Maailman herkullisin pitsa

Tässä makuyhdistelmä, josta olemme super-innostuneita vielä monen maistelukerran jälkeen. Tähän pitsaan tulee peruspohjan päälle valkosipuli-tomaattikastiketta ja hieman juustoraastetta. Käytämme pitsan uunissa, jonka jälkeen levitämme päälle serranokinkkua ja murusteltua vuohenjuustoa. Pitsa käväisee taas uunissa ja lopulta levitämme päälle rucolaa, viikunoita, pippurisekoitusta, balsamicokastiketta ja hunajaa. Siiis omnomnomnom!!! 

Ainekset:

pitsapohjaa pellillisen verran

2 pkt serranokinkkua

n. 100-150 gr juustoraastetta

tomaattikastiketta maun mukaan

3 ruukkua rucolaa

3 viikunaa

makeaa paksua balsamicokastiketta

juoksevaa hunajaa

pippurisekoitusta 

Huom! Tämä ei ole mikään ruokablogi, eikä tämä edes ole mikään kovin lapsiystävällinen resepti, joten pyydän anteeksi lipsumista blogin varsinaisesta agendasta.. tsihiii!

-Såfin

Iiiik - 30 vuotta!

Niin se vain on todettava: täytän pian 30 vuotta. Olen ihan avoimesti kertonut ystävilleni, että olen pienen kriisin partaalla. Hassua sinänsä, se on vain vuosiluku - mutta silti! Kun teininä ajattelin tulevaisuutta, vedin usein rajan juuri tähän 30-vuoteen. Ennen sitä minulla piti olla aviomies, timanttisormus ;), lapsia, koti, koulutus jne. En tarkalleen tiedä mitä kaikkea tällä listalla oikein on, sillä en ole pitänyt siitä mitään virallista kirjaa (niin kuin olen pitänyt monesta muusta asiasta, hahaa).. Se on kai juuri se mikä ahdistaa. Hirveästi kaikkea olisi pitänyt saavutta ennen kuin tulee "vanhaksi" ja täyttää 30!

 

Alan asiantuntija varmasti käskisi miettiä kaikkea sitä, mitä jo on saavuttanut ja iloita niistä. Onhan niitä saavutuksia paljon: ihana perhe, tutkinto, ystävyyssuhteet, koti ja jopa se timanttisormus! En vähättele niitä lainkaan. Pelottavinta on se, että mielessäni ei ole yhtään suurta asiaa jonka haluan tehdä tai saavuttaa ennen kuin olen 40, 50 tai 60... Olo on vähän niin kuin pyörivällä kompassilla: Jokin suunta pitäisi valita seuraavaksi...

Yhtenä päivänä innostuin käymään läpi omia vauvakuvia 30-vuoden takaa ja siinä oli jotain terapeuttista. Minun vinkkini on siis että, jos ei pysty katsomaan eteenpäin voi aina katsoa taaksepäin menneisyyteen :)

-Såfin

Se itse tehty mobile

Siivotessani pois pikkuvauvan lelut, päätin jättää mobilen meidän pojan sängyn yläpuolelle. Hän on kovin kiintynyt siihen ja jäämme aina katsomaan sitä, kun hän herää päiväunilta. Silloin hän haluaa ehdottomasti aina halata mobilen nallea ja kalan kanssa pitää aina leikkiä kurkistus-leikkiä. Tämä saa joka kerta ihanat kikatukset aikaiseksi. Kuopuksemme on tosin hieman "kovakouraisempi" kuin aikaisemmin, eikä enää köllöttele selällään katselemassa katosta roikkuvia hahmoja ja siitä syystä olemme nostaneet mobilea hieman ylemmäs heti kun hän oppi seisomaan.

 

Tässä mobilessa on jotain aivan erityisen tärkeää, sillä se on minun äitini tekemä. Hän on aikoinaan tehnyt samanlaisen mobilen myös sisaruksiensa lapsille. Siinä on myös hieno opettavainen tarina sillä mobilen hahmot ovat siinä korkeusjärjestyksessä, jossa niihin voisi törmätä ihan oikeassa maailmassa. Ylimpänä on aurinko ja lintu, seuraavaksi nalle ja alimpana tietenkin sammakko ja kala. Tämän pyöriessä meidän kummatkin lapset ovat saaneet oikein hauskaa ja värikästä katseltavaa!

Tack Mamma! :)

-Såfin

Muskarissa - Tätä erikoista soitinta lapset rakastivat!

Meidän esikoinen käy joka viikko Vaarinsa kanssa muskarissa. Minusta on ihanaa, että heillä on yhteinen harrastus. Tällä viikolla kävi kuitenkin niin, että Vaari oli työn puitteissa ulkomailla ja minä sain tuurata häntä ja olla esikoisemme pari muskarissa. Olen itse harrastanut musiikkia pienestä pitäen joten täytyy myöntää, että minulla oli kyllä melko korkeat odotukset tätä tuntia kohtaan, vaikkakin ryhmä on suunnattu niinkin pienille tyypeille kuin 2-3 vuotiaille. 

 

Lähdimme siis eilen ensimmäistä kertaa yhdessä kohti muskaria. Olen erittäin huono suunnistamaan, joten kun lähdimme kotipihasta liikkeelle esikoisemme varmisti, tiedänkö mihin suuntaan minun pitää ajaa. (Hän oli oikeasti huolissaan ettei löydetä perille - apua, olenko niin surkea?) Hän ohjasi meidät hienosti parkkipaikalta oikealle ovelle, näytti mihin ulkovaatteet jätetään ja lopulta hän osoitti missä huoneessa muskari pidetään. Kolmessa vartissa tapahtui paljon. Lapset soittivat kanteleella, etsivät lauleskellen kadonnutta Onni-oravaa, heittelivät huivilumipalloja ja soittivat jättiputkiloilla. Jätti-isot muoviputkilot olivat ehdottomasti lasten suosikkisoitin. Kun putkea löi lattiaan, siitä kuului jännä ääni. Toki loppujen lopuksi koko porukka lenteli kuin noidat putkien päällä ja kiikaroi niiden avulla kaukaisia tähtiä..

Hauskaa oli ja erityisesti jäi mieleen miten ylpeänä meidän esikoinen esitti minulle paikkoja ja kertoi miten kaikkialla tulisi toimia! Iso mies..!

-Såfin

3,5 vuotias

3,5 vuotiaan sanelemana: "Se olen minä. Minä tykkään monsterista ja dinosauruksesta. Minä leikin monstereilla. Minä osaan mutta pikkuveli ei osaa. Katson telkkarista jännittäviä juttuja. Minun lempiruokani on salaatti (hmm..??) ja hampurilainen. Minä laulan "Paljon onnea vaan..". Minä osaan laittaa valot päälle itse, klik! Minä en tykkää siivota..."

(Photo by L. Stormbom)

Mukavaa tiistaita!

-Såfin

Kirkossa

Aamusta lähtien meidän 3-vuotias pieni mies oli kovin innoissaan, sillä olimme menossa kirkkoon. Käymme harvoin kirkossa ja esikoisemme ei muistanut edellistä kertaa. Kasteet olemme itse järjestäneet kotona ja varsinaisissa jumalanpalveluksissa en kovin mielellään istu kahden pienen lapsen kanssa. (Ymmärrätte varmaan miksi...) Onneksi saimme vihdoin hyvän syyn vierailla kirkossa mukavissa merkeissä, kun ihana pieni tyttönen sai siellä nimensä nyt viikonloppuna.

 

 

Kun mietin meidän päivää illalla totesin jälkiviisaana, että olisin voinut suunnitella keskustelua kirkosta, jumalasta ja kasteesta hieman paremmin etukäteen. Kun 3-vuotiaalle kertoo, että olemme menossa kirkkoon, tietää saavansa aikaiseksi kysymysryöpyn: 

"Äiti, mikä on kirkko?". 

Noh, se on sellainen iso vanha rakennus, joka on tehty kivestä ja se on tavallaan Jumalan koti. 

"Asuuko Jumala siellä?" 

Ööö.. Jumala on tavallaan kaikkialla, mutta myös kirkossa, luonnossa, taivaassa ja ööö.. kaikkialla. 

"Ai, no mitä sille vauvalle tehdään tässä kirkossa"

Vauva saa nimen ja pappi kastelee vauvan pään vedellä ja siksi vauva saattaa itkeä vähän.

"(kauhistunut ilme) Onko pappi vaarallinen?"

Ei, pappi on ihan kiltti. Pappi puhuu kirkossa ja kertoo tarinoita jumalasta.

jne.... 

Keskustelu jatkui pitkin aamupäivää ja lopulta erittäin jännittynyt pikku mies astui kirkon suurista metalliporteista sisään. Hän kysyi missä se Jumala nyt on ja ihmetteli seinämaalauksia, penkkejä ja kastemaljaa. Häntä taisi pelottaa mutta samalla kiinnostaa sen verran, että jaksoi olla melko hienosti hiljaa paikallaan suuren osan kastetilaisuudesta. 

-Såfin

Hetki.

Hetki. Tässä ja nyt. Tämä hetki on outo, sillä olen yksin. Viime viikkojen aikana en ole ollut yksin juuri ollenkaan. On ollut talvilomaviikkoa ja sairastelua ja kummatkin lapset ovat pitäneet minua kiireisenä, hyvässä ja pahassa. On outoa miettiä mitä asioita kaipaa eniten, kun elää keskellä taaperokotia. Yksi niistä on hiljaisuus. Pelästyin äsken kun olin kuulevinani meidän nuorimman itkua, vaikka kotona on vain minä. Säpsähdin sohvalta ylös seisomaan kun pesukone piippasi, ensimmäinen reaktioni oli, että nyt jollekin pienelle ihmiselle on sattunut jotain. (Nämä harhakuulot ovat oikeasti aika pelottavia...)

 

Toinen asia, jota kaipaan on tehdä kaikki väärin - juuri niin kuin ei pitäisi. Kun minua kotona tuijottaa kaksi pikkuapinaa en koskaan voi tulla ovesta sisään ja heittää takin lattialle tai syödä pelkkää leipää lounaaksi tai edesä syödä sohvapöydän ääressä. Haluan olla hyvä esimerkki lapsilleni. Elä niin kuin opetat, vai miten se meni.. On ihanaa hellittää joskus ja siksi syön juuri nyt lounaani sohvapöydän ääressä tietokoneen edessä. Kolmas asia jota kaipaan paljon, on yksinkertaisesti olla itsekäs. On ihanaa olla itsekäs joskus. Käyttää aikansa pelkästään niihin asioihin mitä itse haluaa. Aina ei haluisi punnita asioita vastakkain, lukisinko nyt lapselleni kirjan, vai lakkaisinko kynnet jne. 

Hiljaisuus, väärin toimiminen ja itsekkäästi toimiminen - Näitä arvostan juuri nyt, tässä hetkessä!

-Såfin