2017/07/31

Muutama sana vaatteiden nimikoinnista

Meidän esikoinen aloittaa eskarissa muutaman viikon päästä. Samalla hän siirtyy pienestä perhepäivähoitopiiristä isoon lapsiryhmään. Muutoksen myötä on tiettyjä asioita joita pitää huomioida vaatteiden huollossa. Yksi niistä on vaatteiden nimikointi joka jo lähtökohtaisesti saa minut huokaisemaan. Rehellisesti puhuen olen aina ajatellut, että se on hankalaa ja aikaavievää hommaa. En näe itseni ompelemassa nimilappuja lasteni vaatteisiin vain irrottaakseni niitä hetken päästä kun vaatteet menevät kiertoon. Huoh, sanon minä. Sitten törmäsin Tarramonsteri.fi:n konseptiin joka haastoi minut testaamaan heidän metodia nimikoimiseen. Yhtäkkiä vaatteiden nimikointi ei ollenkaan ole aikaa vievää tai haastavaa..

Tarramonsterin konsepti on minusta loistava monesta syystä. Ensimmäinen on se, että lasten nimilapun saa suunnitella itse yhdessä lapsen kanssa netissä. Siihen saa valita oman värin, logon ja fontin. Näin lapsi oppii ymmärtämään ja tunnistamaan oman nimikointilappunsa vaikka ei vielä osaisi lukea. Tarroja on saatavilla erilaisissa pakkauksissa, eri kokoisina ja erilaisina vähän riippuen tarpeesta. Vaatteisiin me valitsimme super-helposti liimattavat tarrat jotka pysyvät paikoillaan pesussa, mutta ovat myös irroitettavissa kun sen aika on. Tarra kiinnitetään tasaiseen kohtaan vaateeseen, esimerkiksi pesulappuun tai muuhun vastaavaan paikkaan. Paras pysyvyys on silloin kun tarra saa olla kiinni vaatteessa yli vuorokauden ennen kuin sen pesee. Tarramonsterilla on myös saatavilla silitettäviä tarroja jotka kiinnittyvät paremmin haastaville pinnoille. 

Täytyy sanoa, että minä en huokaissut kertaakaan nimikoidessa meidän esikoisen vaatteet näiden tarrojen avulla. Päin vastoin. Tämä olikin helpoin juttu maailmassa ja mulla meni koko touhuun n. 15 minuuttia. Tsekkaa sinäkin tarramonsteri.fi:n verkkosivut.

Kiitos Tarramonsteri.fi!

-Såfin

/Yhteistyössä Tarramonsteri.fi:n kanssa/

2017/07/30

Mökkimuistoja

Meidän viime viikko on hurahtanut pitkälti mökkeillessä. Viikonloppuna kävimme kyllä ihmisten ilmoilla pyörähtämässä Ti-Ti Nallen talossa ja yövyimme yhden yön Ikaalisten kylpylässä muutaman bloggaaja-perheen kanssa. Kotimatkalla piipahdimme myös Tuurissa tekemässä "tärkeitä" ostoksia ja kävimme ilmaisessa Tivolissa kun siellä suunnalla kerran olimme. Tämän tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen olimme kaikki melko väsyneitä ja päätimme, että tuleva viikko saisi kulua ihan rauhassa perheen kesken mökillä. Olemme viettäneet paljon aikaa ulkona ihan tekemättä mitään. Harjoitelleet olemaan paikoillamme. Joka ilta olemme lämmittäneet saunan ja paljun ja uskaliaammat meistä ovat käyneet uimassa järvessä jonka lämpötila parhaimmillaan oli jopa 20 astetta. Olen salaa myös hieman ylpeä itsestäni sillä vaikka minä olen arkajalka kylmän veden suhteen myös minä kävin kerran uimassa. Minulla on tapana sanoa, että minuun sattuu kun vesi on liaan kylmää. Niin myös nyt. Hahaa..

Lapset ovat joka päivä odottaneet auringonlaskua, sillä siihen aikaan meidän mökin laiturilta saa tosi hyvin kalaa mato-ongella. Olemme tänä kesänä saaneet melkein 20 pientä kalaa, osa ahvenista ovat päätyneet ihan grilliin asti. Tämä on hurja edistys meidän poikien malttamattomaan kalastuskokemukseen joka alkukesästä loppui melko lyhyeen. Loppuviikosta keräsimme yhdessä ison määrän mustikoita ja teimme niistä mustikkapiiraan. Ai että, itsekerätyistä marjoista tehty piiras maistuu jotenkin erityisen hyvältä. Meillä on ollut myös muutamia kesäprojekteja käynnissä. Minä tein itselleni paljasjalkakorun ja meidän isi-ihminen pilkkoi puita metsässä. Lapset ovat mm. maalanneet tauluja ja kiviä. 

Yhtenä aurinkoisena päivänä raahasimme kaikki meidän mökin räsymatot laiturille ja pesimme ne mattoharjalla ja mäntysuopa-vesi seoksella. Viritimme mattojen kuivumista varten laudat venekatokseemme ja ripustimme ne sinne. Vastapestyjen mattojen tuoksussa on jotain niin kesäistä, että sitä on melkein vaikea kuvailla. Siihen tuoksuun liittyy paljon muistoja omasta lapsuudestani ja siitä miten äitini pesi mattojamme oman mökkimme rantakalliolla rauhallisena kesäpäivänä. Samalla myös oivalsin, että juuri näistä viikoista ja päivistä muodostuvat myös meidän poikien kesämuistot. Nämä ovat ne heidän laspuuden idylliset kesäpäivät.

Viikon lähentyessä loppuaan minulla tuli jo ikävä kotiamme. Loma on tehnyt tehtävänsä.

Mitä sinulle kuuluu? Oletko viettänyt aikaa mökillä tänä kesänä?

-Såfin  

2017/07/28

Paljasjalkakoru

Kesällä on kiva heittäytyä ja tehdä sellaisia asioita joita ei voi tehdä talvella. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta heittäytymisestä on paljasjalkakoru.  Muistan jo viime kesänä haaveilleeni tällaisesta projektista, mutta syystä tai toisesta se jäi silloin toteuttamatta. Tämän kesäisemmäksi korut eivät muutu ja paljasjalkakoruissa on minusta jotain kivan boheemia ja rentoa. Suunnittelin ensin tekeväni korun osaksi minun hippi-asua meidän woodstock hippijuhlia varten jotka pidettiin pari viikkoa sitten. Päädyin silloin kuitenkin käyttämään aikani värjäämällä pojille hippipaidat solmuvärjäystekniikalla ja koru jäi tekemättä. Nyt muutama viikko myöhemmin innostuin taas samasta paljasjalkakoru-ideasta kun kävelin askartelukaupan ohi ja näin siellä kauniita helmiä. Päätin tehdä itselleni tällaisen korun ihan vain mökkiviikkoamme varten, koska mikä on sen parempaa kuin kunnollinen tekosyy kävellä ilman kenkiä lomalla. Hahaa..

Valitsin nyöriksi pehmeän nahkanarun jotta se ei hiertäisi ihoa. Pehmeän nahkanarun valitsemisessa on myös haittapuoli, se ei solmittaessa ole yhtä kestävää kuin muut keinovaihtoehdot. Silti väittäisin, että kannattaa valita aidosta nahkasta olevaa nyöriä. Helmet saavat mielellään myös olla silopintaisia ja pyöreitä jotta koru on mahdollisimman mukava pitää. Narua voi letittää, solmia tai jättää näin yksinkertaiseksi niin kuin minä tein. Minusta tästä korusta tuli todella hieno ja luulen, että tällaisen paljasjalkakorun solmiminen tulee olemaan uusi minun uusi kesäperinne: kengät nurkkaan ja korut kehiin..

Mitä mieltä olet paljasjalkakorusta?

-Såfin

2017/07/27

Kesäasu ja syksyn vaatehankintoja lapselle

Me olemme tehneet paljon vaatehankintoja meidän esikoiselle. Osittain sen takia, ettei hänen pituus-suunnan venymiselle näy rajaa ja toisaalta sen takia, että hän on aloittamassa eskarissa. Eskaria varten olemme vaatteiden lisäksi hankkineet myös uudet sisätossut, juomapullon, mapin ja jumppakassin. Meidän esikoinen täyttää pian 6 vuotta. Tämä tarkoittaa samalla sitä, ettei hänelle  kelpaa mitkä vaatteet tahansa. Etenkin sellaisen "lapselliset" vaatteet ovat kuulemma ihan out. Hän ei enää mm. suostu käyttää haalaria ja alusvaatteetkin pitäisi olla samanlaiset kuin isillä - ei siis todellakaan mitkään spiderman-kuosiset. Hahaa.. Viime viikkojen aikana olen siksi reippaasti käyttänyt hyödykseni eri verkkokauppojen alennusmyyntejä ja hankkinut hänelle uusia vaatesettejä. Siistejä college-asuja, perus verkkareita, uudet farkut, huppareita ja tavallisia t-paitoja..

College / Molo - Sortsit / Pomp de Lux - Lippis / H&M - Kengät / Adidas 

Yllä olevissa kuvissa meidän pikkutyypillä on yllään uusia vaatteita ja hänen lempilippiksensä. Kuvissa esiintyvä paita on kuulemma se jonka hän haluaa pukea eskarin ensimmäisenä päivänä. Minustakin tämä Molo-merkkinen paita on yksi kivoimmista hankinnoista syksyä varten. Valitettavasti syksyn hankinnat ei suinkaan vielä ole tässä. Hakusessa on vielä toiset uudet lenkkarit ja muutamat siistimmät verkkarit. Myös jonkinlainen siistimpi villa-asu kylmempiä säitä varten on vielä hakusessa. Jos ihan totta puhutaan niin en vaan yhtään tiedä mikä olisi "cool" jos se on tehty villasta. Muistan ainakin itse, että kaikki villahousut ja -paidat lukeutuivat kategoriaan "nössö". Huoh. Mutta pala palalta tämänkin syksyn vaatehankinnat tulee hoidettua. Meidän perheessä mietitään myös ensimmäistä kertaa sitä miten vaatteet tulisi nimikoida nyt kun meidän poitsu ensimmäistä kertaa on isommassa hoitoryhmässä..

Oletko sinä tehnyt vaatehankintoja syyskautta varten?

-Såfin

2017/07/26

Woodstock hippijuhlat

Minulla on aivan super-ihana suku. Tällaisen väitteen perään saattaa useasti saada mitä ihmeellisimpiä katseita, sillä eihän suvun kanssa voi olla kivaa viettää aikaa. Hahaa.. Mutta minäpäs kerron yhden esimerkin siitä miksi sukuni on aivan mahtava. Tänä vuonna enoni järjesti meille juhlat woodstock-teemalla omalla mökillään Emäsalossa. Yöpyminen tapahtui tietenkin telttakylässä johon jokainen porukka pystytti oman pienen tönönsä. Toiselle puolelle pihaa oli rakennettu musiikkilava ja rannan kupeeseen oli pystytetty ruokailuteltta joka oli koristettu värikkäillä kankailla ja valopalloilla. Koko suku saapui juhliin pukeutuneena hippi-henkisiin asuihin. Oli värejä, kukkia, kiistanalaisia koruja ja pyöreitä aurinkolaseja. Koko tunnelma oli kesäisen rento ja booheemi. Siis miten siistiä - kysyn vaan?



(osa kuvista ovat isäni ottamia - kiitos!)

Juhlien kunniaksi sää sattui olemaan suorastaan helteinen. Isossa pihapiirissä pyöri värikkäisiin rentoihin asuihin pukeutuneita eri-ikäisiä juhlijoita jotka olivat saapuneet paikalle ympäri Suomea. Osallistujia oli neljässä sukupolvessa, jokainen silti yhtä innoissaan meidän woodstock-viikonlopusta. Alkumaljan jälkeen useampi tunti hurahti musisoiden ja tanssien. Myös meidän nuorimmat "hipsterit" uskaltautuivat lavalle. He nappasivat marakassit ja muut rytmisoittimet ja kipusivat lavan reunalle jammailemaan. Extempore, juuri niin kuin hippijuhlissa pitää. Lavan edustalla tanssiliikeet olivat soljuvat ja sujuivat parhaiten ilman kenkiä. Hetken päästä koko suku oli koripalloturnauksen pöyrteissä.  

Illan tullen kokoonnuimme telttaan syömään herkkuillallista meren ääreen. Lauloimme, juttelimme ja nauroimme. Etenkin nauroimme. Näimme auringonlaskun ja.. kröhöm.. myös auringonnousun. Mutta ei se ole niin justiinsa. Koska hippijuhlat ovat hippijuhlat!

Kiitos enolleni ja hänen perheelle aivan mahtavista juhlista ja tietenkin myös muille kanssajuhlijoille. Olette parhaita!

-Såfin

PS. Kurkkaa myös postaus meidän poikien vaaleansinisistä hippipaitojen värjäyksestä (klik!)

2017/07/25

Loppuvuosi

Vuoden viimeiset kuukaudet ovat pian täällä ja minä alan aina väistämättä miettimään meidän tämän vuoden saavutuksiamme. Vaikka elämä ei lopu kalenterivuoden päättymiseen on sillä aina pieni henkinen merkitys. Vuosi 2017 - mitä saimme aikaiseksi sinä vuonna? Meidän loppuvuoteen kohdistuu paljon odotuksia. Meillä on tiedossa suuria muutoksia ja myös aikaavieviä projekteja joita pitäisi edistää mahdollisimman paljon. Samaan aikaan olisi kiva myös keretä viettää jonkinmoista perheaikaa aina kierrosten välillä...

Mitä siis aiomme tehdä loppuvuonna? Ainakin tällaisia juttuja:

- Matkustaa Kööpenhaminaan ja ajaa päiväksi Legolandiin
- Edistää meidän rakennusprojektia mahdollisimman paljon. Ehkä muuttaa. Siis ehkä.
- Aloittaa meidän esikoisen eskaritaipaleen kunnialla
- Opetella pelaamaan Kimbleä lasten kanssa
- Uudistaa meidän mökin venelaituria
- Rakentaa kiipeilyteline autonrenkaista meidän pihalle. Joo, eiks oo loisto-idea. Hahaa..
- Poimia paljon mustikoita ja puolukoita pakkaseen
- Laittaa esille itsetehdyt linnunruuaksi tarkoitetut siemenpallot
- Matkustaa viikoksi jonnekkin lämpöön pakoon kaikkea synkkyyttä ja räntää
- Hankkia uudet sohvat meidän kotiin
- Käydä lasten kanssa musikaalissa
- Myydä ja kierrättää paljon tavaraa jota emme enää tarvitse
- Nukkua teltassa lasten kanssa
- Juhlia siskoni ja hänen miehensä syyshäitä
- Ilmoittaa pojat uusiin harrastusryhmiin: nuorempi muskariin ja vanhempi jääkiekko-joukkueeseen
- Kuvata paljon mustavalkoisia valokuvia
- Tehdä kärrynpyöriä ja seistä käsillä. Ehkä. 
- Tehdä syksyn viimeisiä veneilyretkiä koko perheen voimin Espoon saaristoon.
- Paahtaa juureslastuja uunissa
- Järjestää "October-fest" juhlat kotonamme
- Viettää meidän esikoisen 6-vuotisjuhlia muutamassa kierroksessa
- Rakentaa iso autorata keskelle meidän olohuonetta ruokailupöydän ali ja sohvien ympäri
- Käydä pyöräilyretkellä keskuspuistossa
- Lennättää leijaa syystuulissa
- Käydä uimassa maauimalassa
- Käydä isi-ihmisen kanssa kahdestaan köysikiipeilyradalla
- Kylpeä paljussa kynttilänvalossa

Mitä suunnitelmia sinulla on loppuvuodelle?

-Såfin

2017/07/24

Kesäpuuhaa perheille Ti-Ti Nallen talossa

Me vietimme lauantaina aivan ihanaa perheblogit.fi:n kesäpäivää rennoissa ja aurinkoisissa tunnelmissa Ti-Ti Nallen Talossa. Olemme aiemminkin kokoontuneet bloggaajien kesken mutta tämä päivä oli erityinen sillä tapaisimme ensimmäistä kertaa myös toistemme perheet. Olimme sopineet treffit Ti-Ti Nallen Talon edustalle joka sijaitsee Ikaalisissa kauniissa järvimaisemissa. Lapset eivät meinanneet pysyä housuissaan kun näkivät nallet vilkuttamassa talon ikkunasta juuri ennen kun pääsimme taloon. Talossa oli vaikka mitä kesäpuuhaa perheille. Heti ovilla innokkaat nallet olivat ottamassa lapsia vastaan halauksilla ja vilkutuksilla. Isoon taloon kätkeytyi erilaisia huoneita joissa sai mm. musisoida, maalata, leikkiä ja tutkia. Joka puolella oli lapsille kehittävää touhua ja paljon tekemistä. Pienimmät lapset saivat myös lahjoittaa tuttinsa Ti-Ti Nalle Talon hahmoille, jos sen aika oli. Meidän päivä alkoi laululla ja saimme nähdä kun Riitta ja Ti-Ti Nallet olivat lavalla ja tanssittivat lapsia..

Valtavan suuri keltainen Ti-Ti Nallen Talo on jo itsessään jännittävä ja siinä riittää tutkittavaa myös sateisimmille päiville. Meidän perheblogien kesäpäivänä aurinko paistoi ja saimme nauttia myös pihapiirissä järjestetystä ohjelmasta. Rannan läheisyydessä sai mm. syöttää lampaita ja myöhemmin päivällä järjestettiin metsäretki Ti-Ti Nalle-hahmojen opastuksella. Me saimme päivän aikana myös kunnian tavata Riitan joka on nallehahmojen tunnettu ja suosittu keulakuva. Hän kertoi meille bloggaajille siitä miten käsikirjoittaminen on hänelle tärkeää ja se miten osa faneista osaa hänen kiertueen aikataulut paremmin kuin hän itse. Vau.

Vaikka ulkona sataisi, Ti-Ti Nallen Talossa paistaa aina aurinko ja sen kyllä huomasi. Meidän lapsilla oli hurjan hauskaa ja erityisesti mieleen jäivät laulutuokiot. Meidän koko valtava perheblogi-porukka kokoontui myös Nalle Kaffilaan syömään nakkikeittoa päivällä ja osallistuimme päivän aikana erilaisiin aktiviteetteihin. Kierrosten välissä meidän porukan pienimmät tyypit nukkui päiväunet ulkona vaunuissaan kun taas isommat lapset eivät olisi malttaneet istahtaa edes hetkeksi - niin paljon touhuttavaa oli. Saimme lopuksi vielä kivat ylläripussit mukaamme. Pussissa oli mm. Ti-Ti Nalle CD joka arvattavasti viihdytti meitä kotimatkalla. Hihii.. Meillä oli superhauska päivä ja luulen, että tulemme vierailemaan täällä toistamiseen!

Kiitos Ti-Ti Tuotanto Oy:lle aivan mahtavasta päivästä ja kiitos myös mukana olleille bloggaaja-kolleegoille ja heidän perheille: Kun Äiti Kelaa, Norudemu, Ihan vaan tavismutsi, Tossavaisen toinen sukka ja Äiti on vähän väsynyt!

-Såfin

/Päivä toteutettu yhteistyössä Ti-Ti Tuotanto Oy:n ja Perheblogit.fi:n kanssa/