2019/01/31

Yksinkertainen ja tilaa säästävä vuodesohva

Kun muutimme meidän uuteen kotiin viime kesän kynnyksellä meillä oli onni ensimmäistä kertaa elämässämme päästä sisustamaan itsellemme työ/vierashuone-comboa. Työskentelemme kotoa 3-4 päivää viikossa joten huoneen ensimmäinen käyttötarkoitus on tietenkin olla meille kummallekin työhuone. Koska huone ei täyty pelkällä työpöydällä päätimme, että hankkisimme sinne siron sohvan joka muuntautuisi helposti parisängyksi mahdollisia yövieraita varten. Huone on tavallisen kokoinen (11m2) ja tällaisen sohvan löytäminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Melkein kaikki löytämämme sohvat olivat aivan ylimitoitettuja tavalliseen huoneeseen emmekä halunneet tyytyä nojatuoliin joka muuntautuisi yhden hengen nukkumapaikaksi. Toisaalta emme myöskään halunneet, että työhuoneet ensisijainen käyttötarkoitus muuttuisi, huoneessa pitäisi olla tilaa "hengittää" ja työskentelylle pitäisi olla tilaa. Päädyimme pohdinnan jälkeen sijoittamaan hankintaan hieman enemmän rahaa jotta saisimme haluamamme sohvan joka on sekä siro, kaunis että käytännöllinen. Löysimme Vepsäläiseltä Tapio Anttila Collectionin: Day& Night-vuodesohvan...

Sohvassa on kaksi puurunkoa sisäkkäin jotka saa nostettua vierekkäin. Patja on päiväkäytössä tuplataitettu ja kun sen kääntää auki se peittää nämä kaksi puurunkoa samalla muodostamalla siitä suurikokoisen parisängyn. Mihin erityisesti ihastuin tässä sohvassa on sen yksinkertaisen ulkomuodon lisäksi se, että peitot ja tyynyt ovat piilotettu (ja samalla kätevästi säilötty) sohvan omissa nojatyynyissä. Kuinka kätevää? Sohva on siro ja riittävän matala jottei se veisi liikaa huomiota huoneessa. Tämä oli juuri sitä mitä etsimme. Meillä on tähän mennessä ollut muutamia yövieraita jotka ovat nukkuneet vuodesohvalla ja heidän sanoman mukaan siinä sai oikein makoisat unet.

Huoneeseen hankimme myös hiljattain hienon uuden pimennysverhon, sillä aurinko paistaa heti aamusta sisään huoneen ikkunasta. Tässä huoneessa on myös meidän värikoodattu kirjahylly ja meidän työpöytä josta kerroin teille aiemmin. Nyt etsinnässä on enää työtuoli ja matto ja sen jälkeen huone taitaa olla valmis! Jee.

Mitäs pidät meidän vierashuoneesta?

-Såfin

2019/01/30

VALOO!

On se salakavala tuo pimeys. Aiempina talvina olen huomannut miten selkeästi valon määrän väheneminen vaikuttaa minuun. Se on ilmennyt fyysisenä väsymyksenä, saamattomuutena ja muutama vuosi sitten olin jopa ihan masentunut. Ei huvittanut tehdä mitään. En ollut surullinen tai iloinen. Vain olin. Tänä vuonna tilanne on ollut toinen. Olen ollut energinen, välillä ehkä teennäisesti, mutta kuitenkin. Olen pysynyt liikkeellä ja tehnyt asioita. En ole kaivannut valoa samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Tai niin minä luulin. Tarkemmin mietittyäni asiaa tajusin kuitenkin, että myös tänä vuonna pimeys ja auringonvalon vähäisyys on vaikuttanut minuun. Ei yhtä paljon kuin aiemmin, johtuen lomamatkasta ja valaisevasta lumesta, mutta riittävästi että olen käyttäytynyt eri tavalla kuin itselleni on ominaista..


En ole ollut oma itseni. Huomaan, etten ole innostunut tee-se-itse projekteista, en ole valokuvannut, en ole sisustanut enkä ole juurikaan jaksanut etsiä inspiroivia vaateuutuksia. En ole ideoinut hauskoja retkiä tai patikointireittejä koko perheelle. En ole varannut uusia matkoja. En ole järjestänyt illalliskutsuja tai edes kovin montaa leikkitreffiä. Nämä edellä mainitut asiat ovat muina vuodenaikoina sellaisia joista koen suurta iloa, mutta näin salakavalasti olen vain jotenkin unohtanut nämä asiat syksyksi ja talveksi ja keskittynyt olemassaoloon. Olen keskittynyt sellaisiin asioihin joista en iloitse yhtä paljon. Ja tämän oivalsin vasta äsken. En todellakaan ole ollut oma itseni.

Viikonloppuna kaivoin ensimmäistä kertaa kamerani esille siksi, että minuun iski valokuvausinspis. Kuvitelkaa. Näin ei ole tapahtunut hyvin pitkään. Olen kyllä valokuvannut mutta vain siksi että on "ollut pakko". Viikonloppuna sain myös ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan intoa yhteen sisustusprojektiin johon liittyy sähkötöitä mutta myös hieman taiteellista kulmaa. Hymyilin. Silloin tajusin, että valo on taas tulossa takaisin. Tajusin, että olen ikävöinyt innostumista.

Nyt taivaalla on taas pitkän talven jälkeen päivänvalon rippeitä jäljellä kun ajan kotiin töistä. En vain ymmärrä miten tämä voi vaikuttaa minuun näin paljon. En myöskään ymmärrä miten ihmiset joskus aikoinaan ovat päättäneet vaeltaa näin pohjoiseen ja selviytyä pimeydessä. Vai onko tämä modernin ihmisen ongelma? Ehkä pimeys ei ennen vaikuttanut ihmisiin näin paljon. Oli miten oli, minä tunnen itseni taas pikkuhiljaa herääväni henkiin. Toiveissa edelleen lisää VALOO!

Vaikuttaako valo sinuun?

-Såfin

2019/01/29

Puhelin 5-vuotiaalla - mitkä säännöt käyttöön?

Meidän pieni "vauva" täytti 5-vuotta. Aika menee liian nopeasti. Hän sai lahjaksi puhelimen samalla tavalla kuin isoveljensä sai silloin kun hän täytti 5. Esikoisemme kanssa harjoittelimme vielä lapsen puhelimen käytön säätöä, sääntöjen määrittelyä ja hyvien puolien hyödyntämistä. Nyt olemme viisaampia ja itsevarmempia tämän asian suhteen. Syy miksi olemme halunneet antaa lapsillemme (käytetyt) puhelimet lahjaksi jo näin varhain on yksinkertainen. Puhelin on niin keskeinen työkalu ihmisen elämässä, että sen käyttöä on hyvä alkaa opettelemaan hallitusti yhdessä lapsen kanssa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Puhelimen mukana tulee hyötyjen ja mahdollisuuksien lisäksi myös paljon vastuuta ja lapsen pitää tunnistaa vaarat sekä opetella käytöstavat yhdessä aikuisen kanssa. 

(Kuvat ovat synttäriaamulta kun kuopuksemme availi lahjojaan <3) 

Noin vuoden verran meidän 5-vuotiaan puhelin tulee olemaan ainoastaan kotikäytössä. Sitä ei kanneta mukaan mummolaan tai leikkipuistoon. Pieni lapsi ei minusta osaa pitää huolta niin arvokkaasta esineestä. Harjoittelemme sitä kotona pienin askelin. Meillä lapsilla on lähtökohtaisesti vastuu mm. oman puhelimen latauksesta. Se on hyvä lähtökohta. Heidän pitää myös itse pitää huolta siitä, että he tietävät missä puhelin on kotiseinien sisällä. Emme ole auttaneet niissä tilanteissa kun puhelin on ollut kadoksissa, vaan oppimisen takia on hyvä että he ovat etsineet laitteet itse. 

Olemme ladanneet lasten puhelimiin muutamia hauskoja ja opettavaisia pelejä. Erityisen innostuneita he ovat tällä hetkellä mm. minecraftista, sakista ja matikkapelistä. Kummallakin pojalla on whatsapp käytössä. Viestittelyssä on vielä paljon opeteltavaa, mutta 5-vuotiaalla yhteystietojen lista rajoittuu  mummoihin, vaareihin, meihin vanhempiin ja muutamaan muuhun sukulaiseen joten lapset voivat turvallisesti harjoitella viestien lähettämistä. Kun lapsi siirtyy koulumaailmaan näiden viestittelytyökalujen käyttö muuttuu ihan erilaiseksi, mutta siitä riittää aiheeksi on erilliseen kirjoitukseen. Muussa sosialisessa mediassa meidän lapset eivät vielä tietenkään ole (eivätkä edes halua olla, onneksi!).

Lisäksi olemme asettaneet poikien puhelimiin palveluestot, eli he eivät voi soittaa mihinkään palvelunumeroon tai ladata maksullisia applikaatioita netistä. Virheiden kautta olemme myös oppineet, että lapsen puhelinnumero kannattaa aina pitää salaisena muuten myyjät alkavat soittelemaan. (Myyjät eivät oikeasti edes aina kysy minkä ikäinen vastaaja on!! Apua!). Näiden lisäksi rajoitamme ruutu-aikaa. Meidän lapset saavat arkisin katsoa puhelinta/ipadia enintään kolme varttia. Sunnuntaisin meillä ei ole niin tiukat säännöt kuin muina päivinä. Puheluihin ja viesteihin saa tietenkin vastata milloin vain. 

Tällaista meillä. Minkä ikäisenä teidän lapset ovat saaneet puhelimen käyttöönsä?

-Såfin

2019/01/28

(Pakkas)viikonloppu

Tämä viikonloppu oli kaikin tavoin erikoinen. Minulle selvisi perjantaina, että meillä oli todella paljon suunnittelematonta aikaa johtuen monesta eri syystä. Yksi syy oli se, että meidän poikien jääkiekkotreenejä oli peruttu taitoluistelukisojen takia ja oikein nauroin itselleni miten iloiseksi tulin tästä. Saimme yhtäkkiä lisää yhteistä aikaa ja annoimme lasten päättää mitä tekisimmä tällä ajalla. Pojat keskustelivat (lue väittelivät) hetken keskenään ja päätyivät sitten siihen, että halusivat lähteä yhteiselle retkelle. Tämän lisäksi olemme kerenneet liikkua, hoitaa kotia ja myös viettää aikaa meidän ystävien ja perheen kanssa. Mitään emme oikeastaan suunnitelleet etukäteen ja vitsit tällainen viikonloppu tuntui kivalta, melkein kuin loma! Hihii..

Tänä viikonloppuna olemme: 

- Nukkuneet yhdeksään asti aamulla.
- Muovailleet ja tehneet taideteoksia silk clay:sta ja viettäneet iltaa mummolassa.
- Isi-ihminen on treffannut vanhoja jääkiekkokavereita 20 vuoden takaa ja viettäneet iltaa kaupungilla heidän kanssa. Varsinainen re-union. 
- Lukeneet kirjaa, hesaria ja kertoneet pojille mm. kreikkalaisesta mytologiasta ja alkuaineista.
- Hoitaneet koko viikon ruokaostokset (ja vähän menettänyt hermot kauppakeskuksen ihmistungokseen)
- Käyneet jääkiekkotreeneissä.
- Syöneet pizzaa parhaiden kavereiden ja heidän lasten kanssa. 
- Käyneet SeaLifessa katsomassa kaloja. 
- Vieneet kaikki petivaatteet ja muut koristetyynyt ulos kovaan pakkaseen.
- Ottaneet sisälle kylmät raikkaat peitot ja ihmetelleet samalla sitä miksi Tempur-tyyny jäätyi kivikovaksi jääkalikaksi.
- Minä kävin (melkein liian) rankassa 1,5 tunnin hot flow yogassa. 
- Herkutelleet aamiaispöydässä kaikessa rauhassa. 
- Rakentaneet legoilla ja leikkineet playmobileilla. 
- Käyneet uintitreeneissä.
- Käyneet minun vanhempieni luona herkkuillallisella ja samalla nähneet iki-ihanat siskonlapset.
- Ihmetelleet lumen määrää metsässä ja kauhistelleet sitä, että lisää on luvassa ensi viikolla.
- Käyneet ihastuttavassa pienessä kahvilassa (nimeltä Café Pequeno) Kalliossa syömässä Enpanadaksia ja juomassa kaakaota. 
- Paketoineet lahjoja ja valmistelleet meidän kuopuksen synttäreitä. 

Siinä meidän viikonloppu! Mitä sinä teit?

-Såfin

2019/01/25

Erilainen treffi-ilta

Meidän esikoinen on pitkään toivonut, että saisi viettää enemmän kahdenkeskeistä aikaa minun kanssa. Isi-ihmisen kanssa hänellä on onni viettää paljon yhteistä aikaa jäähallilla jääkiekkoharrastuksen takia samalla kun minä vietän laatuaikaa kuopuksemme kanssa. Hänen toive oli siis ihan oikeutettu. Eilen tartuimme tuumasta toimeen ja lähdimme viettämään "treffi-iltaa" yhdessä. Meidän esikoinen toivoi, että menisimme ravintolaan syömään. Minusta tämä kuulosti kivalta idealta ja kyselin minkälaista ruokaa hän haluaisi syödä. Sain ehdotuksia Mäkkäristä Hesburgeriin. Hahaa. Lopulta ehdotin, että kuitenkin kävisimme syömässä ravintolassa jossa on menyyt ja pöytiintarjoilu ja keksimme hyvin kompromissin, American Diner. Hän oli illastamme aivan innoissaan. Tilasimme cokikset ja hän kaatoi herrasmiehenä myös juomaa minun lasiin. Sydämeni suli..



Oli tosi kivaa istua juttelemassa yhdessä. Meidän keskustelut pyöri paljon koulun ympärillä ja siitä mikä on kivaa ja vähemmän kivaa siellä. Olin myös otettu kun sain vastakysymyksen "äiti, miten sinulla menee töissä?". Ihanan huomaavaista. Sillä hetkellä tajusin miten paljon meidän pienen tyypin tilanneäly on kehittynyt viimeaikoina. Hän käy jo pöytäkeskustelua, ajatelkaa. Söimme hampurilaiset, nauroimme ravintolan hauskoille koristeille ja päätin vielä myöntyä jälkiruokapyyntöön. Lopuksi lupasin, että kävisimme vielä pienillä ostoksilla. Hän toivoi uutta muovailuvahaa ja minä toivoin uusia korviksia. Tässä taisi olla nyt myös viimeiset ostokset ennen ensi kuun alusta alkavaa "Älä osta mitään kuukautta".

Meidän treffi-illan aikana tajusin, että lasten kanssa pitäisi tehdä paljon enemmän tällaista. Normaaleja juttuja mutta kahdestaan. Vietämme paljon aikaa yhdessä koko perheen kanssa mutta todella harvoin näin, että jakautuisimme tarkoituksella viettämään aikaa kaksin. Kummatkin kaipasimme tätä. Lisää tällaista!

Vietättekö paljon aikaa kahdenkesken lasten kanssa?

-Såfin

2019/01/24

Miekkavalaita ja pingviinejä moikkaamassa

Kävimme vuodenvaihteessa huikealla lomamatkalla Teneriffalla ja kerroin teille jo aiemmin meidän hienosta hotellista, upeista rantapäivistä ja retkestämme pilvirajan yläpuolelle. Selatessani reissukuvia halusin vielä jakaa yhden viimeisen kokemuksen meidän reissulta, nimittäin tapaamisemme miekkavalaiden kanssa. Lomamme kolmantena päivänä suuntasimme Teneriffan halki kohti suosittua eläinpuistoa, Loro Parque:a. Se on yksi Teneriffa-saaren suosituimmista turistikohteista joten olimme varautuneet ruuhkaan. Mitään kamalaa tungosta emme kohdanneet, vaikka saimme kyllä etsiä paikkaa meidän auto(ruoska)lle jonkun aikaa. Pojat ovat äärettömän kiinnostuneita elämisistä ja siksi he odottivat tätä päiväretkeä todella paljon. Törmäsimme heti gorillaan, vauva-virtahepoon, flamingoihin, pingviineihin ja jättiläiskilpikonniin ja ihmettelimme näitä huikean kauniita eläimiä pitkän aikaa. Puheista selvisi kuitenkin, että eniten kaikesta meidän pojat odottivat hai-kalojen ja miekkavalaiden näkemistä..


Islannin matkalla kävimme valassafarilla ja siellä näimme valaat niiden omassa elinympäristössä. Se oli huikea kokemus. Silloin emme saaneet nähdä valaita kovin läheltä, mutta tällä kertaa näimme nämä huikean kauniit eläimet ihan muutaman metrin etäisyydeltä. Poikien toiveesta istahdimme "kastumisvaara"-alueelle ja odotimme jännityksellä sitä osuisiko roiskeet meihin. Näimme miten valaat osasivat kommunikoida, pitää ääntä ja hyppiä. Juontajat ja show kertoi miten näistä eläimistä pidetään hyvää huolta ja miten heidän elinolosuhteita on pyritty parantamaan. Itselläni mielessä oli muutama vuosi sitten uutisotsikoihin noussut tarina valaskouluttajasta joka oli kuollut tässä samassa eläinpuistossa valaan hyökkäyksen yhteydessä saatuihin vammoihin. Tämän jälkeen valaskouluttajat eivät mene veteen valaiden kanssa. Tämän jätin kuitenkin kertomatta pojille, jotka olivat aivan haltioissaan showsta. Lopulta suuret roiskeet eivät osuneet meihin ja itse olin asiasta melko helpottunut. Hihii.

Loro Parque:ssa oli huikean paljon näkemistä ja meille tämä oli automatkoineen kaikkineen ihan kokopäivä retki. Illalla palasimme hotellille väsyneinä ja suuntasimme suoraan syömään. Päivä oli jännittävä enkä usko, että lapset ainakaan heti unohtavat näin hienoa kokemusta!

-Såfin

2019/01/23

Hockey-veljekset

Iso osa meidän perheen vapaa-ajasta vietetään nykyään jäähalleilla. Meidän kummatkin pikku-pojat harrastavat siis kiekkoilua. Vanhempi 7-vuotias pelaa ensimmäistä vuotta joukkueessa ja meidän nuorempi 4-vuotias on vielä kiekkoluistelukoulussa. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyään etenkin meidän viikonloput kuluu treenien ja luisteluiden parissa. Ja jos tämä ei riitä niin meidän pojat haluavat kaiken lisäksi myös käydä luistelemassa ulkojäillä mahdollisimman usein. Tuntuu hyvältä, että olemme löytäneet harrastuksen jota he rakastavat. On myös kiva huomata että meidän esikoinen on jo todella taitava ja hurrrjan nopea luistimilla. Mitä isoveli ensin, sitä pikkuveli perässä nimittäin tänä vuonna myös meidän 4-vuotias on ottanut todella suuren harppaukset eteenpäin luistelutaidoissaan. Hän ei tarvitse enää tukea tai edes apua noustaakseen ylös jos hän kaatuu..

Meidän esikoisella on 2-3 treenit viikossa, joista joku treenikerta saattaa olla peli. Vaikka treenikertoja on paljon niin meidän esikoinen on aina iloisena ja innokkaana menossa jäähallille. Jokaiseen treeniin emme aina kerkeä, mutta onneksi tämä ei vielä ole mitään kovin totista puuhaa. Meidän kuopus taas luistelee kerran viikossa kiekkokoulussa. Tämän lisäksi meidän isi-ihminen harrastaa myös jääurheilua joten voi helposti sanoa, että jäähallit ovat nykyään meidän perheen toinen koti. Itse en ole tottunut tällaiseen elämäntyyliin ollenkaan mutta meidän isi-ihminen on koko ikänsä pyörinyt jäähalleilla. Hän onkin ottanut meistä vanhemmista sen aktiivisen roolin kiekkoilun kanssa ja on yleensä se joka vie pojat treeneihin ja auttaa heitä pukemaan kaikki varusteet ja kiristää hokkarit. Minä käyn mielelläni katsomassa pelejä ja esikoisen treenien aikana vietämme yleensä laatuaikaa kuopuksen kanssa kotona.

Viime viikonloppuna meidän esikoisen joukkueella oli perhejää tavallisten treenien sijaan. Minäkin "jouduin" vetämään luistimet jalkaan ja uskaltautua jäälle lentävien kiekkojen sekaan. Hihii.. Meillä oli tosi hauskaa. Erityisen kivaa oli nähdä miten hienosti meidän pikkupojat olivat mukana hassuttelemassa ja he olivat erityisen ylpeitä siitä miten hyvin he osasivat luistella. Niinhän ne sanoo, että kaikista palkitsevimmat harrastukset ovat ne jossa oikeasti tuntee olevansa hyvä. Olen kiitollinen että meidän hockey-veljekset ovat löytäneet itselleen juuri sen oman harrastuslajin!

-Såfin

2019/01/22

Pistokoe - mitä käsilaukusta löytyi?

Olen aina halunnut tehdä itselleni pistkokeita jossa mm. minä tahansa satunnaisena hetkenä kuvaan jääkaapin sisällön ja kirjaan ylös mitä siitä löytyi. Ihan siksi, että joskus myöhemmin voisin palata tähän ja muistaa minkälaista arkea elimme. Toinen jännä kohde tällaiselle pistkokeelle on käsilaukku.  Sinne kerääntyy outoja tavaroita viikkojen ja välillä melkein kuukausien takaa. Käsilaukku on ihmeellinen paikka. Kun nyt pakkasin laukkuja työmatkaa varten päädyin samalla tyhjentämään käsilaukkuni sisällön eteisen lattialle. Kun katselin tavaroita siinä lattialla oivalsin yhtäkkiä, että tämä oli juuri tällainen pistokoe. Mutta mitä minun käsilaukustani löytyi? Sanoisin suoraan kuvien perusteella, että laukkuni sisältö kertoo minusta yllättävän paljon. Siitä näkee, että olen pienen lapsen äiti. Sen paljastaa pikkuauto, korvatulpat ja outo kokoelma puoliksi syötyjä karkkirasioita. Lisäksi laukkuni sisältö paljastaa totuuden minun menneiden viikkojen terveystilasta, nimittäin lääkkeitä löytyy aikamoinen kasa ihan yskänlääkkeistä ja kurkkupastilleista särkylääkkeisiin asti. Yksi hauska juttu mitä ihmettelin kovasti oli se, että laukussa on oli neljä paria korviksia?! Hehee.. Koska yhdet ei riitä??


Laukkuni sisältö: 

- 3 kynää
- 1 pikkuauto
- Työavaimet
- Huulipuna
- Meikkivoide
- 4 paria korviksia
- Tampooneja peltirasiassa
- Nappikuulokkeet
- Kahdet hanskat
- Bussikortti
- Korvatulpat niille kuuluvassa rasiassa
- Lompakko
- 1 käyntikortti
- Yskänlääkettä
- Buranaa
- Kolmea eri kurkkupastillia
- Outo kokoelma karkkeja
- Pampula

Kun lähden kotoa laitan näiden lisäksi laukkuuni kännykän, meikkipussin, kotiavaimetet sekä autonavaimet.

Mitä sinun käsilaukusta löytyisi?

-Såfin

2019/01/21

Kausituotteet käyttöön: Appelsiini-jugurtti pannacotta

Minä olen aina ollut aika huono tekemään jälkkäreitä. Kokemukseni rajoittuu siihen mitä synttäreitä varten ollemme leiponeet. Aina välillä on hyvä yllättää itsensä ja tehdä jotain mitä ei normaalisti tee. Tähän saimme inspiraation kun lasten isovanhemmat olivat ostaneet ihanan makeita appelsiineja ihan kilokaupalla ja saimme heiltä ison säkin. Me aloimme miettimään mitä kaikkea kivaa niistä voisi tehdä ja tietenkin olisi vielä parempi jos reseptissä hyödynnettäisi kaikkia hedelmän osia: kuorta, lihaa ja mehua. Appelsiini on nyt kausituote ja se tarkoittaa myös, että itse hedelmä on parhaimmillaan juuri tällä hetkellä. Me päätimme testata appelsiini-jugurtti pannacotan tekemistä ja apukokkina toimi meidän kuopus joka vastasi mm. sekoittamisesta ja koristelusta. Hihii.. Tästä jälkkäristä tuli tosi hyvä ja se oli jugurtin takia kevyemmän oloinen kuin normaali pannacotta. Kannattaa testata!

Appelsiini-jugurtti pannacotta
(6 annosta)
2 liivatelehteä
3 appelsiinia
0,5 tl kardemummaa
0,5 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
3 dl turkkilaista jugurttia
Mintunlehtiä koristeluun

Pilko 2 appelsiinia ja poista lohkoista kalvot mahdollisimman hyvin. Sekoita joukkoon ripaus sokeria ja kardemumma. Laita appelsiinisalaatti annosmukien pohjalle. Liota liivatelehdet 10 minuuttia kylmässä vedessä. Raasta  yhden appelsiinin kuori ja purista samasta hedelmästä mehu. Kiehauta kerma, sokeri ja appelsiinimehu. Nosta kuuma neste liedeltä ja purista sen jälkeen liivatelehdistä vesi. Lisää liivatelehdet, vaniljasokeri, appelsiinikuori ja turkkilainen jugurtti nesteen sekaan. Jaottele seos tasaisesti annosmukeihin ja koristele mintunlehdillä. Laita jääkaappiin ja anna kovettua ainakin 2 tuntia (tai vaikka yön yli)..

-Såfin

PS. Inspiraatio tähän reseptiin löytyi K-ruoka-sivuilta ja muokkasimme vain hieman sitä omaan käyttöön.  

2019/01/18

Profiilikuvat kymmenen vuoden takaa

Monessa sosiaalisessa mediassa liikkuu haaste julkaista itsestään profiilikuva 10 vuoden takaa ja verrata sitä nykyhetken kuvaan. On toki hauska nähdä miten paljon jotkut ovat muuttuneet tässä ajassa ja toisaalta on niitä kavereita jotka edelleen näyttävät täsmälleen samalta kuin 10 vuotta sitten. Tein itsekin tällaisen vertailun omista profiilikuvistani, mutta mikä on hauskaa on se että en oikeastaan pystynyt kiinnittämään kovin paljon huomiota ulkoisiin tekijöihin niin kuin monet muut varmasti tekevät nähdessään alla olevat kuvat. Ei, minä näen jotain ihan muuta. Minä mietin sitä tunnetta joka minulla oli kumpaakin kuvaa ottaessa. Muistan ne kummatkin hetket hyvin. Mietin miten paljon itse olen muuttunut matkan varrella ja miten silti olen ihan se sama ihminen. Kun katson näitä kuvia tiedän, että olen ollut todella onnellinen kummassakin tilanteessa. Mutta tuossa minun ensimmäisessä profiilikuvassa olin hyvin paljon epävarmempi itsestäni kuin nyt olen. Olin silloin vuonna 2007 iloinen siitä, että olin saanut lähteä mukaan erään porukan kanssa viettämään kesäpäivää. Toisessa kuvassa seison keskellä Reykjavikia (autotiellä!) ja otan itsestäni kuvaa, onnellisena, itsevarmana enkä pyytele omaa olemassaoloani anteeksi keneltäkään. Ja tiedättekö mitä, tämän oivaltaminen tuntuu minusta todella hienolta. 

Vuodet ovat tuoneet huimasti lisää itsevarmuutta enkä todellakaan ole sellainen joka elättelisi toiveita että pääsisi jonkun porukan mukaan niin kuin 10 vuotta sitten ehkä olisin tehnyt. Luon omat tapahtumani ja olen mukana tarkalleen niissä asioissa missä haluan. (En halua kuulostaa koppavalta, mutta henkisesti tämä muutos on ollut suuri) Tiedän tarkalleen kuka minä olen, mitä haluan ja teen sen hymy huulillani. Kun katsoo näitä kahta kuvaa mietin myös miten paljon tapahtumia niiden väliin on mahtunut. Päällimmäisenä mielessä on rakastuminen, avioliitto, l-a-p-s-e-t, hyvät työpaikat ja viimeisenä meidän taloprojekti. Osaisinpa sanoa itselleni joka istuu tuossa ensimmäisessä kuvassa hymyilemässä pieni epävarmuuden pilke silmässä, että kaikki tulee järjestymään. Ja haluaisin sanoa että luota intuitioon. Mikään vastoinkäyminen ei ole ylipääsemätön kunhan vain pysyy positiivisena. Haluaisin sanoa, että älä välitä mitä muut ihmiset ovat mieltä asioista, oma onnesi on ainoastaan sinun omissa käsissä. 

Viimeinen ja ehkä vähän irrallinen havainto on se miten paljon valokuvaaminen on kehittynyt vuosien varrella. Ja se miten paljon enemmän ihmiset kiinnittävät huomiota profiilikuvan laatuun, yhteyteen ja some-kelpoisuuteen. Minä ensimmäisessä profiilikuvassani istun baarin terassilla. Tarkemmin mietittynä kuva ei ehkä ole ihan sovelias sosiaaliseen mediaan. Koska kuvassa on tietynlaista historiallista merkitystä minulle ensimmäisenä sosialisen median profiilikuvana, olen päättänyt säilyttää kuvan. En loppujen lopuksi tiedä tykkäänkö siitä suunnasta mihin some-maailma on mennyt. Kaikki (tai ainakin valtaosa) on niin sliipattua, hyvänlaatuista ja mietittyä että tavallaan ikävöin tuota "vanhaa hyvää aikaa". Mutta se on varma että viihdyn nykyisenä minänä hurjan hyvin ja olen hurjan ylpeä näistä vuosista, henkisestä kehityksestä, lyhentyneestä tukasta ja muutamasta ekstrakilosta. 

-Såfin

2019/01/17

Mitä meille kuuluu?

Meidän perheen kuulumisia on edelleen rytmittänyt meidän ikuiset sairastelut. Viimeisenä meillä kävi kylässä angiina. Minä olin ensimmäinen uhri ja lapset saivat myös varmuuden vuoksi positiivisten labra-testien takia antibiootit vaikka heillä ei ollut oireita. Voin sanoa, että olen tänä vuonna ollut todella kiitollinen siitä, että lapsilla on sairasvakuutukset. Ne ovat olleet tarpeen. Poislukien tästä pienestä sairasepisodista meillä on ollut todella vauhdikas ja kiva ajanjakso töihin palattuamme. Olemme tehneet paljon kivoja juttuja perheenä mutta myös yksilöinä. Minä sain viettää aikaa parhaan ystäväni kanssa kaupungilla viime perjantaina. Söimme ihanan illallisen Copas y Tapas nimisessä paikassa ja jatkoimme siitä vielä kaupungille muutamille lasillisille. Oli kiva jutella rauhassa ihan vain kaksin, niin kuin joskus aikoinaan teimme. Meidän esikoinen sai puolestaan käydä katsomaan lätkäpeliä ystäviensä kanssa Hartwall-areenalla ja meidän kuopus sekä isi-ihminen puolestaan kävivät yhdessä katsomassa jääkiekkopeliä yhdessä Hifk-hallilla. Meidän isi-ihminen sai myös viettää illan kaupungilla työkavereiden kanssa. Kaikille siis jotain.

(Kuvitus: random kännykkäräpsyjä viime viikon ajalta) 

Sen jälkeen kun palasimme etelän-reissultamme Suomeen olemme monen muun tapaan saaneet nauttia lumesta. Ai että kun meidän pojat ovat olleet iloisia pulkkailusta, hienosta lumilinnakkeesta ja luistelusta ulkojäällä. Sukset ovat vielä visusti varastossa, niitä pitäisi päästä testaamaan piakkoin. Hiihtämiseen ja ulkoiluun tuli oikein kova kaipuu kun kävin työreissussa Jyväskylässä viikko sitten. Näin matkalla sinne aivan huikean kauniita maisemia, että oli pakko pysähtyä valokuvaamaan. Hihii.. Meidän pojilla oli myös ystävä yökylässä viime viikonloppuna ja silloinkin oli pakko päästä hetkeksi peuhaamaan lumeen yhdessä kaverin kanssa.

Meidän pojat ovat ulkoilun lisäksi myös viettäneet aikaa ja opetelleet pelaamaan joululahjaksi saatuja pöytäfutis- ja pöytälätkä-pelejä. Minä ja isi-ihminen otimme myös keskenämme matsin. Hävisin 10-0. Hahaa. Kaiken pelaamisen vastapainoksi kävimme katsomassa Svenska Teatern:issa Hans & Greta - esitystä. Se oli meidän kaikkien mielestä tosi hyvin toteutettu teatterinäytelmä ja poikien mielestä vähän ehkä jännittävä. Muistui taas mieleen miten meidän pitäisi käydä enemmän tällaisissa tapahtumissa. Syksyllä Helsingin kaupunginteatteriin tulee Pieni Merenneito-musikaali joka ehkä on seuraava tällainen koko perheen juttu.

Jotenkin minulla on kaikesta tästä kivasta ohjelmasta huolimatta vielä sellainen "odottavainen" olo tätä vuotta kohtaan. Ihan kuin se ei olisi käynnistynyt kunnolla vielä. Ihan kuin jokin iso juttu odottaisi kulman takana, joku iso proggis. Niinkuin meidän elämässä aina on ollut. Toisaalta voi olla, että tämä tunne on vain totuttelua siihen, ettei meillä ole mitään suurta projektia käynnissä. Nyt pitäisi vain rauhassa elää tätä arkea ja nauttia siitä. 

Mitä sinulle kuuluu? Oletko sinä kerennyt viettää aikaa ulkona?

-Såfin