Kaikki on oikeastaan tosi hyvin kun tarkemmin miettii

Olen saanut itseni rysän päältä kiinni monta kertaa menneiden viikkojen aikana. Olen toistuvasti havahtunut siihen, että olen jäänyt pyörittelemään ja vatvomaan ikäviä ajatuksia ja siinä samalla olen maalailemassa ajatuksissani omia pelkoskenaarioitani. Mitä jos - mitä jos. Minua mietityttää etenkin meidän perheen jaksaminen jos joutuisimme samaan tilanteeseen kuin keväällä. Kaikkea jaksaa hetken, mutta kun valoa tunnelin päässä ei ole, on myös vaikea suhtautua siihen miten paljon omia akkuja pitäisi säästää seuraavalle kuukaudelle ja ehkä sitä seuraavalle. Keväällä tilanne tuli yllättäen, kukaan ei osaanut ennustaa mitä seuraava viikko tuo tullessaan. Nyt me kaikki tiedämme. Oven takana saattaa odottaa kiva 14 päivän loma ulkomaailmasta. Ajanjakso jonka aikana ylityöllistämme ruokakassi lähettejä ja yritämme pysyä järjissämme askartelulaatikon sisällön avulla. Saatamme tehdä töitä vuoroissa kun toinen on kiinnni opettajan hommissa monta kuukautta. Saatamme väsyä kaiken keskellä niin huomaamatta, että henkinen romahdus on vain yhden rikkoutuneen lasin takana. Olen monta monta kertaa joutunut ojentamaan itseäni. Kaikki on NYT oikeastaan tosi hyvin kun tarkemmin miettii. Meillä on niin monta pientä asiaa joiden takia on syytä iloita.. 

Tänään käynnistämme uuden arkiviikon joka toistaiseksi näyttää melko normaalilta. Olisi syytä iloita mm. siitä, että esikoisemme aloittaa jännittävässä tutkijakerhossa. Olemme löytäneet hänelle tosi kivoja kerhoja koulun jälkeen. Edellä mainittu tutkijakerho, kitaratunnit sekä draamakerho. Näitä tasapainottaa hyvin kolmet 1,5 tunnin jääkiekkotreenit iltaisin. Väliin mahtuu siis myös vapaapäiviä jolloin on kiva sopia kaveritreffejä tai ehkä vain huilata kotona. Olen tyytyväinen valintoihimme. Tästä pitäisi saada vanhemmuuspisteitä eikä suinkaan harmitella, että nämä saattavat pian jo jäädä tauolle vaikean koronatilanteen takia.

Olemme menneellä viikolla myös aloittaneet varastotilan rakentamisen meidän terassin alle. Me tarvitsemme kipeästi säilytystilaa ulkona, ja meillä onkin rakennusprojektimme alusta lähtien ollut suunnitteilla 60 neliöinen (aivan huikean iso siis!!) varastotila ulos. Nyt meillä ei ole ulkovarastoa ollenkaan. Tämä on huikean kiva projekti ja se vapauttaa tilaa sisältä. Projekti on tosin valmis vasta ensi keväänä, sillä emme ennen pakkasia saada tehtyä betonivaluja. Minun ei kuitenkaan tulisi keskittyä nyt pohtimaan sitä, että emme ehkä hetken päästä voi pyytää rakennusmiehiä meidän kotiin koronatilanteen pahentuessa vaan pitäisi olla iloinen siitä että vihdoin potkaisimme projektin käyntiin. 

Blogini on elänyt hilaiseloa jonkun aikaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että töissä ja muissa arkisissa askareissa on mennyt nyt viimeaikoina hurjan paljon aikaa. Samalla minusta tuntuu, että blogin aiheet jotka myös hejastavat minua persoonana on mietinnän alla. Kuka minä olen? entä kuka haluan olla tulevaisuudessa? Olen johdonmukaisesti vienyt ajatuksiani eteenpäin ja ehkä minulla alkaa olemaan pieni aavistus siitä minne suuntaan minä ja sen myös tämä blogi tulee kehittymään. Minun ei suinkaan kuuluisi moittia itseäni siitä, että korona-aikaan ainut harrastus jota pystyn ylläpitämään täysin sydämin on nyt heitteillä vaan minun pitäisi olla iloinen siitä, että olen tehnyt itsetutkiskelua myös näinä vaikeina aikoina. 

Ehkä pääsette ajatuksistani kiinni. Näen jokaisessa palasessa aina sen pelottavan mörön kulman takana ja joudun tekemään paljon töitä sen eteen, etten jäisi jumiin näihin ajatuksiin vaan keskittyisin enemmän asioiden iloisempiin puoliin. 

Mistä sinä iloitset - tai jääkö sinunkin ajatukset junnaamaan niihin ikävempiin puoliin?

-Såfin