2016/03/28

Muumihytissä

Meidän ihanan piiiitkä loma alkoi laivamatkalla ja pääsimme viettämään ensimmäisen yön oikein  Tallink Siljan Muumi-hyttissä. Suurin syy tämän hytin valitsemiseen sen jälkeen, että meidän pojat ovat aikamoisia muumi-faneja oli ehdottomasti se, että se on tilava ja sängyt olivat siirrettäviä. Hytissä oli kaiken kaikkiaan kuusi nukkumapaikkaa ja saimme niistä oikein mukavasti koottua nukkumapaikat meidän poppoolle. Meidän nukkumajärjestys tällaisessa uudessa paikassa on nimittäin aina hieman haastava ja tarvitsemme käytännössä kaksi parisänkyä jotta kummatkin pojat saisivat kunnolla nukuttua. (Huhu..)

Muumihytissä kaikki pinnat, jopa oventaustat ja yläsänkyjen pohjat olivat koristeltu muumiaiheisilla piirrustuksilla. Tullessamme pojat saivat myöskin pienet muumikirjaset ja jääkaapista löytyi tietty muumi-limpparia. Vessa, joka muuten tavallisessa hytissä on se pahin ahdistuksen aiheuttaja oli oikein tilava, eikä aamulla edes tarvinnut taistella sellaisen kamalan suihkuverhon kanssa, vaan siellä oli oikein kunnollinen suihkukaappi. Ilta meni sitten oikein leppoisasti ruokaillessa Italialaisessa ravintolassa, leikkipaikalla riehuessa ja lopulta tietenkin tanssin pyörteessä Muumidiskossa. Woopwoop!

Lupaan, että saatte kuulla meidän reissusta lisää - varmasti oikein kyllästymiseen asti. Nyt on kuitenkin lähdettävä laittamaan pojille aamupalaa ja suuntaamaan rinteeseen..

-Såfin

9 kommenttia:

  1. Täällä odotetaan innolla lisää reissukuulumisia :) Meillä on kuopus mainonnan uhri ja haaveilee kovasti muumihytistä. Laulelee jopa mainoksen laulua muistutuksena mihin seuraava lomareissu hänen mielestään tulisi tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Lupaan kirjoitella lisää meidän reissusta pian :) joo, kyllä tuo muumihytti on kyllä kaikille muumifaneille aivan loistava, ehkä te pääsette ensi kerralla sitten lomailemaan laivalle näihin ympäristöihin.. <3

      Poista
  2. Aivan ihana hytti, kyllä tuolla kelpaa olla. :)

    VastaaPoista
  3. Tää ei yhtään helpottanut mun laivakuumetta. Haluaisin viedä perheen laivalle. Nähdä lapset muumidiscossa tanssimassa, syödä hyvin...

    VastaaPoista