Olin alkuvuodesta osallistunut työpaikan viikkolomaosake arvontaan jossa kävi niin, että voitin oikeuden pienellä hinnalla lunastaa oikeuden pidennettyyn viikonloppuun työnantajani mökissä Vuokatin Katinkullassa. Pohdimme pitkään mahtaisimmeko ollenkaan koronan takia pystyä lähtemään reissuun, mutta lopulta päätimme että menisimme kaikesta huolimatta. Olimme terveitä, meillä oli oma asunto kohteessa ja matkaisimme sinne omalla autolla. Kun viime viikolla lähdimme reissuun olimme päättäneet pysytellä omissa oloissamme mutta samalla nauttia erilaisista maisemista joita Vuokatista löytyy. Jos totta puhutaan niin tuntui myös 10 kk kestäneen etätyöskentelyn takia kiva päästä pois omista kotinurkistamme. Anoimme pojille muutaman päivän vapaata koulusta ja nostimme varastosta esille monot ja sukset. Vaikka lähtöaamuna oli synkkää ja harmaata niin olimme innoissamme reissusta. Vihdoin jotain ihan muuta kuin ulkoilemista meidän omissa puistoissa ja metsissä..
Saimme menomatkalla ajella lumisateessa, mutta se ei haitannut sillä juuri tämä lumisade jäi lopulta pysyväksi paksuksi lumipeitteeksi Vuokatin alueelle ja tästä saimme nauttia koko lomamme ajan. Vaikka laskettelurinteet eivät vielä olleet auki niin saimme kuitenkin ilon irti lumesta. Meidän mökki oli pienehkö mutta viihtyisä talo Nuasjärven rannalla. Olohuoneen ja keittiön isoista ikkunoista oli näkymät laskettelurinteen ja järven yli. Pojat nukkuivat vuoroöin mökkimme parvella yhdessä isi-ihmisen kanssa. Se oli heistä jännää. Mökin pikkukeittiössä mahtui hyvin tekemään ruokaa ja saunan löylyistä oli mukava mennä ulos terassille nauttimaan raikkaasta pakkasilmasta. Vaikka mökki oli juuri sopivan kokoinen meille, emme silti viettäneet koko aikaa siellä vaan keksimme paljon muutakin tekemistä.
Meidän päätavoite reissulle oli viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona luonnossa ja niin myös teimme. Kiipesimme Vuokatinvaaran näköalatorniin ja ihailimme sieltä lumisia maisemia. Illat vietimme murtsikkahiihtoladuilla ja todistimme siellä myös historiaa. Meidän isi-ihminen sai viime jouluna sukset ja tällä reissulla hän pääsi kokeilemaan niitä ensimmäistä kertaa. No se ei sinänsä vielä ole mikään juttu, mutta erityistä tästä hetkestä teki sen että hän ei ollut hiihtänyt yli 30 vuoteen. Siitäkin huolimatta suksi luisti hienosti ja koko perhe oli intoa täynnä hiihtoladulla.
Toinen meidän reissun kohokohdista hiihtämisen lisäksi oli Vuokatinvaaran vaellus. Tiesimme sen olevan rankka ja pitkä etenkin meidän pojille, mutta lumiset metsät ja erilainen luonto kiinnosti niin paljon, että päätimme yrittää. Pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme kiertämään Vuokatinvaaraa. Reitti oli tosiaankin haastava ja korkeuseroja oli paljon. Selvisimme lopulta maaliin hieman alle kolmessa tunnissa. Sinä aikana näimme paljon jänniä paikkoja, metsäpuroja, kapeita ja lumisia pitkospuita ja kuuntelimme metsän hiljaisuutta. Bongasimme eläinten jälkiä lumessa ja kuulimme metsälintujen ääniä. Reitti oli huikea ja olen niin ylpeä meidän pojista kun jaksoivat kiertää tämän haastavan reitin. Tämä reissu oli juuri sitä mitä toivoimme ja saimme sillä sopivasti ladattua akkuja jotta jaksamme taas olla kotona.
Oletko sinä käynyt Vuokatissa?
-Såfin
