täysin itse ideoimat possu- ja krokotiilihahmot. Pääasiassa tästä projektista jäi kuitenkin mieleen se miten oli kiva tehdä jotain tällaista yhdessä pitkästä aikaa. Nämä kivet asetamme lasten toiveesta meidän pihan kukkapenkkiin - sillä talon pihassakin saa näkyä, että täällä asuu lapsia. Hihii.. 

Mitä hauskoja kesäprojekteja teillä on tänä vuonna suunnitteilla?

-Såfin

PS. VINKKI: tällainen maalattu kivi toimii erinomaisesti esimerkiksi kesälahjana tarhatädille :) 

2020/06/05

Kesäkuulumisia

On aika ihmeellistä, että olemme jo kesän kynnyksellä luomassa uusia kesämuistoja. Minua varjostaa koko ajan sellainen outo odottava tunne. Odotamme, että korona jotenkin taianomaisesti katoaisi ja että voisimme siirtyä normaaliin arkeen ja ehkä jopa viettää normaalia lomaa. Näin ei tietenkään tule käymään - silti en voi karistaa tätä tunnetta. Olemme kuitenkin jo hieman vapaammin alkaneet näkemään ystäviä. Pyrimme edelleen viettämään aikaa pääosin ulkotiloissa ja turvavälit huomioiden. Silti kaikkiin tapaamisiin liittyy pieni syyllisyys ja kenties jopa pieni pelko. Meidän kesätunnelmat ovat kuitenkin tästäkin huolimatta pikkuhiljaa nousussa. Teemme säännöllisesti mökkiretkiä, suunnittelemme kaveriperheen kanssa telttailuviikonloppua ja olemme käyneet ystäviemme kanssa veneilyreissuissa. Koska tämä kevät meni ohi oudossa korona-sumussa havahduimme (melkein liian) myöhään siihen, ettemme olleet suunnitelleet poikiemme 2,5 kuukauden mittaista lomaa millään muulla tavoin kuin, että me vanhemmat olemme heidän kanssa 4 viikkoa yhtäaikaisesti lomalla heinäkuun puolesta välistä alkaen. Niinpä aloin kiireesti etsiä meidän esikoiselle kesäleiripaikkaa. Iloksemme saimme hänelle viimeisen paikan meidän iltapäiväkerhon järjestämältä kolmeviikkoiselta seikkailuleiriltä. Huh. Onneksi on myös isovanhemmat. Kyllä me jotenkin tästäkin kesästä pärjätään ja myös nautitaan!

(pelastusliivikuva meidän kuopuksesta on minun ystäväni ottama, kiitos!)

Meidän jääkiekkoseura päätti hetki sitten alkaa järjestämään kesäjäitä niille innokkaille pienille kiekkoilijoille jotka haluaa osallistua. On kivaa, että tällainen mahdollisuus on, sillä kevään kiekkokausi jäi lyhyeksi. Meidän esikoinen käy nyt siis muutaman kerran viikossa ylimääräisillä kesäjäillä ja hän nauttii siitä suuresti. Varusteet pitää kuitenkin pukea jo kotona, sillä pukukopit ovat kiinni lähikontaktien välttämisen ehkäisemiseksi. Treenien jälkeen tullaan myös kotiin suihkuun. Koska kevät on ollut hiljaista aikaa sekä harrastusten ja muiden kaveritapaamisten takia olemme pikkuhiljaa alkaneet muuttamaan asennettamme ja rutiineja rauhallisempaan suuntaan. Pitkän pohdinnan jälkeen olemme päättäneet lopettaa poikien pitkäaikaisen uintiharrastuksen. Olemme 8 vuotta yhtäjaksoisesti heränneet lauantaisin kello 9.15 alkavaan perheuintiin. Nyt sen aika on ohi. Haluamme koronakevään jälkeen jatkaa meidän rauhallisempia viikonloppuaamuja.

Monet ovat some:ssa julkisesti haastaneet viestintää ja postauksia jonka mukaan nyt korona-aikaan ihmiset ovat saaneet ennätyksellisen paljon aikaiseksi kotona. Jotkut ovat löytäneet energiaa siivota kaappeja, järjestää kotia, suunnitella pihaprojekteja jne. Meillä tilanne on ollut päinvastainen. Olemme tehneet enemmän töitä kuin koskaan aiemmin, nukkuneet huonosti, olleet etäkoululaisten tukena ja samalla pelänneet sitä tulemmeko elämään jatkossakin tällaista elämää jatkuvassa tautipelossa. Me emme ole sisustaneet kotiamme, siivonneet kaappeja tai järjestäneet valokuvia. Päinvastoin. Kun esikoisemme palasi kouluun minä romahdin. Myös meidän isi-ihminen on ollut väsyneempi. Nukuin mökillä yhden viikonlopun putkeen. Sen jälkeen olen myös itkenyt ja ollut hämmentynyt siitä että me ehkä joudumme elämään tällaisessa "odottavassa tilassa" hyvinkin pitkään. Lyhykäisyydessä voisi siis sanoa että olin taistellut kaikki nämä viikot ja hymyillyt lasteni edessä.  Olemme vieneet lapset suunnistamaan, ajaneet ympäri lähikaupunkeja viedäksemme heidät näkemään uusia paikkoja luonnossa ja yrittäneet kokkailla kotona ravintolatasoista ruokaa, koska emme ole voineet mennä ulos syömään. Kaikki tämä oli liikaa. Toivun tästä vieläkin - en ole vielä sama energinen minäni, mutta pikkuhiljaa ehkä. 

Kotona iloitsemme kaikesta väsymyksestä huolimatta meidän uuden terassin istutuksista. Siellä kasvaa retiisejä, salaattia, porkkanaa ja yrttejä. Grillikin on ahkerasti ollut käytössä. Marjapuskamme täyttyvät marjoista ja pikkuhiljaa voimme jo alkaa maistelemaan niitä. Olen myös käynyt puistojumpissa ja suunnittelemme työkavereiden kanssa skumppajoogalle menemistä tulevalla viikolla. Kaikesta tästä saan energiaa. Eniten iloa saan kuitenkin siitä miten lapset jaksavat peuhata ja siitä kun näen miten onnellisia (ehkä onnellisen tietämättömiä) he ovat. He rakastavat luontoa ja meidän pihaa ja peuhaavat aktiivisesti ulkona aamusta iltaan niin, että kun nukkumaanmenoaika tulee he sukeltavat sänkyihinsä ja nukahtavat alle minuutissa. Niin sen kuuluukin olla. Tunnen suurta onnea siitä, että minulla on perhe. 

Mitä sinulle kuuluu?

-Såfin

2020/06/03

Sesonkiruokaa: Herkullinen raparperipiiras

Me olemme tänä keväänä ja alkukesästä innostuneet kausiruuasta. Siihen liittyy tietenkin tiivisti meidän oma pihaprojekti ja iloitsemme juuri nyt erityisesti kaikista hyötykasveista ja marjapuskista. Meidän pieni piha ei tietenkään ruoki kokonaista perhettä, mutta onneksi kaupastakin saa ostettua nykyään lähituottajilta kausituotteita. Kausiruokaa voi löytää myös muualta. Kausiruoka voi parhaimmillaan olla koko naapuruston asia ja vaikka mekin asumme tiivisti pientaloalueella Helsingissä myös täällä toimii vaihtotalous. Ja jos jotakin osataan hyvin niin se on se, että voi nauttia myös toistemme pihoista. Meidän pihan trampoliini toimii naapurin pojan energianpurkauspaikkana kun taas heidän isommalla nurmialueella pelataan usein jalkapalloa. Meidän toisessa naapurissa asuu vanhempi pariskunta jotka joka vuosi lahjoittaa meille heidän pihan antimia, koska he eivät itse kerkeäisi syömään kaikkea. He ovat sen verran iäkkäitä, että he välillä tarvitsevat meidän apua mm. nurmikon leikkaamisessa. He lahjoittavat vastalahjaksi meille esimerkiksi omenia, kukkia ja raparperia. On erityisen tärkeää, että voimme olla avuksi. Tänä viikonloppuna sain heiltä ison määrän raparperia josta innostuin leipomaan raparperipiirasta. Yhdistelin tähän kaksi eri reseptiä sen mukaan mitä minulla oli kaapissa - ja ai että tämä erittäin hyvää ja helppoa! 


Helppo raparperipiiras
200 gr raparperia
3 dl kermaviiliä
1,5 tl kanelia
1 pienen (luomu) sitruunan kuorta
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
Valmispiirakkapohja

Tee näin: Sulata piirakkapohjataikina ja levitä voideltuun piirakkavuokaan. Pese ja pilko raparperit pienempiin palasiin ja levitä piirakkapohjan päälle. Pese ja raasta sitruunankuori kulhoon. Lisää sekaan kanelit, sokerit, kermaviilit ja kananmunat. Levitä tasaiseksi massaksi ja kaada raparperien päälle. Paista uunissa 220 astetta n. 30 minuuttia. Nauti esimerkiksi tuoreiden marjojen kera. Namsk.

Mikä on sinun lempi kausiruokatuote juuri nyt?

-Såfin

PS. kurkkaa myös vinkit herkulliseen Nokkos-pestoon jota testasimme aiemmin keväällä. 

2020/06/01

Ei enää 2-luokkalainen

Lauantai oli tunteikas päivä. Monesta syystä tämä alkuvuosi on ollut erilainen kuin aiemmin. Meidän esikoinen lähti koulun päättäjäisjuhliin hienosti kammattuna ja kauluspaitaan pukeutuneena mutta tällä kertaa täysin ilman meitä vanhempia. Selässään hän kantoi ukulelea. Viikkoa aiemmin hän oli nostanut kätensä pystyyn kun koulussa kysyttiin ketkä halusivat esiintyä luokalle kouluvuoden lopun kunniaksi. Kolmen pojan ryhmä esitti ukulelellä kanootti-laulun ja me saimme myöhemmin todistusaineistoa tästä esiintymisestä kuvan muodossa. Koronan takia vanhempia ei tietenkään kutsuttu juhliin. Esitys oli mennyt hienosti. Luokassa oli nähty myös paljon muita esityksiä. Kun meidän esikoinen kotiutui juhlista tuntia myöhemmin hän kantoi kädessään myös jotain muutakin josta olimme ylpeitä. Hänellä oli hieno todistus mutta etenkin hän oli ylpeä saamastaan stipendistä. Hän sai todistusten jaon jälkeen "hyvä ystävä"-stipendin josta hän oli niin iloinen.


Mennyt kouluvuosi ei ole ollut helppo. Olemme saaneet harjoitella kotikoulussa käymistä sekä tsempata erityisesti lukemisen kanssa. Hän on aina ollut todella taitava ja kiinnostunut matematiikasta mutta lukemiseen hänellä on ollut nolla motivaatio. Kevään aikana otimme isoja harppauksia kun meidän päättäväinen pieni 8-vuotias sanoi, että aloittaa oma-aloitteisesti 70 päivän lukemishaasteen. Ja niin hän teki. Hän luki joka päivä 70 päivän ajan 5 sivua per päivä ja laittoi ruksin päiväkirjaan. Pikkuhiljaa lukeminen muuttuikin sujuvaksi ja tänä päivänä hän lukee kirjan tuosta noin vain. Palkinnoksi tästä suuresta tsemppaamisesta ostimme hänelle oman tietokoneen jota hän käytti osittain myös kotikouluopinnoissaan. Hän on siitä niin ylpeä. 

Kaksi vuotta koulutaivalta on nyt takana ja syksyllä on luvassa lisää muutoksia. Meillä on tähän mennessä ollut maailman paras opettaja joka nyt siirtyy opettamaan taas tuoreita 1-luokkalaisia ensi syksynä. Syksyllä meidän 3-luokkalaiset aloittavat kouluvuoden uuden opettajan kanssa. Veimme koko luokalta meidän nykyiselle opettajalle kiitos-kukat ja lahjan. Sekin oli tunteikas hetki. Loppujen lopuksi on todella tärkeää minkälaisen aloituksen lapsi saa koulu-uralleen. Kiitos hyvästä startista kuuluu meidän opettajalle. Toivon että myös uusi opettaja on yhtä mahtava! Tunteiden vuoristorataa on siis menty ja nyt on aika 3 viikon seikkailuleirin kautta siirtyä kesälomalle.

Huhheijaa! 

-Såfin