Vielä on kesää jäljellä, ainakin haluan ajatella niin. Meidän perheen arki alkoi vaiheissa viime viikon maanantaista alkaen. Silloin minä ja isi-ihminen aloitimme taas työt (toistaiseksi teemme töitä etäkonttorilla). Minun ajatukset karkaa edelleen maalle ja takaisin luontoon ja päätimme lähteä viettämään pitkää viikonloppua mökille vielä ennen koulujen alkua eilen. Mutta myös iltaisin voi nauttia. Säät ovat olleet todella ihanat ja me teimme yhtenä iltana töiden jälkeen retken Käärmesaarelle. Vaikka niin monesti olen kuullut Käärmeluodoista Helsingin edustalla, niin en koskaan vielä tähän päivään mennessä ollut käynyt siellä. Ehkä nimi vähän pelotti minua. Heh. Jouduimme ihan tarkistamaan netistä, miksi saaren nimi on Käärmesaari. Saimme selville että saarella on nimensä mukaisesti ollut käärmeitä, joten saa olla varuillaan. Toisaalta käärmeitä on rannikolla muutenkin paljon, joten sinänsä tämä ei ollut poikkeuksellista meille. Pidimme kaiken varalta kuitenkin silmät tarkkana ja katsoimme mihin astuimme.
Kaunis Käärmesaari sijaitsee siis Espoon ja Helsingin rajan tuntumassa saaristossa. Sinne on lyhyt matka omalla veneellä (tai sup-laudalla tai kanootilla) mutta julkista yhteyttä sinne ei ole. Silti se on vierailemisen arvoinen paikka. Siellä on hyvät laiturit ja saaressa on hienot grillikatokset, puuvajat ja ulkohuussit sekä jätteen kierrätyspisteet. Saaressa ei hyvistä puitteista huolimatta ollut ketään (!!) muuta kuin meidän porukka. Saari itsessään oli häikäisevän kaunis auringonlaskussa. Me joimme kahvit veneen kannella ja lähdimme kiertämään reilun kilometrin pituista saarta ympäri. Maasto oli huikan haastava mutta meidän porukka isovanhempia myötä pystyi kulkemaan saaren ympäri. Erityisen kauniit olivat minusta rantakalliot ja sen erikoislaatuiset kivet. Saaren eteläpuoli oli täynnä pieniä hiidenkirnuja joista yksi oli sydämenmuotoinen. Kallioissa oli aikojen alussa yhdistynyt erilaiset kivilaadut ja jääkausi oli jättänyt hienoja jälkiä meille ihailtavaksi. Pojat halusivat tietenkin poimia kiviä ja muita aarteita rannalla.
Käärmesaari oli ihana retkikohde arki-illalle sillä saaren kiertää alle tunnissa, mutta toki siellä voisi viihtyä pidempäänkin. Kuvittelen, että voisin istua saaren kauniilla rantakallioilla katsomassa auringonlaskua skumppalasi kädessä. Jos sinulla joskus on mahdollisuus, kannattaa vierailla tässä kauniissa paikassa!
Miten sinä olet nauttinut kesäilloista?
Miten sinä olet nauttinut kesäilloista?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti