2020/07/09

Luonnon kotiapteekki ja helppo villiyrtti jalkakylpy

Eilen illalla minuun iski inspiraatio. Siitä on aika pitkä aika kun viimeksi olen innostunut jostain näin kovasti. Olimme siis koko perheen kanssa ensimmäistä kertaa kevään tauon jälkeen taas kirjastossa lainaamassa lapsille ja itsellemme vähän kesälukemista ja löysin samalla Frantsilan "Luonnon kotiapteekki"- kirjan. Ryhdyin heti kotiin saapuessamme selaamaan kirjaa ja oli aivan kuin jokin villiyrttikärpänen olisi puraissut sillä istumalla. Olin ihan myyty. Luin siitä, miten villiyrttejä on käytetty lääketieteessä vuosituhansien ajan ja siitä miten vasta nyt on tieteellisesti pystytty todistamaan mitkä ainesosien yhdistelmät niissä toimii ja vaikuttaa ihmisiin. Luin vanhasta kiinalaisesta lääketieteestä ja keräsin pikkuhiljaa rohkeutta - jostain kokeilustahan tämä oli pakko käynnistää?! Olin niin vakuuttunut ja intoa täynnä, että lähdin jo heti illalla keräämään villikukkia jalkakylpyä varten. Tapansa mukaan isi-ihminen vain nauroi puuhastelulleni. Hän ei aina ymmärrä minun juttuja, mutta antaa minun silti toteuttaa itseäni. Eilen oli sellainen hetki. Lähdin kiertämään kotikorttelia ja löysin heti tarvitsemani kukat eräältä purkutontilta talomme vastapäätä.. 

Rauhoittava, puhdistava ja aineenvaihduntaa lisäävä villiyrtti jalkakylpy

Tarvitset: 
Iso nippu pienehköjä Siankärsämö-kukkia
2 tl sinapinsiemeniä (minulla sattui olemaan kaapissa jauhetta, käytin sitä)
2 rkl merisuolaa

Tee näin: Huuhtele kukat. Laita ne isoon kattilaan ja peitä kunnolla vedellä. Lämmitä vesi n. 80 asteiseksi ja anna kukkien hautoa siinä vähintään 20 minuuttia. Kaada vesi (ja jos haluat voit jättää myös keitetyt kukat) isoon jalkakylpyvatiin. Lisää suola ja sinapinsiemenet ja laimenna tarvittaessa kylmällä vedellä. Pidä jalat kylvyssä n. 10 minuuttia. 

Kirjan mukaan Siankärsämö on yksi suosituimmista parantavista villikukista. Sitä arvostetaan monessa kasvilääketieteessä ympäri maailmaa. Sillä on itsessään tulehdusta alentava vaikutus, toimii antibioottina, se kiihdyttää samalla aineenvaihduntaa ja auttaa ruuansulatuksessa. Kaikki nämä vaikutukset eivät tietenkään tule yhtä voimakkaana jalkakylvyn kautta, mutta voin kertoa että ainakin omat jalkani oli tämän kylvyn jälkeen ihanan rennot ja nesteet poistui. Suosittelen kokeilemaan. Siankärsämöä löydät melkein mistä päin Suomea vain juuri nyt keskikesällä.

Kivoja jalkakylpyhetkiä!

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti