Joskus minusta tuntuu siltä, että minun täytyy päästä luontoon rauhoittumaan ihan yksikseni. Tämä oli sellainen hetki. Usein nappaan pyörän alleni tai juoksulenkkarit jalkaani (talvisin ehkä sukset) ja suuntaan ulos. Tällä kertaa päätin tehdä pidemmän lenkin Helsingin Keskuspuistoon. Omistan maastopyörän ja siellä on kivoja pieniä polkuja joita kulkiessa yleensä saa olla melko rauhassa. Hyvän matkan poljettuani päätin, että tällä kertaa menisin testaamaan uutta reittiä - pientä polkua jota en koskaan aiemmin ollut kulkenut. Onneksi valitsin sen reitin, sillä pienen matkan päässä näin tytön joka oli silminnähden surullinen ja itki. Hän piteli kädessään kännykkää ja selässä hän kantoi reppua. Taiteilin pyöräni kanssa polkua alas juurakkojen yli häntä kohti. Hän sanoi kyyneleet silmissä, että hän on eksynyt ja oli menossa kaverinsa luokse yöksi. Ilmeisesti hän oli jäänyt väärään aikaan bussista pois ja lähtenyt kävelemään. Hänen akku oli jo kerennyt jo loppua. Tyttö oli vasta 12-vuotias ja oli lähettänyt sijaintinsa snapchatissa kaverilleen puolisen tuntia sitten jonka jälkeen akku oli loppunut. Sen jälkeen hän oli lähtenyt kävelemään hädissään, etsiäkseen tietä pois metsästä. Eksyksissä hän oli ollut jo reilun aikaa.
Sain selville, että hän oli menossa Vantaalle paikkaan joka meidän sijannista oli n. 5 kilometrin päässä. Kaiken lisäksi hänen päämääränsä ja meidät erotti joki, jossa ei lähimainkaan ollut ylityskohtaa. Olimme keskellä isoa metsää, kello oli jo lähenemässä kahdeksaa ja minulla oli kulkuvälineenä vain polkupyörä. Saimme soitettua tytön äitille ja sovittua toimintasuunnitelmasta. Hyppäsin pyörän selästä ja lähdimme yhdessä tytön kanssa kävelemään metsän laitaa päin josta soittaisimme taksin hänelle. Kävelimme reippaasti ja huomasin tytön hädän vähän helpottuvan mitä pidempään kuljimme. 35 minuutin pituisen kävelyn aikana juttelimme kokoajan matkailusta, perheestä, kotieläimistä ja hauskoista asioista jotta saisimme muuta ajateltavaa. Tyttö kertoi vielä tarkemmin eksymisestä ja siitä, että hän oli hetkeä aiemmin kohdannut lenkkeilijän joka oli vain osoittanut suuntaa ja lähtenyt jatkamaan matkaa. Kuka jättää hätääntyneen lapsen valtavaan metsään jossa hän pahimmassa tilanteessa olisi voinut harhailla koko yön? Helsingin keskuspuisto ei ole mikään pieni paikka.
Pääsimme lopulta metsän laidalle ja soitin hänelle taksin. Ensimmäinen taksi ei löytänyt meitä sillä paikka johon tilasin taksin oli pienen autotien pää ilman tienumeroa. Lopulta saimme kuitenkin paikalle taksin joka otti tytön kyytiinsä ja vei hänen kaverinsa luokse. Minun päänpuhdistuspyöräilylenkki oli tällä kertaa vähän erilainen, mutta ainakin hetken sain ajatella jotain ihan muuta. Kun itse saavuin kotiin sain vielä kiitos-viestin tytön äitilä joka kertoi tytön saapuneen perille kaverinsa luokse. Loppu hyvin kaikki hyvin.
-Såfin
Olet mahtava ❤️
VastaaPoista