Huomaan pikkuhiljaa, että olen taas enemmän oma itseni. En voi sanoa olleeni masentunut, mutta koko tämä outo korona-aika on vienyt minulta valtavasti energiaa ja tuntuu siltä, että vasta nyt olen pääsemässä omassa elämässäni sille normaalille tasolle jolla olin ennen kuin kaikki tämä alkoi. Tällä tarkoitan sitä, että löydän taas aikaa suunnittelulle ja löydän energiaa tuomaan meidän viikkoihin pakollisten juttujen lisäksi myös kivoja extempore asioita. Jaksan suunnitella ruokia eri tavalla kuin aiemmin ja mietin myös tulevaisuutta eri tavalla. En vain selviä päivästä toiseen vaan elän tätä päivää ja myös tulevaisuutta varten. Koko tämä juttu on tavallaan aika mielenkiintoinen sillä en ole ymmärätänyt eläväni matalalla energialla kuin vasta nyt näin jälkeenpäin. Näin on käynyt ennenkin. Huomaan muutoksen vasta kun olen pääsemässä "kuopasta" pois. Se hetki on nyt. Valtavia energiasyöppöjä ja mörköjä toki vielä on meidänkin elämässä mutta nyt näen taas niiden ohi aivan uudella tavalla.
Tänään iloitsen monesta asiasta ja päätin pitkästä aikaa tehdä niistä listaa.
Iloitsen tällä hetkellä..
.. pikkuhiljaa pääkaupunkiin tulleesta ruska-ajasta. Haluan mennä lasten kanssa keräämään värikkäitä lehtiä. Haluan kulkea oranssin-keltaisissa metsissä putoilevien lehtien alla. Siellä on niin kaunista.
.. hurjasta treeni-innostani ja halustani elää terveellisesti. Kerroin aiemmin siitä, miten uskaltauduin ja ilmoittauduin TFW-startti kurssille. Kaksi viikkoa kurssia käyneenä olen entistä innokkaampi ja oikeasti odotan seuraavia treenejä enemmän kuin mitään muuta juuri nyt. Meillä on tosi mahtava treeni-porukka.
.. siitä, että olemme huomaamatta ja vahingossa oppineet todella hyviksi hävikkiruuan hyödyntäjiksi. Osittain tähän auttaa se, että syömme kaikki ruuat tällä hetkellä kotona ja siksi arkea on helpompi suunnitella. Toisekseen kesällä meidän terassilla olevat istutukset ovat laittaneet miettimään. Jokainen kypsynyt tomaatti tuntuu jotenkin arvokkaalta.
.. kaikista harrastuksista. Muistissa oleva kevät ja silloiset puuttuvat harrastukset olivat meidän perheelle raskasta aikaa. Meidän aktiiviset pienet tyypit tarvitsevat liikuntaa ja me emme itse pysty järjestämään heille niin paljon ohjelmaa, että saisivat purettua energiaansa riittävästi. Olen huikean kiitollinen meidän harrastuksista juuri nyt! Meidän nuorin pyrkii myös tänä syksynä ihka oikeaan jääkiekkojoukkueeseen.
.. siitä, että saamme viikonloppuna vieraita Kokkolasta! Löimme päivämäärän lukkoon jo kesällä ja tulevana viikonloppuna meillä on siis talo täynnä iloista tunnelmaa. Tosi kivaa.
.. kirjojen lukemisesta. Tällä hetkellä luen todella mielenkiintoista kirjaa nimeltä "Faktojen maailma". Tämä on ollut minulle (numeroihmiselle) todella silmiä avaava kirja. Onneksi nappasin sen hyllystä Prismassa hetken mielijohteesta. Kirja on niin hyvä, että valitsin sen meidän töissä olevaan lukupiiriin kuukauden kirjaksi.
.. siitä, että meillä on mahdollisuus työskennellä kotona ja että lapsilla on 2 minuutin kävelymatka kouluun. En edes tajunnut miten arvokasta tämä on ennen kun nyt ollaan eletty kotikonttoriaikaa ja esikoisemmekin siirtyi meidän lähikouluun eskariin. Meidän aamut eivät enää ole stressaavia. Oikeastaan olen unohtanut miltä se tuntui kun istuimme aamuruuhkassa, kiirehtimässä päiväkodin pihasta ensimmäiseen kokoukseen.
Mistä sinä iloitset?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti