2017/04/30

Sunnuntaimiehet

Meidän pojilla on tänä vuonna monta kevät-lookia. Kerroin aiemmin meidän välikausivaatteista jotka ovat pääosin arkikäytössä. Niitä vaatteita ei toki aina sovi käyttää esimerkiksi juhlavaatteiden kanssa tai silloin kun haluaa olla hieman "fiinimpi". Viime sunnuntaina kun olimme suuntaamassa brunssille ajattelimme, että on aika ottaa esille myös poikien vähän siistimmät ulkovaatteet. Hankimme tänä keväänä meidän vanhemmalle pojalle uuden Mini Rodinin parkatakin. Hänellä oli aiemmin samanlainen sininen käytössä ja tykkäsimme siitä paljon. Niinpä tuntui järkevältä jatkaa samalla merkillä ja mallilla. Uuden takin kaveriksi piti tietenkin tilata myös uusi pipo joka sopii samaan värimaailmaan. Raidallisen pipon löysin ihanasta Kuopus-nettikaupasta hyvällä alennuksella. 


Vanhempi pieni mies: Takki/Mini Rodini, Pipo/Mini Rodini, Kengät/Timberland, Housut/Me&I
Pienempi pieni mies: Takki/Mini Rodini, Pipo/Aarrekid, Kengät/New Balance, Housut/Me&I

Meidän mielestä oli vähintäänkin sanottuna huvittavaa kun meidän nuorempi mies sai isoveljensä uusista ulkovaatteista pienen raivokohtauksen. Yhtäkkiä hänelle ei kelvannutkaan takki jossa ei ole samanlainen "panda-merkki" kuin isoveljen MiniRodinin takissa oli. Tämä "minä myös"-vaihe on.. kröhöm.. hieman vallitseva meidän perheessä tällä hetkellä. No ei auta. Annoin hänen itkulle periksi ja kaivoin isoveljelle liian pieneksi jääneen takin esille, käänsin hihat ja totesin viileästi, että nyt on sitten samanlaiset "panda-takit" kummallakin. Heh. Joskus on vain helpompi antaa lapselle periksi ja antaa hänen pukeutua liian isoon takkiin. Hän oli totaalisen yllättynyt siitä, että minulla oli tällainen oljenkorsi takataskussa. Hän oli niin yllättynyt, ettei enää muistanut, että hänellä ei ollut samanlaista raidallista pipoa kuin isoveljellä.  Onneksi hän laittoi kuitenkin mielellään omat uudet lenkkarinsa jalkaan jotka hän juuri oli saanut ulkomaanreissun tuliaisina meidän ystävältä.

Näissä tunnelmissa ja kenties näissä sunnuntaivaatteissa meidän perhe lähtee nyt kaupungille vapun viettoon! Iloista vappua sinulle ja perheellesi <3

-Såfin

2017/04/28

Itsetehty lehtiteline puusta

Meidän edellinen lehtiteline hajosi hetken aikaa sitten ja olemme nyt väliaikaisesti säilöneet lehtiä meidän puoliviileällä lasikuistilla ennen niiden päätymistä lehtikeräykseen. Yhtenä päivänä sisustuslehtiä selatessani sain kuitenkin inspiraation uuden lehtitelineen tekemiseen. Kun minuun iskee tällainen inspiraatio meidän isi-ihminen yleensä kiertää minut kaukaa, koska hän tietää sen tuovan hänelle lisähommia. Tällä kertaa hän ei kerennyt kauas ennen kuin jo olimme rautakaupassa yhdessä suunnittelemassa uutta lehtitelinettämme. Idea oli tehdä se alusta loppuun itse käyttämällä ihan tavallista puulevyä ja sahaamalla kumpaankin vastakappaleeseen lovet levyjen keskelle joiden avulla ne pystyi yhdistää ristiksi. Päätimme pitää puupinnat ehjinä ja siksi emme käyttäneet tähän mitään ruuveja tai liimaa. Kaksi puulevyä yksinertaisesti nojaavat toisiinsa jämäkästi oman painonsa alla. Tarkan mittaamisen, sahaamisen ja puupintojen hiomisen jälkeen lopputulos näytti tältä:
 

Minä olen taitava innostumaan, mutta sahaa en (onneksi) käytä. Toteutan monia projekteja itse, mutta nämä sähkökäyttöiset "vaaralliset" työkalut ovat sellaisia laitteita joista minä ihan suosiolla pysyn kaukana. Niinpä meidän isi-ihminen teki kaiken työn tämän projektin toteuttamiseksi. Siitä tuli todella hieno ja kustannukset meidän lehtitelineestä oli yhteensä hieman yli 20 euroa. Kerroimme jopa ystävällemme tästä projektista kun hän oli meidän luona käymässä. Hän naurahti ja sanoi: "ai.. minä kuin luulin että tuo oli joku design-tuote". Hihii..

Mitä mieltä olette meidän uudesta lehtitelineestä?

-Såfin

PS. Ensi viikolla blogin puolella taas arvonta joten pysykää kuulolla <3

2017/04/27

Uusi roolini äitinä

Olin tässä muutama päivä sitten ulkoilemassa serkkuni kanssa pururadalla. Hengittämässä, nauttimassa aikuisesta juttuseurasta ja antamassa tilaa luonnolle. Terapiaa keholle ja mielelle. Siinä keskustellessamme äitiyden moninaisuudesta ymmärsin olevani aikamoisessa taitospisteessä oman äitiyteni kanssa. Sen sijaan, että olisin se lohduttava syli jonka luokse tullaan itkemään, olen se kenen kanssa palloitellaan ideoita, vahvistetaan omaa minuutta ja mietitään tulevaisuutta. En ole enää kahden taaperon äiti, vaan kodissamme asuu yhtäkkiä myös tyyppi joka on kasvanut niin isoksi, että hän jo ajattelee ja ennakoi päätöksiään, väittelee puolustaakseen omaa kantaa ja kyseenalaistaa minun kertomia asioita. Tämä uusi roolini äitinä on vaatinut paljon kasvamista myös minussa. Tässä talossa kasvatetaan lasten lisäksi myös vanhempia. Vanhemmuuteen pitää oppia..

Olen monta kertaa joutunut pysähtymään hämmästelemään tilannetta. Ei ole kerta eikä toinen kun minua on näpäytetty muistamaan, ettei lapseni ole enää niin pieniä kuin kuvittelen. Lapsimessuilla vaistomaisesti hoputtaessani lapsia eteenpäin seuraavaa kojua kohden sain kuulla kunniani. "Äiti, eikö täällä saa olla kiinnostunut mistään kun kokoajan pitää siirtyä eteenpäin". Aivan oikein. Osuit naulan kantaan. Minun pitää oppia antamaan lapsilleni enemmän päätösvaltaa ja tilaa olla omia yksilöitä. Mahdollisuus olla kiinnostunut eri asioista kuin minä. Pyöräillessä meidän vanhemman pojan kanssa huomaan myös hänen tarkoituksella katoavan metsäpolulla mutkan taakse näkymättömiin. Hän koettelee rajojaan. Hän miettii olenko vielä hänen perässä vaikka hän ei näe minua. Sillä hetkellä haluaisin sanoa hänelle, että tulen aina olemaan täällä vaikka et näe minua. Tulen aina olemaan täällä seuraavan mutkan takana, lähellä mutta riittävän kaukana.

Jottei mikään jäisi epäselväksi niin sanottakoon vielä, että tykkään tästä uudesta äiti-roolistani todella paljon. Siihen kasvaminen vie kuitenkin energiaa ja tiedostan, että edessä on väittelyjä, argumentointia ja keskusteluja joihin en ole vielä valmis. Puhumattakaan luopumisesta ja etäisyyden kasvattamisesta. Kukaan ei kuitenkaan ole valmis syntyessään ja niin yritän myös tässä asiassa olla itselleni armollinen. Äitiys on ihmeellinen asia ja luulen nyt uskaltavani ottaa taipaleellani seuraavan askeleen. Uskallan olla isomman lapsen äiti.

-Såfin

2017/04/26

Linkkaa Instagram-tilisi

Te jotka tunnette minut ehkä tiedätte, että olen aivan hulluna instagramiin. Innostuin koko touhusta kunnolla vasta vuosi sitten vaikka liityinkin jo paljon aiemmin. Tiedän, että elämä ei ole niin kuvankaunista kuin miltä se Instagramissa näyttää, mutta miksi ei voisi olla paikkaa jonne voisi kerätä ne kaikkein kivoimmat kuvat ja inspiroivimmat hektet. Tietenkin voi. Kyllä me kaikki tiedämme, että elämä muodostuu myös niistä ei niin onnellisista hetkistä ja sotkuisista huoneista. Instagram on kuitenkin kauniiden kuvien ja hauskojen tunnelmien Mecca. Tällä hetkellä innostun värikkäistä ja piristävistä kuvista. Se saattaa tietty liittyä vuodenaikaan ja siihen, että kaikki värit vain näyttävät kauniimmalta kunnollisessa luonnonvalossa. Syksyn tullen tiedän taas, että haen enemmän tunnelmaa ja hämärän valon luomaa fiilistä. Tärkeintä on hetket ja kuvat joihin voi samaistua. Oma instagram-tilini löytyy nimellä @malin.såfin ja tässä on muutama kuvakaappaus syötteestäni:



Tällä hetkellä etsin lisää inspiroivia instagramtilejä seurattavaksi. Huomaan, että kuvasyöte loppuu selatessa kesken ja silmäni toivoisi vielä lisää sisältöä. Joten vinkkaa siis kommenttikentässä oma instagram-tilisi tai ehkä tiedät jonkun toisen kivan ja värikkään tilin jossa kannattaisi vierailla. Lupaan käydä kurkkaamassa. Ja tietenkin tärkein: jos et vielä ole liittynyt instagramiin niin olet erittäin tervetullut tutustumaan valokuvien ja tunnelmien ihanaan maailmaa.

Nähdään instagramissa!

-Såfin

2017/04/25

Nuuksiossa lasten kanssa

Kevään tullen ulkoiluretkipolut suorastaan kutsuvat meidän perhettä luoksensa. Meidän perheeseen kuuluu kaksi pientä poikaa, joiden mielestä ei ole mitään siistimpää kuin tutkia metsien aarteita. Uskokaa tai älkää, mutta on yksi super-suosittu ulkoilukohde jossa emme ole käyneet aiemmin, nimittäin Nuuksio. Nuuksiossa kulkee kymmenittäin erilaisia polkuja jossa voi siskoani lainatakseni käydä "eksymässä". Hihii.. Nuuksio kattaa ison metsäalueen Espoon pohjoisosissa ja polkujen haastavuudesta, pituudesta ja soveltuvuudesta löytää hyvin lisätietoa netistä. Me otimme etukäteen selvää sopivan mittaisesta polusta ja selvisi, että sellainen löytyisi Haltiasta. Polut Nuuksiossa ovat merkitty erilaisin värikoodein ja näin ulkoilijat tietävät miten polku kulkee. Nuuksion polut tosiaankin haarautuvat ja risteävät usein ja värikoodien seuraamatta jättäminen ei kannata.


Me lähdimme seuraamaan lastenvaunu-ystävällistä polkua jonka varrelta löytyi jänniä luonto-luukkuja lapsille. Meidän polku oli poiketen muista poluista merkitty käpy-koodilla ja sen pituus oli hieman alle kaksi kilometria. Se oli juuri sopivia meidän perheelle sillä olimme liikkeellä ilman rattaita. Lasten reitti onkin yleensä tuplasti pidempi, sillä puolet ajasta pyöritään ja hyöritään metsässä. Meidän polun varrella kiipesimme isoille kivilohkareille, jumppasimme liikuntapaikalla ja kipusimme jopa yhden laskettelurinteen ylätasanteelle. Polun loppupuolella huomasimme, että meidän tuttu käpymerkki oli vaihtunut punaisiin värimerkkeihin. Palasimme pienen pätkän omia jalanjälkiä ja löysimme takaisin omalle polulle. Onneksi meidän isi-ihminen oli matkassa, sillä oma suuntavaistoni on todella olematon. Jopa meidän esikoinen sanoi pelkäävänsä, ettemme löytäisi takaisin autolle kun jäimme hänen kanssa hetkeksi kahden. Hihii.. 

Oletko sinä käynyt Nuuksiossa? Eksytkö sinä helposti?

-Såfin

2017/04/24

Viikonloppu ei ole viikonloppu ilman hulinaa!

Meidän perheen viikonloppu on ollut täynnä kaikenlaista kivaa hulinaa. Lapsimessut ovat jääneet päällimmäisenä mieleen kivana tapahtumana. Minä kävin siellä oikein kahtena päivänä ja juttelin kummankin päivän aikana monen ihanan bloggaajan ja yhteistyökumppanin kanssa. Sieltä kotiutui myös jotain teille ihanat lukijat, sillä yhteistyön merkeissä saan arpoa teidän kesken paljon kivoja juttuja kevään aikana. En malta odottaa! Hihi.. Lapsetkin saivat mukaan muutaman uuden lelun ja paljon värikkäitä vaatteita messuilta. Ja vaikka olin vannonut, etten ostaisi mitään vaatteita itselleni niin en voinut vastustaa Papu:n ihania tunika-mekkoja. (Käsi pystyyn syylisyyden merkiksi!) Samaan aikaan kun minun ja lasten mielet ovat pyörineet näissä Lapsimessu-kuvioissa meidän isi-ihminen pelasi yhden kokonaisen turnauksen kaukalopalloa ja hänen joukkue nousi ensi kaudelle korkeampaan divariin pelaamaan. Jee! Kävimme tietenkin poikien kanssa kannustamassa hänen joukkuetta finaali-pelissä.

Perheen kesken olemme myös nauttineet hyvästä ruuasta ja viinistä kun lauantai-iltanan teimme yhdessä lasagnea ja korkkasimme hienon viinipullon jonka olimme saaneet synttärilahjaksi aiemmin keväällä. Sunnuntai-aamuna saimme vieraaksemme ihanan pienen vauvan jota meidän pojat hellivät leluilla ja suukoilla koko aamupäivän. Myöhemmin samana päivänä testasimme myös Fazerilan viikonloppu-brunssia josta kerron lisää myöhemmin. Voitte kuvitella, että kaiken tämän hulinan keskellä olemme olleet päiväunien tarpeessa ja olemme tankanneet unta ihan reilusti. Ja niin.. kyllähän meidän viikonloppuun kuului tämän lisäksi "perus" perheuinnit, kuntosalitreenit, puistoulkoilut, pyykinpesut ja pääsiäisen poissiivous. Varsinaista hulinaa. Mutta mikä olisi viikonloppu ilman sisältöä?!

Miten sinun viikonloppu meni? Oliko hulinaa vai rentoilua?

-Såfin

2017/04/23

Rymytestissä: Nordbjørn sadevaatteet

Meidän lapsilla on uudet tosi upeat vuorettomat sadeasut. Kevään tullen huomasimme miten kummankin poikien sadeasut olivat jääneet pieniksi ja nilkat jäivät armottomasti paljaaksi. En voi  ymmärtää miten he kasvavat näin nopeasti. Huheijaa, sanon minä. Tänä keväänä meidän pojat ottivat testiin nämä kuvissa näkyvät Norbjørn-merkkiset sadeasut, joissa on kätevä vetskari takeissa ja hyvät resorit hihoissa. Lisäksi niissä on tietenkin myös säädettävät henkselit ja napit vyötäröllä jotta ne voi säätää sopivan kokoisiksi riippuen mitä vaatteita asujen alla on. Erityisesti ihastuin näissä asuissa ulkonäköön ja hempeisiin kuosiin. Nordbjørnin sadevaatteita on saatavilla kaikenlaisissa erilaisissa hempeissä pastellisissa sävyissä joista meidän pojat valitsivat itselleen tällaiset ihanat eläinkuosi-henkiset mintunvihreät ihanuudet. Nyt pojat pysyvät kuivana vaikka keväällä ja kesällä sataisikin paljon..


Me olemme perinteisesti käyttäneet kaksiosaisia sadeasuja pojilla siksi, että pienellä tihkussäällä tai sateen jälkeen ulkoillessa on tarvetta vain housuille. Kovalla sateella siirtyessä esimerkiksi veneellä mökille pitää tietenkin olla koko setti käytössä. Sadeasuja valitessa minulle on myös tärkeä, että niissä käytetty materiaali on myrkytöntä. Näimä asut eivät sisällä PVC:tä, flataatteja tai muita vaarallisia aineita. Meidän pojilla on näissä kuvissa käytössä 98/104 ja 122/128 koot ja niissä on hyvin kasvuvaraa kiitos säädettävien ominaisuuksien. Myös materiaali ja saumat pitävät hyvin vettä vaikkakin ne ovat meidän hulivili-poikien kanssa "kovalla" koetuksella. Kaikin puolin superkivat sadeasut. Näihin kelpaa nyt pukeutua säähän kuin säähän ja esikoistamme toistaessa niin veljekset ovat nyt kuulemma tosi "cool". Hihii..

Nämä hempeät sadeasut on saatavilla monessa ihanassa pastellisessa värissä ja löydät ne Jollyroom.fi:n verkkokaupasta. Siellä on myös paljon muita ihania lastenvaatteita.

Minkälaiset sadeasut teillä on käytössä?

- Såfin

/Yhteistyössä Jollyroom.fi:n kanssa - tuotteet saatu/

2017/04/22

24 valokuvaa Lapsimessuilta

Tämän kevään messujen kohokohta on juuri nyt käsillä. Messukeskukseen kokoontuu parhaimmillaan tuhansia ja tuhansia lapsiperheitä. Mikä on kyseessä? No tietenkin Lapsimessut 2017. Käytävät vilisevät iloisia lapsia ja äidit selaavat kiinnostuneina trendikkäimpia lastenvaatemerkkejä ja uutuustuotteita eri näytteilleasettajien osastoilla. Tämän vuoden messuilta ei puutu ainakaan värejä. Kauniit osastot ovat täynnä iloisia kuoseja ja ihania väriyhdistelmiä. Vimman osastolta bongasimme jopa kokonaisen värikkään ilmapalloseinän jonka rakentamiseen oli käytetty kokonainen päivä. Vau. Sellaisen seinän haluaisin myös kotiin. Tänä vuonna en sentään ostanut messuilta mukaan kokonaista seinää, mutta kassistani löytyi kotiin tullessani kyllä aika monta värikästä lastenvaatetta..

Lapsimessuilla oli myös tällä kertaa kiitettävästi ohjelmaa ja temppuratapisteitä lapsille. Huomattavasti enemmän kuin edellisvuosina. Meidän lapset kävivät temppuilemassa Super-parkin radalla, rakensivat legoilla ja pomppivat pomppulinnassa. Pojat olivat tietenkin myös kiinnostuneita poliisiajoneuvosta jonka takaosaan pääsi istumaan. He saivat messuilta mukaan hauskat koira-ilmapallot, legopaketit ja etenkin iloisen mielen!

Jos vielä olet menossa messuille niin nämä näytteilleasettajat kannattaa käydä tsekkaamassa: 
Vimma (Ilmapalloseinä)
Melli Ecodesign (Hyvät tarjoukset)
Hammaskeiju (Kotimaisia pastilleja)
Poopua (Suomalainen silikonikorujen startup)
Papu (Hyvät tarjoukset)
Superpark (Temppuilua luvassa)

Lapsimessut ovat vielä auki huomenna, Sunnuntaina 23.4 kl 9-17!

-Såfin

/Yhteityö: Lapsiparkki-blogi osallistui messuihin bloggaaja-passilla/