2020/02/28

Myrskypartio Uutelan luonnonsuojelualueella

Viime viikolla koko Suomea riepotteli myrskytuulet ja kovasti nousseet vesitasot. Siskoni lähetti meille videokuvaa jossa veden taso oli noussut niin korkealle, että se peitti osan heidän lähellä olevasta puistoalueesta. Kaikki tämä oli tietenkin poikien mielestä todella jännittävää. Ihmettelimme ikkunan takaa tuulessa lentäviä oksia ja ruutuja piiskaavaa sadetta. Kun myrsky vihdoin oli ohi suuntasimme viime sunnuntaina Uutelan luonnonsuojelualueelle itäiseen Helsinkiin. Luin netistä etukäteen, että tämä on kiva merellinen lenkki jossa pääsee näkemään sekä metsää että vesistöjä ja kallioita. Matkan päädyssä oli myös hieno, melko uusi grillauskota ja päädyimme pakkaamaan eväät mukaamme. Me päätimme siis muodostaa myrskypartion ja lähteä tarkistamaan mitä tuhoja kova tuuli ja vesitason nouseminen oli tehnyt luonnolle. Jo autossa, matkalla patikointialueelle pojat bongailivat tienvarsista kaatuneita puita ja roskamääriä jotka olivat pöllähtäneet liikkeelle. Niin liikkistä. Lapset ovat niin yltiöinnoissaan tällaisista jutuista.


Täytyy sanoa, että Uutelan "kahdeksikon" muotoinen patikkareitti oli juuri sitä mitä odotimme. Saimme nähdä merta, kallioita, kävellä pitkospuita pitkin, kaislojen läpi ja näimme myös vihreän sammaleen peitossa olevan satumaisen metsän. Puolet lenkistä ei ollut vaunukansaystävällistä sillä polut olivat kapeilta ja kallioisia, mutta meidän poppoo oli onneksi liikkeellä ihan jalan. Meren pintataso oli kuin olikin paljon korkeammalla kuin normaalisti. Puut näyttivät kasvavan suoraan merivedestä ja rantaan oli huuhtoutunut kuormalava ja paljon muita "pieniä aarteita". Meidän lenkki meinasi myös päättyä lyhyeen kun merivesi oli myrskyssä huuhtonut pitkospuut hujan hajan. Taiteilimme yhdessä kohtaa kapealla lankulla jotta pääsisimme veden yli jatkamaan matkaa. Pienin porukasta kulki tässä vaiheessa sylissä. 

Koko lenkki kesti meillä useamman tunnin kulkea mutta vasta ihan lopussa lapset alkoivat väsyä. Metsä oli niin jännittävä ja monimuotoinen että he jaksoivat melkein kolme tuntia. Matkalla olimme keränneet metsäneläimille ruokaa, nähneet syödyn linnunmunan kuoret, nähneet kevään ensimmäiset hyttysvauvat kasvamassa kaarnan sisällä, heittäneet lukuisia kiviä mereen, istahtaneet sammaleelle ja nähneet oravia, lintuja ja paljon paljon muita jännittäviä juttuja. Ihmettelen aina sitä, miten lapset eivät oikeastaan tarvisisi muuta kuin metsän. Siellä ne ovat niin iloisia ja vapaita ja keksivät aina tekemistä. Uutelan alue oli juuri sitä mitä me tarvitsimme pitkän sisälläolokauden jälkeen. Suosittelen piipahtamaan jos et ole käynyt - todella kaunis paikka!

-Såfin

2020/02/25

Kevättä olohuoneessa

Jotenkin luulin, että lumeton talvi tekisi sen, että kevätinspiraatio iskisi minuun paljon aiemmin kuin normaalisti. Niin ei kuitenkaan käynyt. Vietin pari viikkoa uskoen, ettei se tunne tulisi ollenkaan tänä vuonna. Olin väärässä, nimittäin viime viikolla kevätintoiluni alkoi. Mieleni elää nyt täysin kevätkaudessa. Sen huomaa monella tapaa - etenkin siinä, että olen innoissani kokeilemassa uusia juttuja. Se mistä erityisesti olen yllättynyt on se, että olen ostanut vaatteita ja hiuskoristeita joita en koskaan uskonut voivani käyttää. Olen rikkonut rajojani ja yllättynyt positiivisesti. Se tunne on kiva. Sen lisäksi olen myös alkanut muokkaamaan kotia ja sen sisustusta keväisempään tyyliin. Tänä keväänä minulla on sellainen hempeän roosan värinen fiilis ja päätin, että tämä olisi sopiva väri meidän olohuoneeseen. Sen kaveriksi valitsimme tummanvihreän värin. Tämä väriyhdistelmä saa minut jotenkin hyvälle tuulelle juuri nyt... 


Viime viikonloppuna nostimme pois esillä olleet vanhat tyynyt ja koristeet ja laitoimme paikoilleen vähän uutta väriä. Yritän edelleen olla ostamatta kovin paljon uutta joka kausi, mutta tänä keväänä tuli hankittua pari uutta vilttiä ja pari koriste-esinettä keittiöön ja olohuoneeseen. Kaivoin myös kaapeista esille pari jo aiemmin hankittua koristetyynyä ja keraamiset kaktukset jotka minun mielestä sopivat hyvin tähän värimaailmaan. Minulle tuli heti hyvä fiilis tästä muutoksesta. Ensi viikonloppuna ajattelin vielä käydä kukkakaupassa - kukat tuovat nimittäin ihanaa raikasta tunnelmaa ja keväistä oloa. 

Samaan aikaan kun minun tekee mieli uudistaa koko sisustus, minuun iskee aina keväisin myös siivousvimma. Ensimmäisenä purin tämän innon meidän makuuhuoneeseen johon monen vuoden jälkeen kävimme ostamassa uuden paksun sijauspatjan, pesimme seinät, lattiat, hyllyt ja tuuletimme kaikki petivaatteet. Ai että. Kevät - tykkään sinusta niin paljon!

Onko sinulla jo kevätfiilistä? Entä oletko sinä hankkinut jotain uutta sisustukseen?

-Såfin

2020/02/24

Perhepakohuone 66 minuutissa

Viikonloppuna ajattelimme kokeilla jotain täysin uutta. Olin aiemmin netissä törmännyt lasten pakohuonepeleihin ja sen myötä löysin iloiseksi yllätyksekseni myös perheille suunnatut pakohuonepelit, Family Escape rooms. Pakohuonepelien ideahan on se, että yhdessä ryhmässä yritetään ratkoa huoneen eri tehtävät ja mysteerit jotta lopulta pääsee pois huoneesta. Edessä on lukkoja, koodeja ja muita loogista ajattelua vaativia tehtäviä. Perhehuoneissa pelin juoni on ehkä vähemmän pelottava ja ainakin osa tehtävistä ovat helpompia, silti olematta aikuisille liian helppoja. Tarjolla oli kolme perheille suunnattua erilaista pakohuonepeliä ja valitsimme niistä huoneen jonka mysteeri oli nimeltä "Mikä sotku". Kun saavuimme paikalle meidän vastaanotti iloinen virkailija joka kävi läpi huoneen säännöt. Hän kertoi myös meidän pojille, ettei huoneessa ole mitään pelättävää ja että huoneen ovi ei oikeasti ole lukossa ja että pois pääsee milloin tahansa. Etenkin meidän 6-vuotiasta jännitti kovasti. 

Saimme selostuksen huoneen juonesta. Olimme lainanneet äkäiseltä tädiltä hienon asunnon jossa olimme asuneet sen aikaa kun hän oli reissussa. Olimme myös järjestäneet juhlat siellä ja nyt kaikki paikat olivat ihan sotkuisia ja joka paikassa oli serpentiiniä, käytettyjä kertakäyttöastioita ja graffitia seinissä. Myös huonekalut olivat hujan hajan. Nyt saimme kuulla, että täti oli palaamassa takaisin reissustaan pian ja että meidän oli palautettava asunto entiseen loistoonsa. Vinkit ja apuvälineet tähän oli kätketty erilaisten lukkojen ja koodien taakse. Peli alkoi. Saimme hienosti ratkottua ensimmäiset tehtävät, joskin ne olivat sen verran haastavat että me aikuiset jouduimme ottamaan vetovastuun. Myöhemmin, pelin edetessä pojatkin pääsivät vauhtiin ja alkoivat tajuta miten piti toimia. Saimme siivota siirrellä huonekaluja ja muutenkin arvuutella mysteerejä yhdessä. Kerran meidän nuorimmainen alkoi itkemään, että pääsemmekö koskaan pois ja että hän ei halua tavata sitä tätiä joka oli tulossa. Voi toista. Kun kerroin hänelle, että se täti ei oikeasti tule ja että tämä on vain leikkiä, niin hän rauhoittui. Hän oli ehkä rajalla liian pieni tähän peliin. Meidän 8-vuotias puolestaan oli innoissaan avaamassa koodilukkoja ja ratkomassa mysteerejä..

Lopulta ratkoimme tehtävät ennätysajassa ja pääsimme ulos alle tunnissa. Se oli loistava tunne. Selvisimme tästä perheenä. Perhepakohuone on ehkä parhaimmillaan juuri 8+ vuotiaille, mutta toki pienemmätkin voi olla mukana oman rohkeustason mukaan. Me tykkäsimme kovasti ja uskon että menemme toistekin.. 

Oletko sinä käynyt pakohuoneessa? Entä perhepakohuoneessa?

-Såfin

2020/02/21

Mitä sinä jaksat tehdä arkena työpäivän jälkeen?

Törmäsin eräässä Facebook-ryhmässä erittäin mielenkiintoiseen keskusteluun. Keskustelu oli saanut alkunsa siitä, että yksi henkilö kysyi ryhmän muilta jäseniltä mitä he jaksavat tehdä normaalin työpäivän jälkeen? Mikä on normaalia? Onko se tavallista, että väsähtää sohvalle ja ei käytännössä tee mitään työpäivän jälkeen vai se että jaksaa touhuta täydellä moottorilla ihan sinne iltamyöhään asti? Huomasin, että olin käyttänyt useita kymmeniä minuutteja lueskellessani ihmisten kommentteja tähän keskustelunavaukseen - olin selkeästi kiinnostunut aiheesta. Mukana kommentoimassa oli työkseen ihmisten jaksamisen kehittämisen parissa tekeviä ihmisiä ja tietenkin paljon, paljon eri tilanteissa olevia ihmisiä. Yksi mieleenpainuvimmista kommenteista oli se, että ihmisen kuuluisi työpäivän jälkeen olla "vapaa-aika kelpoinen". Ei siis ole normaalia, ettei koskaan jaksa tehdä mitään työpäivän jälkeen. Se voidaan luokitella jo uupumukseksi. Toki on päiviä jolloin ihminen on väsynyt, mutta pääperiaate on se, että ihmisen kuuluisi jaksaa tehdä jotain muuta kuin huilata sohvalla kaikki arki-illat. Silti näin ei ole kaikilla. Työ verottaa jaksamista - joillakin niin paljon, että jaksaa juuri ja juuri tehdä lapsille ruokaa, hoitaa kotityöt ja sitten mennä nukkumaan.

Se mikä kuitenkin oli mielenkiintoista oli se, että valtaosa, eli yli puolet vastanneista oli kirjoittanut, että jaksaa viikolla touhuta ja harrastaa liikuntaa/viettää aikaa muiden harrastusten parissa ainakin muutaman kerran viikossa. Lisäksi ihmiset tapaavat jonain päivänä keskellä viikkoa myös kavereita tai käy "ihmisten ilmoilla". Kaikilla vastanneilla ei suinkaan ollut lapsia, vaan joukossa oli paljon muissakin tilanteissa olevia ihmisiä. Monet olivat kohdanneet elämässään kausia kun jaksaminen on ollut heikompaa ja monet olivatkin vaihtaneet työpaikkaa tai vähentäneet työtunteja sen mukaan. On minusta äärimmäisen rohkeaa uskaltaa ottaa askelia paremman jaksamisen eteen. Melkein kaikki viettivät myös rauhallisia iltoja "sohvalla" keskellä viikkoa. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että aiheesta ei puhuta riittävästi, vaan ihmiset sulkeutuvat omaan arkikuplaansa - teen niin kuin aina olen tehnyt, se ainakin toimii. Piittaamatta siitä mikä on normaalia ja mikä se oma jaksamisen taso oikeasti on rehellisesti ja kriittisesti. 

Itse olen henkilö joka ei anna väsymyksen voittaa, ei edes arkena. Mutta kolikolla on kääntöpuoli - tämä arkipäivien touhuaminen on melkein pakkomielle minulle. Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että hukkaisin kokonaisen illan sohvalla hengailemiseen, vaikka jos ihan rehellisiä ollaan tarvitsisin enemmän aikaa palautumiseen. Panostan onneksi paljon nukkumiseen ja yritän pitää huolta siitä, että saisin edes riittävät yöunet. Muuten höyryän menemään ja teemme perheenä paljon asioita myös arkena. Itse liikun 3-5 kertaa viikossa samoin kuin isi-ihminenkin, näemme kavereita, lapsemme käyvät harrastuksissa jne. Saatamme myös käydä leffassa, teatterissa tai vaikkapa museossa keskellä viikkoa. Ehkä työmme mahdollistaa sen että jaksamme, tai sitten tilanne kostautuu myöhemmin. Herättävintä minulle oli se, että meidän arjesta puuttuu ne palautumisen päivät melkein kokonaan (sellaisia joita kaikilla normaalisti on ja pitäisi olla). Monessa asiassa voisi sanoa, että perheemme kulkee hieman ylikierroksilla. 

Mitä sinä jaksat tehdä arkena työpäivän jälkeen?

-Såfin

2020/02/19

Brunssi ja Suomen suurin pienoisrautatie

Kuten jo aiemmin kerroin, meidän perhe on ollut hieman lamaantunut meidän 6-vuotiaan kuopuksen onnettomuuden jälkeen. Kahden murtuneet olkapään kanssa ei ole ollut helppo elää. Olemme silti yrittäneet täyttää päiviä kivoilla pienillä jutuilla. Haasteena on ollut löytää riittävän rauhallista puuhaa näille päiville, etenkin nyt kun paraneminen on vasta alussa. Tai no me vanhemmat olemme aina rauhallisia, mutta 8- ja 6-vuotiaat pojat.. kröhöm.. tiedät kyllä. Nyt viikonloppuna olimme jo ennen kukonlaulua liikkeellä katsomassa meidän esikoisen jääkiekkopeliä Espoonlahdessa. Meidän kavereiden pojat pelaavat samassa joukkueessa ja päätimme porukalla tehdä jotain hauskaa pelin jälkeen. Kiekkopojat hyppäsivät suihkun kautta autoon ja suuntasimme Tapiolan keskustaan Ainoa-kauppakeskukseen. Tänä varhaisena sunnuntai-aamuna olimme ensimmäiset asiakkaat paikalla siitäkin huolimatta, että pojat olivat pelanneet jo kaksi jääkiekkopeliä. Hahaa.. Me kulutimme aikaa tutkiskellessamme kauppakeskuksen liiketarjontaa ja kun kello löi 11, olimme jo kolkuttamassa brunssipaikan, Deliberi:n ovia...

Brunssi yllätti meidän kaikki positiivisesti. Itseasiassa minun mielestä se oli jopa ehkä liian halpa tasoonsa nähden. Saimme varattua itsellemme hienon oman "kasvihuoneen" ravintolan perältä ja siellä saimme olla omissa oloissamme nauttimassa brunssipöydän herkuista. Lasten ruuan pääpaino oli tietenkin nakeissa ja lihapullissa kun taas me aikuiset yritimme maistaa ihan kaikkea. Nam. Syy siihen miksi valitsimme tämän paikan brunssipaikaksi oli se, että samassa kauppakeskuksessa on maksuton pienoisrautatie-näyttely. Eikä mikä tahansa näyttely, vaan Suomen suurin sellainen. Brunssin jälkeen suuntasimme katselemaan Alppirautatieharrastajien pystyttämää hienoa pienoisrautateitä näyttelyä. Minusta on aivan huikeaa että jokin yhdistys näkee näin paljon vaivaa ilmaisen tapahtuman ylläpitämiseen. Lapset olivat innoissaan. Siellä liikkui busseja, junia ja muita sähköllä kulkevia vempaimia. Ratojen ja teiden reunoilla oli pienoishahmoja, taloja, maisemia, poliiseja, rosvoja, uimareita jne. Lapset innostuivat kuvaamaan paikasta videon ja he viihtyivät täällä yllättävän kauan - jopa pidempään kuin me aikuiset. Lähtiessämme huomasimme ovensuussa keräyslaatikon johon sai maksaa vapaaehtoisen sisäänpääsymaksun. Meidän esikoinen halusi antaa 5 euroa omasta taskusta, sillä hänen mielestä koko näyttely oli todella hieno. 

Sellainen (rauhallinen) seikkailupäivä meillä tällä kertaa!

-Såfin

PS. Täältä löydät lisätietoa pienoisrautatie-näyttelyn aukioloajoista. Iso peukku Alppirautatieharrastajille meiltä!

2020/02/18

Kuulumisia

Meidän perheen arkea on varjostanut ikävä tapaturma joka sattui reilu viikko sitten luisteluharjoituksissa. Silloin meidän kuopukselta murtui olkapää ja valitettavasti meille selvisi vielä muutama päivä sen jälkeen, että myös toinen olkapää on murtunut. Sitä ei huomattu alkuun tutkimuksissa sillä se puoli kipeytyi vasta myöhemmin. Kun jotain tällaista tapahtuu, koko arki lamaantuu. Se mihin olet tottunut ja ne rutiinit jotka toimivat ovat yhtäkkiä hyödyttömät. Meidän piti yhtäkkiä selvittää miten puemme pienen rikkinäisen ihmisen. Meidän piti syöttää häntä, auttaa häntä vessaan, nostaa autoon, auttaa makuuasentoon ja oikeastaan auttaa joka ikisessä askareessa. Nyt tilanne on jo helpottumaan päin ja ensi viikonloppuna pääsemme jo eroon tukisiteistä. Sen jälkeen pitää edetä varoen vielä viikon verran. Onni onnettomuudessa oli se, että emme hiihtolomaviikolle olleet sopineet mitään laskettelureissua, koska minä ja isi-ihminen olemme nämä viikot normaalisti töissä. Tai siis.. höh.. puoliksi ainakin, silloin kun emme ole olleet kotona parantelemassa olkapäitä kuopuksemme kanssa. Päiväkodissa hän ei ole voinut olla.

Etenkin minulle tämä kaikki on ollut erittäin raskasta. Vaikka olenkin irtautunut kotoa kahden päivän mittaiselle työmatkalle Ruotsiin ja muutamalle lenkille ja joogatunnille, niin mieleni on kokoajan ollut meidän pienessä 6-vuotiaassa reppanassa. Olen ollut äärimmäisen väsynyt ja voimaton. Tietenkin olen ollut myös surullinen ja huomaan, että olen nukkunut pidempiä yöunia ihan uupumuksen takia. Joka kerta kun hän on huutanut kipua tai itkenyt, syytän siitä itseäni. Vaikka tiedän, ettei tämä kaikki ole minun vika. Nyt on vaan pakko katsoa eteenpäin ja nauttia pienistä asioista. On meillä ollut kivojakin juttuja menossa. Eräänä iltana veimme pojat katsomaan Jokereiden peliä, kävin itse kasvohoidossa äitini, isoäitini ja siskojen kanssa ja myös meidän isi-ihminen lähti kavereiden kanssa kaupungille katsomaan lätkää. Emme siis sentään pelkästään ole surkutelleet kotona. 

Kaiken tämän keskellä meidän katseet ovat jo kääntyneet kesään ja olemme alkaneet suunnittelemaan meidän kesälomaa ja pidempää venematkaa. Tänä kesänä emme tule tekemään mitään ulkomaanmatkaa, mutta sen sijaan suunnittelemme viettävämme aikaa vesistöjen ääressä sekä merellä että mökillä. Ehkä jopa innostumme telttailemaan luonnossa. Odotan lämpöä ja valoa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Mitä sinulle kuuluu?

-Såfin

2020/02/13

Tuunattu Afrikan Tähti peli

Reilu vuosi sitten meidän pojat innostuivat oikein kunnolla Aftikan Tähti-pelistä. Tämä on aito klassikkopeli ja muistan, että se oli hitti jo omassa lapsuudessani. Tämä peli on nyt meidän koko perheen rakastama, sillä pelin kulkua on helppo ymmärtää, siinä voi käyttää kevyttä strategiaa ja siinä saa laskea rahoja. Täydellinen yhdistelmä silloin kun pelaajien ikä vaihtelee suuresti. Loppujen lopuksi siinä on kyse tuurista kumminkin. Afrikan tähti-peli on esillä meidän perheen ruokapöydällä joka viikko - liiottelematta. Mutta pelinappulat ovat tehty pahvista ja pelinappulat ovat helppo merkata. Meidän isi-ihminen nauraa aina omalle lapsuuden versiolle Afrikan Tähdestä joka vieläkin löytyy meidän mökiltä. Siinä kaikki timantit ovat saaneet ruksin pelinappulan takakanteen. Olemme poikien kanssa nauraneet yhdessä tälle meidän isi-ihmisen "tuunaukselle". Hahaa..


Meidän perhepäivähoitaja vinkkasi meille aikoja sitten siitä, että Afrikan Tähti-pelin nappulat sopii täydellisesti maitoipurkissa oleviin kierrekorkkeihin ja koko pelin voisi tuunata kestävämmäksi keräämällä korkkeja talteen ja asettelemalla pelinappulat niiden sisään. Niinpä me ryhdyimme tuumasta toimeen. Tämä keräilyprojekti ei kumminkaan ollut mikään pieni, sillä me käytämme vain satunnaisesti näitä maitopurkkeja ja mehupurkkeja jossa on valkoinen kierrekorkki. Loppujen lopuksi meillä meni noin puolisen vuotta siinä, että saimme kerättyä kasaan 30 pestyä korkkia. Huh. Toissapäivänä kun laskimme korkit vielä puoliksi masentuneina meidän jääkiekkotapaturmasta ja murtuneista olkapäistä, meille nousi hymy naamalle. Korkkeja oli vihdoin riittävästi! Asettelimme yhdessä pelinappulat korkkeihin ja näin meidän Afrikan Tähti-peli on tuunattu astetta kestävämmäksi. Jee. Pelasimme tietenkin heti pari kierrosta ja totesimme että peli toimii edelleen yhtä hyvin - ellei jopa paremmin. Hihii..

Olitko sinä kuullut tästä "pirkka-niksistä"?

-Såfin 

2020/02/11

Tapaturma ja kauhun hetket

Meidän perhettä on järkyttänyt viikonloppuna sattunut tapaturma luisteluharjoituksissa. Minä olin jäällä meidän kuopuksen kanssa joka juuri on oppinut luistelemaan ja kasvattamaan vauhtia jäällä. Olimme kerenneet olla jäällä vain n. 10 minuuttia kun se pahin tapahtui. Me olimme pujottelemassa punaisista tötsistä tehtyä rataa ja kuopuksemme meni edeltä. Radan loppupuolella näen kun jokin liukuu kovaa vauhtia sivustapäin ja osuu suoraan luistimiini. Se jokin oli meidän 6-vuotias kuopus joka oli radan suoriuduttua lähtenyt luistelemaan minua päin ja kaatunut ja liukui kovaa vauhtia eteenpäin jäätä pitkin. Ennen kun kerkesin reagoimaan olin jo kaatumassa suoraan hänen päälle. Tiesin sillä hetkellä, että nyt kävi pahasti. Minulla itse törmäys ja se miten osuimme yhteen on sumun peitossa, mutta tiedän, että tulin suurella painolla hänen päälleen. Ilmat meni pihalle ja hän itki kamalasti. Jäimme jäälle ja nostin vaistomaisesti hänet syliini. (Vaikka näin ei tietenkään olisi saanut tehdä). Itku ei hellittänyt ja ihmisiä kasaantui ympärille. Onneksi paikalla oli muita aikuisia ja ystäviämme tukena. Seuran henkilökunta soitti lyhyen pohdinnan jälkeen ambulanssin. Se oli parasta koska emme tienneet oliko niska tai selkä vaurioitunut. Irrotimme varovasti kypärän ja odotimme.

Ambulanssi ja ensihoitohenkilökunta tuli yllättävän nopeasti paikalle ja olivat todella asiantuntevia. Saimme pienen avustuksen jälkeen luistimet jalasta ja pääsimme ambulanssiin. Siellä he tutkivat pään, niskan ja selkärangan ja totesivat, että hartiassa näyttää olevan jokin rikki. Vaikka itse luulin ajattelevani ihan selkeästi, en esimerkiksi sillä hetkellä saanut mieleeni meidän kuopuksemme henkilötunnusta. Ajattelin vaan sitä, että hän oli mennyt rikki. Kuopuksemme asetettiin ambulanssin paareille vöihin ja lähdimme ambulanssikuljetuksella kohti uutta lastensairaalaa. Vaikka paikassa oli ruuhkaa pääsimme nopeasti hoitoon, röntgeniin ja toimenpiteisiin. Röntgenissä näkyi murtuma solisluussa sillä puolella joka oli ollut eniten kipeä. Olimme vieläkin sokissa, mutta helpottuneita siitä että niska ja selkäranka näytti olevan ehjiä. Saimme tukisiteet ja kipulääkkeet ja ohjeet jonka mukaan kaikki pitäisi olla jo paremmin 2-3 viikon päästä. 

Silti minulle jäi pelko siitä, etteivät he olleet huomanneet kaikkea. Seuraavana yönä tarkistin hänen hengityksen useasti ja kävin katsomassa häntä ainakin viisi kertaa (huolimatta siis siitä, että meidän isi-ihminen oli päättänyt nukkua hänen vieressä). Kun itse yritin laittaa silmät kiinni, näin vaan edessäni sen murto-osan sekunnista kun silmäkulmassa näen miten hän törmää luistimiini. Yö meni kuitenkin hyvin ja hän hengitti - oli elossa. Seuraavana päivän myös toinen käsi on hieman arka ja olemme nyt päättäneet mennä jatkotutkimuksiin varmuuden vuoksi. Ettei myöhemmin ilmene jotain. Toivotaan, että jatkotutkimuksen tarve osoittautui vääräksi.

-Såfin

2020/02/07

Läksyt: lapsi yksin vai vanhemman kanssa?

Minusta on mielenkiintoista miten läksyt rytmittävät meidän arkea nykyään. Meidän esikoisen 2-luokalla on ollut tapana saada koko viikon läksyt tietoon aina maanantaina. Viikonlopun yli ei koskaan vielä ole koskaan ollut läksyjä ja se minusta on hyvä asia. Pieni koululainen tarvitsee rauhoittumisaikaa. Se miten läksyjen kanssa toimitaan kotona varmasti vaihtelee perheestä toiseen. On vaikea sanoa miten niiden suhteen tulisi toimia jotta varmasti takaisi lapselle parhaimmat mahdolliset edellytykset oppia. Se on varma, että pieni lapsi ei vielä osaa itse ottaa vastuuta omista aikatauluistaan ja läksyjen tekemisen ajoittamisesta. Vanhemman tehtävä on muistuttaa ja auttaa lasta rytmittämään kotiopiskelun oikein. Tietenkin. Sen lisäksi läksyjen tekeminen ja niiden valvominen on hyvä keino vanhemmalle valvoa lapsen kehitystä ja saada tietoa siitä missä aineissa hän tarvitsee apua. Siksi koen, että ainakin läksyjen tarkastaminen kuuluu vanhemman tehtäviin ala-asteella. Tämän lisäksi myös minun aikataulut täyttyvät läksyjen lukemisesta yhdessä meidän esikoisen kanssa ja se vielä yllättävän paljon aikaa. Ehkä olen asiassa liian tarkka ja koen jonkinlaisia paineita asiassa. Haluan niin kovasti toimia oikein. Mutta mikä on se oikea tapa..?

Meillä on vielä ollut tapana lukea lukuläksyt ääneen yhdessä, jotta varmistun siitä että esikoisemme on ymmärtänyt ja osaa lausua kaikki sanat oikein. Tähän menee aikaa ja välillä meidän esikoista harmittaa se, että hänen aina pitää ottaa äiti mukaan. Silti koen tämän tärkeäksi. En tietenkään tule jatkamaan tätä loputtomiin mutta ainakin toistaiseksi. Sen lisäksi me luemme aina yhdessä esimerkiksi matikankokeisiin ja muihin kuulusteluihin. Haluan opettaa meidän esikoiselle tavan opiskella ja lukea kokeisiin - miten hän muuten voisi osata?! Jossain vaiheessa myös tämä vastuu jää hänelle itselleen ja niin kuuluukin. Pitäähän lapsen myös oppia omia toimintatapoja ja oppia virheistään. Vanhemman rooli on silloin erilainen, ehkä selittää ja auttaa vaikeimmissa asioissa. 

Olen itse melko hämmentynyt siitä miten paljon aikaa läksyjen lukeminen yhdessä vie ja miten paljon koen asiasta paineita. En halua havahtua siihen, että "olisi silloin jo heti alusta pitänyt olla enemmän läsnä.." - tilanteeseen. Sitä on vaikeaa korjata jälkikäteen. En jotenkin osannut odottaa, että koulu ja läksyt veisi niin paljon aikaa. On tässä myös toinen puoli. On hauska nähdä millä tyylillä ja tavalla lapsia nykyään opetetaan. Esimerkiksi matikankirjasta on jo löytynyt muutama uusi juttu minullekin. Heh. 

Miten teillä luetaan läksyjä? Yhdessä vai yksin?

-Såfin

2020/02/06

Arki vs. me 1 - 0

On ollut työmatkaa Ruotsiin, Trivial Pursuit iltoja uusien työntekijöiden kanssa, esikoisemme varhaisia jääkiekkopelejä ja kiireesti juostuja päiväkotihakuja. Tämä on meidän arki juuri nyt. Kenties nämä ovat ne pahimmat "ruuhkavuodet" jolloin vielä meitä vanhempia tarvitaan mukana joka käänteessä. Ja se on ihan ok. Kuten jo aiemmin olen kertonut niin suunnittelemme melko tarkasti meidän viikot ja pystymme tämän ja tukiverkostojen avulla juuri ja juuri selviämään arjesta. Mutta joskus liikaa on vain liikaa. Niin kuin se oli viime viikolla. Itse olin sinä päivänä ulkomailla työmatkalla ja isi-ihminen oli viemässä meidän poikia soitinkaruselliin nokkahuilutunnille. Kaikki meni hyvin ja he kerkesivät ajoissa paikalle. Pojat menevät kahdestaan open kanssa huoneeseen ja meidän isille jäi jopa pieni hetki omaa aikaa sillä aikaa kun pojat ovat soittamassa. Kotimatkalle he hoitivat suunnitellusti kauppaostokset viereisessä kaupassa ja suuntasivat kotiin iltapalalle. Kaikki oli siis hyvin. Tai niin me luulimme..

Seuraavana maanantaina pojat olivat taas menossa ylimääräiselle yhteismusisointitunnille ja 10 minuuttia ennen lähtöä aloimme etsimään nokkahuiluja ja isoja nuottivihkoja. Niitä ei näkynyt missään. Kävimme läpi kaikki todennäköiset ja epätodennäköiset paikat. Koko koti oli sekaisin tämän myllerryksen jälkeen, mutta nokkahuiluja ei näkynyt. Etsimme läpi myös autot, lelulaatikot ja jopa pesutuvan. Epätoivoisina teimme mielikuvaharjoituksen jossa muistelimme missä nokkahuilut viimeksi ovat olleet mukana. Muistikuvat päättyivät ostoskärryyn jossa nokkahuilut ja nuottivihot matkustivat vauvojen istumapaikalla. "Olisiko ne siellä kärryssä vieläkin" kysyi meidän esikoinen?! Isi-ihminen otti pikapuhelun Malmin Citymarketin asiakaspalveluun ja siellä iloinen virkailija vastasi nopeasti että: kyllä, onhan täällä poikien isoilla nimilapuilla varustetut kansiot ja kaksi nokkahuilua. Heh. Arki vei voiton. 

Nokkahuilut jäivät siis soittotunnin jälkeen kauppaan. Siellä ne olivat kätevästi odottamassa asiakaspalvelupisteessä meidän seuraavaa soittotuntia. Onneksi olivat ottaneet ne talteen. Huh.

Arki vs. me 1-0. 

-Såfin 

2020/02/04

Pelastettu 50-luvun nojatuoli

Viime viikon lopulla meidän kodin kokoelmaan liittyi uusi arvo-esine. Tai en tiedä onko tämä esine "arvokas" muille kuin minulle, mutta kumminkin. Kyseessä on siis isovanhempieni omistama vanha 50-luvun tuoli. Se on pitkään asustanut isovanhempieni mökissä Turun saaristossa. Tuoli oli huonokuntoinen ja mökissä oli ahdasta. Päädyimme siihen, että tuoli tuotaisi pois mökiltä. Minulla on suuri kiinnostus tämän aikakauden kalusteisiin etenkin silloin kun ne voi asettaa modernien kalusteiden kanssa vierekkäin. Aiemmin olemme kunnostaneet sohvan, sohvapöydän ja löytäneet huutokaupasta lipaston. Nämä kaikki muodostavat nyt yhdessä modernin ruokapöydän, takan ja muiden esineiden kanssa kivan kokonaisuuden. Ikään kuin vanha versus uusi. Meidän kodin sisustus on kuitenkin vielä täysin kesken (onko se koskaan valmis?) ja olen haaveillut pienestä "lukunurkkauksesta" meidän olohuoneeseen. Nyt tämän nojatuolin myötä nurkkaus alkaa pikkuhiljaa muodostumaan..  

Me käytimme tämän tuolin kunnostamiseen samaa liikettä joka auttoi meitä meidän sohvan kanssa. Valitsimme kankaan joka mahdollisimman paljon olisi alkuperäisen tuolin tyylinen. Itseasiassa kangas johon lopulta päädyimme oli sama kangas jolla päällystimme sohvan, erona se että tällä kertaa valitsimme haalean vihreän sävyn harmaan sijaan. Kun veimme tuolin kunnostettavaksi saimme myös kuulla, että runko oli halkeamaisillaan. Päädyimme siis käytännössä rakennuttamaan tuolin kokonaan uudestaan. Mutta aiai siitä tuli hieno. Se tulee nyt toimimaan meidän olohuoneessa olevan lukunurkkauksen sydämenä. Seuraavaksi hankimme kenties tähän pienen valon, uudet viltit - ehkä jopa sellaisen vanhanaikaisen "jalkanoja-jakkaran". Aika näyttää. Selän taakse ulkona terassin istutusaltaaseen tulemme istuttamaan yrttejä ja muita kasveja joten ainakin kesäaikaa tämä nurkkaus tulee olemaan sellainen zen-alue. 

Olemme todella tyytyväisiä meidän uuteen nojatuoliin - ja arvatkaa mitä, tämä nojatuoli on istuvuudeltaan yksi mukavimmista tuoleista koskaan. <3

-Såfin

2020/02/03

Siskojen viikonloppu Haikon kartanossa

Joskus käy niin erikoisesti, että kolme äitiä pääsee yhtä aikaa viettämään omaa aikaa. Viime viikonloppuna oli tällainen hetki. Olin antanut siskoilleni joululahjaksi yhteisen hotelliyön Haikon kartanossa ja viime viikonloppuna koitti se hetki kun lapsemme jäivät isiensä hellään hoivaan ja me suuntasimme autolla Porvoon moottoritietä pitkin Haikon kartanoon. Olimme varanneet itsellemme hieman isomman huoneen Spa-rakennuksesta sillä meidän päätavoite viikonlopulle oli treenata ja rentoutua altaissa. Olimme suunnitelleet lähtevämme ulkoilemaan mutta päivä valkeni sateisena ja synkkänä. Suunnitelmat muutettiin lennosta ja otimme sen sijaan mukaan kuntosalivaatteet ja suuntasimme ensitöiksemme suorittamaan kuntopiiriä hotellin kuntosalille. Ennen vanhaan kun vielä asuimme samalla paikkakunnalla treenasimme paljon yhdessä, joten yhteisolo kuntosalilla on meille luontevaa. Itseasiassa niitä aikoja tulee aina ikävä kun pääsemme liikkumaan yhdessä. Kun treenit olivat tehty oli aika rentoutua..


Olimme etukäteen sopineet, että ottaisimme hieman naposteltavaa mukaan huoneeseen. Itseasiassa kävi niin, että päädyimme istuskelemaan hotellihuoneessa nauraen ja napostellen treenien jälkeen niin kauan, että tajusimme ettei aikaa ei jäänyt SPA-käynnille ollenkaan. Siskojen kesken meidän keskusteluaiheet voivat olla välillä vakavia ja syvällisiä ja seuraavalla hetkellä nauramme hysteerisesti. Ihan parasta. Juttelimme paljon työpaikkojemme viihtyvyydestä, äitiydestä ja tulevaisuuden haaveista. Oikeastaan koen, että on paljon asioita joista on luontevaa keskustella vain siskojen kanssa. Olimme varanneet itsellemme myöhäisillalle ruokapöydän Kartanon ravintolasta ja herkuttelimme siellä kunnes taas vetäydyimme huoneeseen naureskelemaan ja katselemaan Melodifestivalen:in karsintoja. Ei mikään railakas tai tanssia täynnä oleva lauantai-ilta, mutta juuri täydellistä ja sellaista rentoutumista jota me kaipasimme. Seuraavana aamuna pistäydyimme altailla ja höyrysaunassa, luimme kirjaa ja suuntasimme lopulta kotiin perheidemme luokse. Täydellistä!

Mitä sinä teit viikonloppuna?

-Såfin