Kokemuksia ja tuloksia 8 viikon starttikurssilta - Training for Warriors Vantaa

Kun työpaikkani oma kuntosali sulki ovensa viimeistä kertaa viime keväänä en ikimaailmassa uskonut, että sillä voisi olla tarkoitus. Tuntui surkealta jättää vanha tuttu treenipaikka taakseen. Silloin en arvannut, että vielä samana syksynä olisin näin innoissani uudestaan löytyneestä treenimotivaatiosta, mahtavasta ryhmäfiiliksestä ja niistä edistysaskelista jotka minä itse olen saavuttanut. Kaikki tämä on Training for Warriors Vantaa:n 8 viikon mittaisen starttikurssin ansiota. Kerroin aiemmin jännityksestäni ja siitä miten todella suuresti epäilin omia taitojani ja kuntoani lähtiessäni tähän touhuun. Jälkeenpäin ymmärrän miten turhaa tämä jännittäminen oli. TFW Vantaa:lle jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on. Heikkona, vahvana, iloisena, väsyneenä tai jopa välinpitämättömänä - lupaan kuitenkin, että tästä paikasta ei voi lähteä kuin hymy huulilla! Täällä kenenkään ei tarvitse hävetä omaa lähtötasoaan sillä kaikki me tiedämme, että meillä jokaisella on mahdollisuus kehittyä. 

Starttikurssi on hyvä tapa aloittaa treenaaminen. Kurssilla, kuten tavallisillakin tunneilla, treenataan ryhmässä ja jokaisella on treeneissä pari joka kannustaa ja tsemppaa. Se on suorastaan nerokasta - jokainen meistä tarvitsee joskus kannustusta. Meidän starttikurssilla muodostui nopeasti tiivis ryhmähenki. Alussa jokainen pyrki nöyränä takariviin ja kurssin lopussa jokainen seisoi selkä suorassa valmiina treeneihin, mieluiten eturivissä. Treenasimme kolme kertaa viikossa yhdessä samassa pienryhmässä. Alussa saimme halutessamme pitää uni- ja ruokapäiväkirjaa sekä käydä inbody-kehonkoostumusmittauksessa. Teimme myös lähtökuntotestit. Viikkojen saatossa näin kurssitovereiden huikeaa kehittymistä, tsemppaamista, yläfemmoja, tuuletuksia ja taputuksia. Hioimme tekniikoita ja saimme hyvät ohjeet miten eri liikkeitä voi skaalata itselleen sopivaksi. Joka kerta meitä vastassa oli iloiset valmentajat jotka uskoivat meihin, myös silloin kun emme itse uskoneet. Ne eivät tuijottaneet meidän liikakiloja tai liian heikkoja lihaksia vaan he näkivät meissä potentiaalin ja mahdollisuuden kehittyä. Ja niin me kehityimme. 

Itse koin käännekohdan omassa treenaamisessa viikolla 6. Ennen sitä olin tietenkin onnistunut treeneissä ja ollut mukana nostamassa painoja, hyppimässä haarahyppyjä ja toteuttamassa tarkkaan suunniteltua treeniohjelmaa. Mutta sillä viikolla tapahtui jotain. Meillä oli takana erittäin rankka sykettä kohottava treeni jossa työnsimme kelkkaa, heilutimme painavia köysiä ja syke hipoi maksimirajaansa. Edessä oli vielä viimeinen kierros korkeatempoista treeniä ja olin aivan loppu. Teki mieli luovuttaa - vanha minä olisi lopettanut siihen pisteeseen. Sillä hetkellä en uskonut selviäväni siitä viimeisestä kierroksesta kunnialla loppuun asti. Jostain syystä kaiken sen sparraamisen ja ryhmän kannustuksen avulla lähdin yrittämään - ja arvatkaa mitä: SELVISIN! Olin siinä hetkessä niin ylpeä itsestäni. Kehoon levisi jälkeenpäin endorfiinit ja tullessani maaliin kädet nousi kuin automaatiosta kattoon. Olin voittaja. Olin voittanut itseni. Sen jälkeen tiesin, että selviäisin melkein mistä vaan jos vain uskaltaisin yrittää. Se oli minun ahaa-elämys jota vielä tänä päivänä kannan mukanani treeneihin (ja myös muualle). 

Mutta miten sitten ne tulokset? Aloittaessani en pystynyt tekemään yhtään miesten punnerrusta, nyt teen kolme. Silloin tein minuuttiin 26 vatsalihasliikettä jota kutsumme knee-grabiksi, nyt teen samassa ajassa 34 kappaletta. Inbody-mittauksessa näin 8 viikon jälkeen olen karistanut useamman kilon puhdasta rasvaa ja saanut tilalle 600 gramma lihasta. Ennen kaikkea olen kuitenkin ylpeä omasta asenteesta ja meidän huikeasta jengistä ja valmentajista. Voin ilokseni myös kertoa, että tämä kaikki on vain alkua sillä kurssin loputtua liityin muiden taistelijoiden joukkoon ja jatkan treenaamista TFW Vantaan salilla. Niin päätti joka ikinen meistä starttikurssilaisista - se kertoo paljon. En usko, että päätös oli kenellekään vaikea.

Haluatko sinäkin mukaan? Pelottaako ja jännittääkö mutta samalla ajatus omasta harrastuksesta tuntuu houkuttelevalta. Ehkä kaipaat omaa aikaa, lisähaastetta treeneihin - tai kenties etsit paikkaa jossa tuntuu siltä, että olet aidosti osa isoa kannustavaa ryhmää? Heitän sinulle haasteen: tule testaamaan miltä treenaaminen meidän kanssa tuntuu. Training for Warriors salilla järjestetään säännöllisesti ilmaisia testitunteja ja ensi tammikuussa 11.1.2021 käynnistyy uusi starttikurssi. Lisää infoa saat maililla osoitteesta info(at)tfwvantaa.fi. Seuraa myös meidän iloista treenifiilistä instagramissa @tfwvantaa.

-Såfin

/Yhteistyössä Training for Warriors Vantaa/

Training for Warriors - tästä se alkaa!

Naamani on nyt yhtä hymyä. Kaksi tuntia sitten tunnetilani oli kuitenkin jotain ihan muuta. Olin aivan mielettömän jännittynyt, sillä viikkoa aiemmin olin tehnyt tämän syksyn (tai ehkä jopa tämän vuoden) tärkeimmän päätöksen ja nyt olin juuri astumassa sisään ovista ensimmäisiin TFW-treeneihin. Tein siis aiemmin päätöksen joka liittyy yksinomaan minuun ja minun hyvinvointiin. Päätin tehdä ryhtiliikkeen ja lähteä mukaan Training for Warriors Vantaa:n 8 viikon pituiselle toiminnallisen treenin start kurssille. Sinä joka olet törmännyt TFW:n konseptiin somessa, ymmärrät ehkä miksi minua jännitti niin vietävästi. Kuvat TFW-tunneilta ovat täynnä hyvin treenattuja ja kokeneita tyyppejä joiden energiataso helposti puhaltaisi läpi katosta. Sopisinko minä tähän kuvioon? Pystyisinkö samaan? Nauretaankohan minulle kun en jaksa? Onko minulla riittävän paljon kokemusta treenaamisesta? Olenko liian lihava? (okei hävettää oikeasti, että tämä viimeinen kysymys oli listallani - mutta haluan olla rehellinen) Olen toki harrastanut kuntosalilla käymistä jo pitkään, mutta olen aina treenannut omaan tahtiin ja omalla mukavuusalueellani ilman varsinaista ohjausta. Nyt korona-aikaan vielä vähemmän ja pelkästään kotona löytyvillä varusteilla. En siis millään tapaa koe olevani missään huippukunnossa, päinvastoin. Olen siis toisin sanoen ihan keskiverto äiti-ihminen joka kantaa vyötäröllä muutamaa ylimääristä kiloa ja joka vaihtelevasti on jaksanut pitää huolta omasta kunnosta. Nyt kuitenkin ajattelin, että on hyvä aika alkaa priorisoimaan itseäni...

Maanantaina lähestyin TFW Vantaan toimipistettä joka sijaitsee Koivuhaassa kehä 3:sen lähettyvillä. Vastassa oli hymyilevät valmentajat ja loput meidän starttiryhmän jäsenistä. Aluksi saimme tilaisuuden esittäytyä ja kuulimme lyhyesti tarinan TFW:n takana. Treenejä on luvassa kolme kertaa joka viikko seuraavan kahdeksan viikon ajan. Alkuun keskitymme enemmän tekniikkaan ja liikkeiden sekä treenitavan oppimiseen ja teemme myös kehonkoostumusmittaukset ja liikeratatestit. Jokaisessa treenissä treenataan parin kanssa. Treeneihin ei tarvitse tulla kaverin kanssa, vaan pari löytyy treenaajien joukosta. Starttiryhmässä tuntui kivalta se, että kaikki lähtivät samalta viivalta. Tilanne oli kaikille uusi. 

Ensimmäiset treenit menivät super hyvin. Minulle tuli yllätyksenä, että jokaisessa treenissä pystyy todellakin itse vaikuttamaan suuresti siihen miten rankat treenit omalta osaltaan on. Liikkeissä pystyi itse valitsemaan kevyemmän vaihtoehdon tai mukauttaa painoja itselleen sopivaksi. Ja täytyy sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Ylitin itseni, sillä ensimmäistä kertaa onnistuin tekemään punnerruksia suorilta käsin ilman, että polvet olivat maassa. Tarvitsin tähän vähän kannustusta ja kuminauhan tueksi. Olin niin ylpeä itsestäni. Hiki tuli jokaiselle treenaajalle, mutta kaikki - siis jokaikinen meistä - onnistui suorittamaan treenit loppuun asti kunnialla. Lopuksi heiteltiin yläfemmoja ja taputeltiin. Minulle jäi tästä niin hyvä fiilis ja oikeasti odotan seuraavia treenejä enemmän kuin mitään muuta juuri tällä hetkellä. Olen super innoissani tästä kurssista ja uudestaan löytyneestä treeni-innosta!

Miten sinä treenaat tänä syksynä?

-Såfin

/Yhteistyössä TFW Vantaa/

#maailmanluokansali #TFW #Warriorstart #Trainingforwarriors

Ei enää iltapäiväkerhoa - iiiik!!

Me olemme ensimmäistä kertaa uuden tilanteen edessä. Meidän esikoinen on nyt niin "vanha", ettei häntä enää huolita iltapäiväkerhoon koulun jälkeen. Hän aloittaa ensi viikon tiistaina kolmannen luokan ja näin ollen hän on myöskin niin iso, ettei iltapäiväkerhoon enää ole asiaa. Tilanne on outo. Meillä on siis jatkossa pieni mies joka tulee kotiin koulusta ja on täällä yksin ilman meitä aikuisia kunnes tulemme töistä. Melko kuumottavaa. Onhan hän toki aiemminkin ollut yksin pidempiäkin pätkiä, mutta joka kerta pieni huoli kalvaa minun takaraivoa - mitä kaikkea hän keksii täällä kotona sillä aikaa kun emme ole valvomassa?! Nythän sekä minä että isi-ihminen olemme paljon kotona etätöissä, joten olemme ottamassa häntä vastaan. Samalla se tarkoittaa, ettei tänne valitettavasti voi kutsua kavereita kyläilemään. Asumme koulun vieressä ja voin kuvitella, että kun tilanne sen sallii - tänne on helppo tulla kavereiden kanssa koulusta leikkimään ja pelaamaan. Nyt meidän työ kuitenkin vaatii hiljaisuutta ympärillemme ja se tekee tilanteesta vähän haastavan. Tulevaisuudessa haastavuus tulee taas siitä, että emme ole kotona. Mitä pidempään lapset ovat yksin, sen enemmän ne keksii tuhoa. Heh. Se on onneksi luonnollista ja osa kasvatusta ja kehittymistä.. 

Iltapäiville olemme suunnittelemassa hänelle myös ohjelmaa. Koulupäivät loppuvat 3-luokkalaisella 13-14 välillä ja en halua, että hän joka päivä olisi yksin vailla ohjelmaa (pahimmassa tapauksessa puhelin kädessä koko iltapäivän). Toki haluamme pitää kaikessa tasapainon. Harrastuksia hänellä tulee olemaan muutamana iltapäivänä viikossa ja Mummolaan hän pääse myös koulun jälkeen jonain päivinä. Tietenkin on tärkeää, että hänellä on myös niitä rauhallisia hetkiä ja aikaa opetella olemaan yksin kotona. Toivon kuten muutkin vanhemmat, että läksyt on tehty oma-aloitteisesti - se voi toki olla toiveajattelua. Heh. Iltapäiväharrastukset pitää olla riittävän lähellä jotta sinne on helppo mennä itse. Olemme löytäneet erään sarjakuvapiirrustuskurssin ja lisäksi meidän kuopus aloittaa myös kitarasoittotunnit myöhemmin syksyllä. Iltaisin hänellä onkin sitten jääkiekkoa ja oheisharjoituksia, joten liikunnalliset iltapäiväkerhot eivät tule kysymykseen. Tällaisella kombolla tulemme nyt menemään syksyyn ja toivotaan että kaikki menee hyvin. Jännittää. 

Mitä mietteitä sinulla on yksin kotona olevasta lapsesta? Onko teillä ollut suunniteltua iltapäiväohjelmaa koululaisille?

-Såfin

Suunnistusta lapsille

Saimme viime viikolla kivan vinkin meidän kavereilta. He toivat meidän ovelle pienen yllätyspaketin. Paketti sisälsi mm. paprika-kasvin alkuja, 1000 palan palapelin (olemme tehneet paljon palapelejä nyt korona-aikaan) ja kaksi karttaa lasten suunnistusreitistä. He olivat käyneet testaamassa lasten suunnistusta Helsingin Pirkkolassa parisen viikkoa sitten. Tämä kartta ja reitti oli erityisen hauska sillä se oli nimenomaan suunnattu lapsille ja oli aloittelijoille erinomainen. Kyseisen kartan voi myös tulostaa Helsingin suunnistajien sivuilta. En tiedä miten en ole aiemmin nyt näinä erityisinä aikoina tullut ajatelleekseni suunnistusta. Sehän on mitä mainioin tapa viettää aikaa ulkona luonnossa turvavälejä kunnioittaen. Me nappasimme heti kiinni ideasta ja suuntasimme testaamaan reittiä lasten kanssa. Lapset eivät aiemmin ole lukeneet oikeaa karttaa - tai noh, jos meidän aikuisten piirtämiä aarrekarttoja ei lasketa. Hihii.. Kävimme ennen reitille lähtemistä läpi ihan perusjuttuja suunnistamiseen liittyen. Miten päin karttaa pidetään ja miltä yleisimmät merkit kartalla näyttävät. Lapset olivat innoissaan ja ottivat haasteen yllättävän vakavasti..

Meidän kuopusta alkoi heti alkuun hieman kiukuttaa se, ettei hän heti ymmärtänyt miten karttaa piti lukea. Meidän 8-vuotias puolestaan oli aivan superinnoissaan etsimässä rasteja metsästä. Tällä reitillä oli kivaa se, että osan matkasta pystyi kulkemaan hiekkaisella pururadalla ja siksi taukoja oli helpompi ottaa. Hiekkaiset pururadat ja polut myös auttoivat suunnan löytämisessä sillä ne toimivat kivasti maamerkkinä pienelle suunnistajille. Kulkemamme matka ja 7 rastin etsimisessä kesti reilun tunnin mutta toki pysähdyimme katsomaan myös muita jännittäviä juttuja metsässä. Suunnistaminen oli todella jännittävää touhua mutta vaati lapsilta keskittymistä. Siksi oli hyvä, että tämä ensimmäinen kokeilu oli kohtuullisen lyhyt niin että pojat jaksoivat pysyä mukana koko reitin. Metsässä kulkeminen rennosti ilman tarkoitusta on nimittäin erilaista verrattuna siihen, että pitää olla skarppina lukemassa karttaa kokoajan. Tämä lasten suunnistusreitti oli todella hauska haaste meidän pojille. Varmasti käymme myös toisen kerran suunnistamssa jos vain sopivia reittejä tulee vastaan. 

Oletteko te käyneet suunnistamassa perheen/lasten kanssa?

-Såfin

Treenipaikat suljettu - nyt laiskotellaan?

Täytyy sanoa, että kuntoiluharrastusten loppuminen ja kuntosalien sulkeminen oli meidän perheelle tosi kova paikka tänä keväänä. Meidän perheen kaikki pojat harrastaa (harrasti) jääkiekkoa ja olemme viettäneet suuren osan meidän päivistä jäähalleilla. Sen lisäksi harrastamme normaalisti myös uintia kerran viikossa yhdessä koko perhe. Minulla on taas omat kuntoilukuviot. Käyn viikoittain joogassa/hot joogassa sekä pari kertaa kuntosalilla juoksemassa ja treenaamassa lihaskuntoa. Lisäksi liikumme tietenkin luonnossa, pyöräilemme, lenkkeilemme jne. mutta kaikki meidän lempi sisäkuntoiluharrastukset ja kuntoilupaikat laitettiin kertaheitolla kiinni. Oli kuitenkin selvää, ettemme voineet olla tekemättä mitään tänä aikana. Meidän villit pojat tarvitsevat virikkeitä, etenkin fyysisiä sellaisia. Lisäksi pitää sanoa, että myös koulun liikuntatuntien poisjääminen samaan aikaan ei tietenkään edesauttanut tilannetta. Tämä kaikki on siis vaatinut paljon totuttelua ja oma-aloittellisuutta. Me aloimme heti koostamaan suunnitelmaa siitä, miten pitäisimme huolta siitä, että saisimme liikuntaa tässä uudessa arjessa. Ehkä ei sillä ajatuksella, että tavoitteellisesti kehittyisimme jollain tietyllä osa-alueella mutta, että edes ylläpitäisimme saman kuntotason missä olimme kun uusi corona-arki alkoi.

Iloksemme huomasimme pian, että jääkiekkojoukkueen ja uintiharrastuksen kautta tuli heti kuntoiluvinkkejä ja liikuntavideoita jotka oli suunnattu juuri lapsille. Tietenkin lapset liikkuu luontaisestikin ulkona ja kohottaa sykettä pihapeleissä, mutta ne taidot jotka ovat juuri sitä omaa harrastusta varten jäävät ehkä pienemmälle fokukselle tällaisena aikana. Siksi olemme ajanvietteeksi tehneet kaksi lapsenmielistä jääkiekko & uinti lihaskuntoharjoitusta viikossa. Meidän 8-vuotias on itse ottanut tavoitteeksi viikon aikana lämiä 6 ämpärillistä kiekkoja meidän pihalla olevaan jääkiekkomaaliin. On kivaa huomata, että hän todella tykkää tästä harrastuksesta niin paljon, että hän oma-aloitteisesti haluaa harjoitella. Lisäksi olemme viikonloppuisin tehneet pitkiä metsäkävelyjä vaikeissa maastoissa. Lapset ovat olleet rättipoikkiväsyneitä näiden päiväretkien jälkeen. Ensi sunnuntaina ajattelimme kokeilla suunnistusta ensimmäistä kertaa koskaan. Tavallaan tämä muuttunut arki ja erilaiset liikuntahaasteet tekevät myös hyvää.

Mitä meihin aikuisiin tulee, niin olemme pitäneet huolta siitä että käymme ulkona kävelyllä/pyörälenkillä tai rullaluistelemassa joka päivä. (Kyllä, myös sateella). Kun ei normaalin päivän aikana poistu kotoa ollenkaan väsähtää hyvin nopeasti. Verrattuna konttorilla käymiseen emme nyt vie lapsia, kävellä konttorille, kävellä lounaspaikalle jne. Olisimme vain staattisessa tilassa kokoajan. Siksi olemme olleet melko tarkkoja tämän asian suhteen. Minä olen jatkanut kotijoogaamista kerran viikossa. Onneksi olen harrastanut joogaa jo sen verran kauan, että pystyn itseohjautuvasti joogata. Lisäksi sain synttärilahjaksi irtopainot ja kuntoilukuminauhoja joiden avulla olen parisen kertaa viikossa toteuttanut lihaskuntotreenit. Meidän isi-ihminen puolestaan on nauttinut lenkkeilystä ja pyöräilystä yksin ja lisäksi hän on myös lihaskuntotreenien vetäjä meidän pojille ja jumppailee itse mukana.

Toistaiseksi ainakin tuntuu siltä, että tilanne on hallussa mutta kyllä me odotamme sitä aikaa kun saamme palata omien harrastustemme pariin! Enemmän fokusta voisi tietenkin laittaa nyt myös venyttelyyn sillä työskentelimme pari viikkoa ilman kahta työpöytää ja maksamme nyt siitä hintaa kipeiden hartioiden ja selkien muodossa.

Miten teillä liikutaan tällä hetkellä?

-Såfin

Skeittipuistossa

Olen pitkään ajatellut, että skeittipuistot ovat teini-ikäistä nuorisoa varten. Viime aikoina olen kuitenkin lisääntyvissä määrissä nähnyt sosiaalisessa mediassa kuvia nuoremmasta väestä potkulaudoilla ja skeittilaudoilla harjoittelemassa vastaavanlaisissa puistoissa. Koska meidän pojat ovat todella kiinnostuneita kaikista tempuista sekä pyörien ja potkulautojen kanssa päätin, että heidät voisi viedä tällaiselle temppuilualueelle. (Silläkin uhkalla, että tapaturmien mahdollisuus on erittäin suuri juuri tällaisissa puuhissa). Kun kerroimme pojille siitä, että menisimme tällaiseen puistoon he eivät uskoneet meitä. Kun vakuuttelimme, että nyt on tosi kyseessä kummankin naamalle nousi leveä hymy. Epävakaisen sään takia jouduimme odottamaan kotona hetken aikaa jotta tiet olisivat vähän kuivemmat sadekuuron jäljiltä. Liukkaat skeittirampit eivät nimittäin ole mitään mitä haluaisimme testata. Pienen ajan kuluttua pakkasimme suojavarusteet ja potkulaudat autoon ja suuntasimme Suutarilassa sijaitsevaan skeittipuistoon. Puiston porttiin oli kiinnitetty varoituslappu. Vain 10 henkilöä saisi olla puistossa samaan aikaan siitäkin huolimatta, että puisto on iso. Myös 2 metrin turvaväli oli pidettävä. Säännöt ovat sääntöjä. Laskimme skeittajat: ja kyllä (huh) meidän perhe mahtuu juuri ja juuri sekaan...

Vaikka olemme asuneet alueella jo yli 10 vuotta, en koskaan ollut käynyt tässä kyseisessä skeittipuistossa. Sen ympäröivät seinät ja ramppien sivut olivat maalattu täyteen hienoja graffiteja - niin kuin henkeen kuuluu. Tämä puisto oli todella täydellinen meidän pojille. Siellä oli loivia mäkiä ja vähän jyrkempiä mutkia testattavaksi. Suurimmat rampit olivat vielä vähän liian haasteelliset, mutta oli kivaa nähdä miten meidän pojat ihailevin katsein pysähtyivät katsomaan isompia ja taitavimpia skeittaajia heidän temppuillessaan puistossa. Meidän pojat kokeilivat myös omia temppujaan ja olivat innoissaan testaamassa saisivatko he potkulaudan ilmaan kesken vauhdin. Minua nämä temput tietenkin vähän hirvitti, mutta onneksi isi-ihminen oli paikalla kannustamassa poikia iseille tyypilliseen tapaan. Skeittipuisto oli tosi kiva arki-illan retkikohde. 

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :)

-Såfin

Viikko-ohjelma aktiviteettilapuilla

Kaksi viikkoa poikkeusaikaa on takana ja olemme enemmän tai vähemmän eläneet päivä kerralla. Aamuisin synkronoimme isi-ihmisen kanssa kalenterimme - menevätkö palaverit päittäin? kumpi auttaa esikoistamme koulutehtävissä jne. Iltaisin sama meno jatkuu. Kaikki kaipaa omaa aikaa joissain muodossa. Lapset kyselevät meidän aikatauluista ja kinuavat jatkuvalla syötöllä tekemistä. Viime viikolla sain idean. Vaikka harrastukset ovat tauolla olemme joka puolelta saaneet kivoja vinkkejä treeniohjelmiin, virtuaalisiin oppitunteihin ja videoita joita tulisi toistaa ja kuunnella useamman kerran viikossa. Lisäksi myös poikien rumpuopettaja on luvannut pitää soittotunnit facetime:lla. Niinpä päätimme tehdä aktiviteettikalenterin meidän seinälle. Istahdimme sunnuntaina poikien kanssa pöydän ääreen ja aloimme ideoimaan. Jokainen kertoi mitä kaikkea kivaa tulevalla viikolla haluaisi tehdä kotona ja ulkona. Kirjasimme ideat post-it lapuille: muovailemista, joogaa, potkulautailua jne. Kun laput olivat valmiit aloitimme sijoittelutyön...

Jokaiselle päivälle on nyt allokoitu ainakin jokin enemmän liikunnallinen juttu ja yksi rauhallisempi yhteinen aktiviteetti. Nämä eivät ole mitenkään pakollisia juttuja ja sovimme, että jos jonain päivänä jokin asia ei huvita, voimme aina siirtää sen toiselle päivälle. Kalenterimme on siis enemmän ideatasolla oleva "vinkkipankki" kaikesta siitä mitä me sinä päivänä voisimme tehdä. Lisäksi kaikilla on nyt tunne siitä, että on saanut oman äänensä kuulluksi. Jokaisen mielipuuhat on otettu mukaan kalenteriin ja niitä tehdään vuorotellen. Toivon, että tämä suunnittelu tuo vähän ryhtiä meidän viikkoihin. Ryhtiä tarvitaan, sillä hallituksessa pohditaan tällä viikolla jatkotoimenpiteitä. Koulut eivät tule avaamaan oviaan vielä kahden viikon päästä niin kuin alun perin suunniteltiin. Aika jolloin noudatamme poikkeusjärjestelyjä pitkittyy ja meidän pitää keskittyä nyt hyvinvointiin ja siihen että nautimme päivistä mahdollisimman paljon siitäkin huolimatta, että elämä on aika eriskummallista juuri nyt. 

Miten teidän arki sujuu juuri nyt?

-Såfin

Peruuntunut laskettelureissu

Eilen iltapäivällä meidän perhe teki vaikean päätöksen. Tai itse päätös ei ollut vaikea sen jälkeen kun ulkoministeriöstä eilen tuli suositus, että kaikki matkailu lopetetaan heti. Peruimme meidän pohjois-Ruotsiin suuntautuvan laskettelureissun. Se oli jo odotettavissa, että näin tulee käymään, sillä uutisointi on leviävän corona-viruksen takia ollut varsin pessimististä jo viikkojen verran. Vaikka pohjois-Ruotsissa tapauksia ei vielä ole ollut paljon niin ajatus siitä, että matkustaisimme ruotsinlaivalla ja istuisimme ahtaissa ravintoiloissa säikkymässä muiden ihmisten yskimistä ei tuntunut houkuttelevalta. Muutenkin ihmispaljous ja hiihtohissien luona hengaileminen pelotti. On tässä myöskin toinen puoli. Jokaisen velvollisuus on nyt yrittää liikkua ihmisjoukkojen läheisyydessä mahdollisimman vähän. Siksi on myös meidän perheen velvollisuus olla levittämättä tautia tekemällä päätöksen meidän matkan perumisesta. Olisimmehan me tietämättä tai tajuamatta sitä itse voineet olla taudin levittäjiä. Se tuntuu oudolta ja pelottavalta, tiedän sen, mutta jos ei kaikki noudata sääntöjä ja suosituksia meidänkin kohtalo voi olla yhtä huono kuin Italian. Tiedän, että moni pohtii rahallista korvausta menetetyistä matkoista. Oikeastaan sillä ei pitäisi olla merkitystä kenellekään. Kaikki tulemme kokemaan corona-viruksen taloudelliset vaikutukset tavalla tai toisella. Se saako matkan rahat takaisin, tulisi olla toissijaista. Toki korvauksia voi ja pitää hakea, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa itse päätökseen olla lähtemättä.

Tällaista poikkeustilaa ei koskaan meidän elinikänä ole ollut ja voin ihan suoraan myöntää, että minua pelottaa. Pelottaa vanhemman sukupolven puolesta. Pelottaa terveydenhuollon väen ja heidän jaksamisen puolesta. Pelottaa kansalaispalveluiden jatkuvuuden puolesta. Emme voi tietää mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Voimme vain arvata ja odottaa lisää ohjeita. Lääkäri Italiassa kirjoitti vetoomuksen ihmisille facebookissa, että lopettakaa hyvät ihmiset jo kutsumasta tätä tautia "pahaksi flunssaksi", sillä tämä tauti on kamala. Yltiöpaniikkia tietenkin tulisi välttää, mutta tilanteelle on turha enää nauraa. Nyt on tosi kyseessä.

Meidän perhe on myös päättänyt hallistusten suositusten mukaisesti keskeyttää kaikki meidän vapaa-aikainen harrastustoiminta johon liittyy mikä tahansa joukkuepaljous. Emme ui, emme käy kuntosalilla, emme käy muskarissa jne. (ja ei, ensisijassa emme ole miettineet korvaako joku nämä välistä jääneet harrastukset meille rahallisesti) Sen sijaan me yritämme nyt miettiä mitä kaikkea muuta hauskaa voimme tehdä meidän normaalien harrastusten sijaan. Yritämme miettiä positiivisesti. Niin kauan kun voimme, aiomme liikkua paljon ulkona luonnossa - välttäen ihmiskokouksia tietenkin. Kalastamme, pelaamme jalkapalloa ulkona, treenaamme lätkävetoja pihallamme. Lenkkeilemme, teemme porrastreenejä, kotijoogaa jne. Kotona me olemme päättäneet nostaa esille olohuoneeseen kaikki palapelit ja lautapelit. Kavereille ja sukulaisille soitamme videopuheluita. Meillä on myös askartelupakkauksia valmiina odottamassa tylsiä päiviä. Kuopuksemme päätti, että hän haluaisi opetella lukemaan. Ajattelin, että no miksi ei. Kaikista suurin toiveeni on kuitenkin se, että pysyisimme terveinä ja että tilanne pikkuhiljaa kääntyisi parempaan päin.

Miten teidän perhe selviää corona-kaaoksen keskellä?

-Såfin

Traumasta ylipääseminen - ensimmäistä kertaa jäälle tapaturman jälkeen

Kerroin teille miten viime kuussa luisteluharjoituksissa sattunut tapaturma järkytti meidän perhettä. Silmäkulmassa murtosekunnin ajan näkynyt kuopuksemme kaatui luistellessaan ja liukui sivuttain jäätä pitkin suoraan luistimiini ja kaaduin hänen päälle. Mitään ei ollut tehtävissä sillä reaktioaikaa ei ollut, kukaan ei olisi voinut tehdä mitään - tiedän sen, mutta syytän silti itseäni. Niin tekisi kaikki. Ehkä olisin voinut estää tämän kaiken jos olisin katsonut vähän tarkemmin hänen perään.. jos en olisi keskittynyt pujottelutehtävään jota olimme suorittamassa. Jos olisin katsonut toiseen suuntaan?! Meidän kuopukselta murtui kummatkin solisluut ja niitä olemme parannelleet kolmisen viikkoa. Nyt kaikki alkaa olemaan kunnossa ja elämä jatkuu pitkän sairausloman jälkeen taas normaaliin tapaan. Eniten tässä koko hommassa vaikeinta oli se tietämättömyys ja paha aavistus. Itse pelkäsin koko toipumisen aikana, että yhteentörmäyksessä tapahtui jotain muutakin, jotakin mitä ei tutkimuksissa löytynyt. Että minä olin rikkonut hänet. Tätä tunnetta vahvisti ehkä se, että vain toinen solisluu todettiin alkututkimuksissa murtuneeksi ja vasta kun kävimme uudestaan tutkimuksissa parin päivän päästä saimme kuulla, että itseasiassa myös toiselta puolelta löytyi murtuma. Aika kuitenkin kului ja kaikki näytti olevan normaalisti. Rauhoituin ja meidän kuopus alkoi vähitellen käyttämään käsiään..

Reilu viikko sitten meidän kuopus palasi isinsä kanssa takaisin jäälle. Tiesimme kaikki, että tämä oli tärkeä askel. Pelkoa ei saanut jäädä. Paluu jäälle sujui hyvin ja meidän kuopus ei ollut moksiskaan. Tapaturman jälkeisenä päivänä hän sanoi kerran, ettei enää koskaan aio luistella. Onneksi se unohtui myöhemmin. Se on hyvä pienissä lapsissa, he osaavat ottaa kaiken niin rennosti. He eivät kuvittele mitä kaikkea pahaa "olisi voinut sattua" jne. Se oli suuri helpotus. Hänen luisteluharrastus siis jatkuu hyvin mielin. Edessä oli kuitenkin vielä yksi vaikeampia asia, nimittäin minun oma paluu jäälle. 

Viime viikonloppuna oli taas luisteluharjoitusten aika ja meidän isi-ihminen oli joukkueenjohtajan roolissa mentävä meidän esikoisen jääkiekkopeliin joka oli juuri samaan aikaan toisella jäähallilla. Meillä ei siis ollut vaihtoehtoja kuin se, että minä menisin kuopuksemme kanssa harjoituksiin. Kun meidän isi-ihminen ehdotti tätä aamupalapöydässä aloin itkemään ihan hysteerisesti pelkästä ajatuksesta. Reaktioni yllätti myös itseni. Se tuli odottamatta ja todella voimakkaana. Tiesin, että minun oli mentävä nyt - sillä jos en menisi, en luultavasti enää koskaan luistelisi - ainakaan lasten kanssa. Pitkittäminen pahentaisi tilannetta ja keksisin jatkossa aina uusia tekosyitä miksi en voisi mennä jäälle. Aamupäivän verran sulattelin tilannetta, sain päänsäryn, söin buranaa pääkipuun ja itkin. Mutta lopulta päädyin menemään. Yritin tietenkin peitellä minun omaa valtavaa stressiä meidän kuopukselta niin hyvin kuin pystyin. Jäälle mentäessä minun koko keho tärisi. Säikyin koko harjoituksen aikana takaa tulevia pieniä lapsia jotka ennalta arvaamattomasti saattaisi kaatua lähelläni. Pysyttelin laidoilla ja hengittelin. Jään keskelle, ihmisvilinän ja pienien luistelijoiden sekaan en vain kyennyt. Mutta menin kuitenkin jäälle ja olin jälkeenpäin tästä todella ylpeä. En jähmettynyt kaukaloon mentäessä (niin kuin pelkäsin käyvän) vaan uskalsin mennä jäälle asti. Minulla tulee kuitenkin kulumaan monen monta luistelukertaa ennen kuin uskallan luistella normaalisti lasten lähettyvillä. Sen verran pahat traumat tästä kaikesta kuitenkin jäi. 

Onko sinulla jäänyt jostain paha trauma? Oletko sinä työstänyt asiaa - tai kenties päässyt asiasta jo yli?

-Såfin

Meidän viikkosuunnitelma

Tein kerran aiemminkin postauksen havainnollistamaan meidän normaalia arkiviikkoa ja sen sisältöä. Minusta tällaisen ovat juuri nimenomaan sellaisia kirjoituksia joihin on kiva palata sitten kun elämä on rauhoittunut vähän. Olen nimittäin melko varma siitä, että myös tässä pätee se sama sääntö että "aika kultaa muistot" - en usko, että tulen muistamaan tätä ajanjaksoa elämästämme näin kiireisenä kuin se todellisuudessa on. Tänä keväänä meidän pojat aloittivat uudessa harrastuksessa, Soitinkarusellissa, ja se tarkoittaa tietenkin enemmän merkintöjä meidän perheen yhteiseen kalenteriin. Jos rahasta sanotaan, että kaikki menee mitä tuleekin niin meidän kohdalla tämä pätee myöskin aikaan. Kaikki vapaa ja merkkaamaton aika kalenterista käytetään kyllä hyvin tehokkaasti. Harmi, ettei aikaa voi saada lisää, edes tekemällä töitä sen eteen. Heh. Sen enempää sanomatta, tässä siis tulee meidän käynnissä olevan viikon viikkosuunnitelma jonka rustaan valmiiksi aina sunnuntaisin...

Maanantai: Tänään on minun vuoro järjestää aamupala töissä. Meillä on kerran kuukaudessa yhteinen aamiainen ja tämä on ollut tosi kiva perinne. Tänä aamuna järjestelyvuoro osui minuun ja siksi herätyskello meidän perheessä soi aiemmin kuin normaalisti. Onneksi työhommat tulee aloitettua aikaisin sillä joudun lähtemään kotiin hyvissä ajoin. Haen lapset päivähoidosta ja kiiruhdan kotiin sillä kello 16.15 meidän ihana siskonpoika tulee meille hoitoon. 

Tiistai: Tänäänkin kello laitetaan soimaan aikaisin. Meillä on kuopuksemme 6-vuotisneuvola kello 8.00-9.00. Teen töitä kotoa. Isi-ihminen lähtee työpaikalle. Aikaa omille treeneille on huonosti tällä viikolla joten lenkkeilen 11-11:45 lounastauolla. Kl 16.00 minulla on kampaaja. Isovanhemmat hakevat tänään lapset ja saamme ruokaa mummolassa. Esikoinen harjoittelee matikankokeeseen. Kello 18.30 Isi-ihminen vie pojat katsomaan Jokereiden lätkäpeliä. Minä liityn seuraan hieman myöhässä kun tulen kampaajalta. Isi-ihminen lähtee omiin treeneihin kl 21.30.

Keskiviikko: Tänäänkin herään itse aikaisin, sillä luvassa on pitkä ajomatka Jyväskylään jossa minulla alkaa palaveri kl 9.00. Yritämme lopettaa palaverin ajoissa, ettei koko ilta menisi ajaessa kotiin. Isi-ihminen vie lapset päiväkotiin ja jälleen isovanhemmat auttavat meitä ja hakevat pojat päivän päätteeksi. Esikoisella on lätkätreenit 16.00-18.00. Tämän jälkeen rauhoitutaan pelaamaan lautapeleja ja katsomaan luontodokkaria sekä lasten uutisia.

Torstai: Minä teen treenit kuntosalilla 7.30-8.30 ja isi-ihminen vie lapset. Töissä tyhjennän treeninen jälkeen pukuhuonekaappini sillä muutamme muutaman viikon päästä uuteen toimistoon. Minä haen lapset ja vien heidät 17.15-18.00 soitinkaruselliin jossa tällä hetkellä treenataan rumpujen soittamista. Harrastusten jälkeen lähdemme hankkimaan isi-ihmiselle synttärilahjaa ja askartelemme kortit.

Perjantai: Meidän isi-ihminen täyttää vuosia. Herätämme hänet laululla ja lahjalla. Minä vien pojat ja isi-ihminen tekee töitä kotikonttorilla. (Jos vielä viikon jälkeen jaksan, saatan poiketa kuntosalilla juoksumatolla 15.30-16.30) Kaikki meidän pojat menevät yhteisille luisteluharkoille kl 16-17 ja kello 18 menemme kaupungille syömään synttäreiden kunniaksi. 

Lauantai: aamu alkaa koko perheen uintiharjoituksilla 9.15-10 jonka jälkeen on pieni hengähdystauko. Esikoisellamme on jääkiekkotreenit 13-15. Kello 16.00 tapaamme ystäväperheen Espoon Fallåkerissa ja katsomme yhdessä Robin Hood musikaalinäytelmän. Suuntaamme teatterin jälkeen yhdessä ulos syömään.  

Sunnuntai: Viikonlopun toinen aamu alkaa jäähallilla jossa esikoisemme pelaa kiekkoa Bluesia vastaan 9-10.30. Sen jälkeen kuopuksellamme taas on luisteluharjoituksen kl 12. Minä poikkean iltapäivästä kuntosalilla ja kello 17 juhlimme poikien  kaverin 7-vuotisjuhlia Tikkurilassa. Kello 21.00 Isi-ihmisellä on oma lätkäpeli. Ja tähän päättyy sitten meidän tavallinen viikko. 

Miltä näyttää - kuulostaako tutulta?

-Såfin

Kuulumisia

Meidän perheen arkea on varjostanut ikävä tapaturma joka sattui reilu viikko sitten luisteluharjoituksissa. Silloin meidän kuopukselta murtui olkapää ja valitettavasti meille selvisi vielä muutama päivä sen jälkeen, että myös toinen olkapää on murtunut. Sitä ei huomattu alkuun tutkimuksissa sillä se puoli kipeytyi vasta myöhemmin. Kun jotain tällaista tapahtuu, koko arki lamaantuu. Se mihin olet tottunut ja ne rutiinit jotka toimivat ovat yhtäkkiä hyödyttömät. Meidän piti yhtäkkiä selvittää miten puemme pienen rikkinäisen ihmisen. Meidän piti syöttää häntä, auttaa häntä vessaan, nostaa autoon, auttaa makuuasentoon ja oikeastaan auttaa joka ikisessä askareessa. Nyt tilanne on jo helpottumaan päin ja ensi viikonloppuna pääsemme jo eroon tukisiteistä. Sen jälkeen pitää edetä varoen vielä viikon verran. Onni onnettomuudessa oli se, että emme hiihtolomaviikolle olleet sopineet mitään laskettelureissua, koska minä ja isi-ihminen olemme nämä viikot normaalisti töissä. Tai siis.. höh.. puoliksi ainakin, silloin kun emme ole olleet kotona parantelemassa olkapäitä kuopuksemme kanssa. Päiväkodissa hän ei ole voinut olla.

Etenkin minulle tämä kaikki on ollut erittäin raskasta. Vaikka olenkin irtautunut kotoa kahden päivän mittaiselle työmatkalle Ruotsiin ja muutamalle lenkille ja joogatunnille, niin mieleni on kokoajan ollut meidän pienessä 6-vuotiaassa reppanassa. Olen ollut äärimmäisen väsynyt ja voimaton. Tietenkin olen ollut myös surullinen ja huomaan, että olen nukkunut pidempiä yöunia ihan uupumuksen takia. Joka kerta kun hän on huutanut kipua tai itkenyt, syytän siitä itseäni. Vaikka tiedän, ettei tämä kaikki ole minun vika. Nyt on vaan pakko katsoa eteenpäin ja nauttia pienistä asioista. On meillä ollut kivojakin juttuja menossa. Eräänä iltana veimme pojat katsomaan Jokereiden peliä, kävin itse kasvohoidossa äitini, isoäitini ja siskojen kanssa ja myös meidän isi-ihminen lähti kavereiden kanssa kaupungille katsomaan lätkää. Emme siis sentään pelkästään ole surkutelleet kotona. 

Kaiken tämän keskellä meidän katseet ovat jo kääntyneet kesään ja olemme alkaneet suunnittelemaan meidän kesälomaa ja pidempää venematkaa. Tänä kesänä emme tule tekemään mitään ulkomaanmatkaa, mutta sen sijaan suunnittelemme viettävämme aikaa vesistöjen ääressä sekä merellä että mökillä. Ehkä jopa innostumme telttailemaan luonnossa. Odotan lämpöä ja valoa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Mitä sinulle kuuluu?

-Såfin

Tapaturma ja kauhun hetket

Meidän perhettä on järkyttänyt viikonloppuna sattunut tapaturma luisteluharjoituksissa. Minä olin jäällä meidän kuopuksen kanssa joka juuri on oppinut luistelemaan ja kasvattamaan vauhtia jäällä. Olimme kerenneet olla jäällä vain n. 10 minuuttia kun se pahin tapahtui. Me olimme pujottelemassa punaisista tötsistä tehtyä rataa ja kuopuksemme meni edeltä. Radan loppupuolella näen kun jokin liukuu kovaa vauhtia sivustapäin ja osuu suoraan luistimiini. Se jokin oli meidän 6-vuotias kuopus joka oli radan suoriuduttua lähtenyt luistelemaan minua päin ja kaatunut ja liukui kovaa vauhtia eteenpäin jäätä pitkin. Ennen kun kerkesin reagoimaan olin jo kaatumassa suoraan hänen päälle. Tiesin sillä hetkellä, että nyt kävi pahasti. Minulla itse törmäys ja se miten osuimme yhteen on sumun peitossa, mutta tiedän, että tulin suurella painolla hänen päälleen. Ilmat meni pihalle ja hän itki kamalasti. Jäimme jäälle ja nostin vaistomaisesti hänet syliini. (Vaikka näin ei tietenkään olisi saanut tehdä). Itku ei hellittänyt ja ihmisiä kasaantui ympärille. Onneksi paikalla oli muita aikuisia ja ystäviämme tukena. Seuran henkilökunta soitti lyhyen pohdinnan jälkeen ambulanssin. Se oli parasta koska emme tienneet oliko niska tai selkä vaurioitunut. Irrotimme varovasti kypärän ja odotimme.

Ambulanssi ja ensihoitohenkilökunta tuli yllättävän nopeasti paikalle ja olivat todella asiantuntevia. Saimme pienen avustuksen jälkeen luistimet jalasta ja pääsimme ambulanssiin. Siellä he tutkivat pään, niskan ja selkärangan ja totesivat, että hartiassa näyttää olevan jokin rikki. Vaikka itse luulin ajattelevani ihan selkeästi, en esimerkiksi sillä hetkellä saanut mieleeni meidän kuopuksemme henkilötunnusta. Ajattelin vaan sitä, että hän oli mennyt rikki. Kuopuksemme asetettiin ambulanssin paareille vöihin ja lähdimme ambulanssikuljetuksella kohti uutta lastensairaalaa. Vaikka paikassa oli ruuhkaa pääsimme nopeasti hoitoon, röntgeniin ja toimenpiteisiin. Röntgenissä näkyi murtuma solisluussa sillä puolella joka oli ollut eniten kipeä. Olimme vieläkin sokissa, mutta helpottuneita siitä että niska ja selkäranka näytti olevan ehjiä. Saimme tukisiteet ja kipulääkkeet ja ohjeet jonka mukaan kaikki pitäisi olla jo paremmin 2-3 viikon päästä. 

Silti minulle jäi pelko siitä, etteivät he olleet huomanneet kaikkea. Seuraavana yönä tarkistin hänen hengityksen useasti ja kävin katsomassa häntä ainakin viisi kertaa (huolimatta siis siitä, että meidän isi-ihminen oli päättänyt nukkua hänen vieressä). Kun itse yritin laittaa silmät kiinni, näin vaan edessäni sen murto-osan sekunnista kun silmäkulmassa näen miten hän törmää luistimiini. Yö meni kuitenkin hyvin ja hän hengitti - oli elossa. Seuraavana päivän myös toinen käsi on hieman arka ja olemme nyt päättäneet mennä jatkotutkimuksiin varmuuden vuoksi. Ettei myöhemmin ilmene jotain. Toivotaan, että jatkotutkimuksen tarve osoittautui vääräksi.

-Såfin

Soitinkaruselli

Meidän esikoinen aloitti viime syksynä uuden harrastuksen, Ukulelen soittamisen. Tunnille osallistuminen on ollut kätevää sillä se on järjestetty pohjois-Helsingin musiikkiopiston toimesta meidän esikoisen koulussa koulupäivän päätteeksi. Opettaja on vielä kaiken lisäksi saattanut soittoryhmäläiset iltapäiväkerhoon tunnin jälkeen. Harrastus jatkuu myös nyt keväällä. Samaan aikaan kun meidän kodin seinien sisällä on alettu kuulemaan entistä enemmän musisointia uuden harrastuksen myötä, myös meidän 5-vuotias kuopus innostui. Hän kertoi meille joululomalla, että hänkin halusi aloittaa soittamisen. Lapsen innostukseen täytyy tarttua ja selvitin mitä vaihtoehtoja meillä olisi. Halusin, että hän saisi kokeilla mahdollisimman paljon eri soittimia ja lajeja, mutta muskariin tai bändikouluun hän ei suostunut. Se on kuulemma pienille lapsille. Sitten löysin soitinkarusellin.

Soitinkarusellin idea on se, että lapset saavat yhden lukuvuoden aikana kokeilla mahdollisimman monta erityyppistä soitinta. Idea on se, että lapsi sen perusteella voisi testata tykkääkö musiikista, onko motivaatiota harjoitella ja ehkä jopa löytää suuntaviivaa siihen mikä se oma soitin voisi olla. Samalla lapset opettelevat myös lukemaan nuotteja ja tunnistamaan rytmejä. Soitinkarusellissa on mukana sekä puhallin-, lyömä- ja jousisoittimia. Ihan huikea idea. Me tartuimme tuumasta toimeen ja ilmoitimme kummatkin veljekset 6-8 vuotiaiden ryhmään. Lapsia ryhmässä sai olla 3-5. Saimme pian sen jälkeen viestin, että vielä mahdumme mukaan ja että aloittaisivat nokkahuilusta. Nokkahuilu on hyvä ja helppo ensisoitin jonka avulla on kiva tutustua musiikkiin. 

Viime viikolla osallistuimme ensimmäistä kertaa tuntiin ja olimme sopineet, että minä saisin tulla mukaan tarkkailemaan tuntia. Meidän opettaja oli todella mukava ja oli hyvä lasten kanssa. Meidän kuopus oli vielä hieman arka, mutta tunnin loppupuolella myös hän puhalsi rohkeasti ensimmäisiä nuotteja nokkahuilulla. Jess. Lapset saivat pienen läksyn ja nokkahuilut mukaan kotiin harjoittelua varten. Olen todella innoissani tästä. Minusta tällainen karuselli on mitä mainioin tapa tutustua vähän syvällisemmin musiikkiin. 5-7 viikon päästä vaihdamme soitinta. 

-Såfin

Urheilua takapihalla - yllätys pojille

Meidän isi-ihminen päätti nyt viikonloppuna yllättää meidän pikkupojat ostamalla heille ison lätkämaalin meidän takapihalle. Meidän kummatkin pojat harrastavat jääkiekkoa ja luistelua ja he ovat odottaneet ulkojäitä kuin kuuta nousevaa. Koska kummatkin ovat olleet innostuneita jääkiekosta jo jonkun aikaa, tiedämme jo nyt, että tämä villitys ei ole mikään ohimenevä vaihe. Meillä puhutaan jääkiekosta joka päivä, lämitään maaleja milloin mihin itse rakennettuun maalikyhelmään ja keksitään hauskoja jääkiekkojoukkuenimiä. Aiemmin kesällä tilasimme pihallemme tekonurmialueen jossa pojat ovat pelanneet palloa. Nyt kun talvi tulee ja trampoliinia ei voi käyttää energian purkamiseen kuten kesällä, on hyvä että suoraan takapihalta löytyy ihka oma pelialue...

Viikonloppuna meidän isi-ihminen käytti pari tuntia aikaa lätkämaalin verkon pujottamiseen. Pojat odottivat malttamattomina sisällä heille luvattua yllätystä. Jotenkin he taisivat aavistaa mitä oli tulossa sillä sisällä pelasimme (yllätys yllätys) lätkää odottaessa lupaa mennä pihalle katsomaan yllätystä. He olivat niin innoissaan nähdessään iiiisoon maalin. Jos silmissä voisi olla tähtiä, niin heillä olisi varmasti olleet sellaiset nyt viikonloppuna. Isi-ihminen kantoi maalin paikoilleen ja siitä alkoikin lätkämaratoonit. Pojat eivät juuri ole tehneet muuta sen jälkeen. Ja mikä voisi olla sen parempaa? Pojat leikkivät ulkona kahdestaan pakkasessa iloisesti pelaten ja treenaten seuraavia lätkäpelejä varten. Aika täydellistä. Lätkämaali oli hyvä sijoitus!

Onko teillä lapsille jotain urheilupaikkaa/pelialuetta omalla pihalla?

-Såfin