2020/07/01

Hieman erilainen kesäsalaatti

Kävin taas tällä viikolla ihailemassa äitini kasvimaata. Hänellä on siellä oma kasvihuone ja paljon tilaa erilaisille ulkokasveille. Viime vuosina olen itse myös innostunut kasvattamaan hieman ruokakasveja omalla pihalla, mutta äitini puutarhaan omat istutuslaatikkoni ei vedä vertoja. Viimeksi kun kävin hänen luonaan sain siis mukaani pienen kassillisen itsekasvatettuja herkkuja. Niiden joukossa oli erikoinen kyssäkaali, joka meidän mielestä ulkomuodoltaan muistuttaa lähinnä jotakin ulkoavaruudesta tullutta hahmoa. Hihii.. Sain samalla ohjeet äitiltäni herkulliseen kesäsalaattiin jota päätimme koittaa heti samana iltana. Tämä oli aivan superhyvää ja hieman erilainen lisuke meidän kalapöytään. Nam. 


Kesäinen kaali-oregano-salaatti
1 kyssäkaali
1/2 sitruuna
tuoretta oreganoa
3 rkl raastettua parmesania
oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus pippuria

Tee näin: Kuori kyssäkaali ja siivuta se ohuiksi viipaleiksi lautaselle. Raasta parmesania ja ripottele viipaleiden päälle. Purista sitruunan mehut ja kastele viipaleet mehulla ja oliiviöljyllä ja anna vetäytyä hetken. Mausta suolalla ja pippurilla ja koristele tuoreella oreganolla. Namsk. Tarjoile grilliruuan, kalan tai muun kesäherkun kanssa. 

Mitä hauskoja salaatteja sinä olet koittanut tänä kesänä?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti