2014/10/23

Siivouspäivä

Siivoan kokoajan, poimin vähän siellä sun täällä. Vien tavaroita kun kävelen huoneesta toiseen, pyyhin tahran kun näen sellaisen, pyykkään (vähintään) yhden koneellisen päivässä, imuroin eteisen kun tullaan sisään puistosta, pyyhin ruokapöydän alla olevan lattian joka ruokailun jälkeen jne. Poimimme myös jokaisen päivän päätteeksi pois kaikki lelut ja väsymyksen tasosta riippuen esikoinen auttaa siinä. Meillä siivouspäivä on siis joka päivä. Voisin hyvin laittaan CV:hen merkinnän "ammattisiivooja". Koko talon yhtenäisen siivouksen teemme kerran viikossa, yleensä viikonloppuna. Tähän sisältyy imurointia, pölyjen pyyhkimistä, lakanoiden vaihtamista, vessojen pesua jne.


Viime kerralla yritimme jotain uutta. Tämä uusi tapa oli pienimuotoinen oivallus ja miltei sellainen "ahaa-elämys". Nyt jälkeenpäin tuntuu tyhmältä ettei aina olla tehty näin. Isi ja esikoinen laittoivat sunnuntaina siivoushanskat käteen ja rupesivat nimittäin hommiin yhdessä. Minä ja kuopus lähdimme sillä aikaa hoitamaan viikko-ostokset kauppaan. Kun tulimme kotiin kaupasta koko koti oli siivottu ja sain kuulla pienen innostuneen äänen joka kertoi, että oli auttanut isiä siivouksessa.. Tämä innostus ei kestä teini-ikään asti, joten nyt pitää käyttää tilaisuutta hyväkseen ja yrittää uudestaan tulevana viikonloppuna. Loistavaa!!

-Såfin




2 kommenttia:

  1. Hei
    Hyviä juttuja sinulla.Nätit siivous käsineet

    VastaaPoista