Olemme viimeisen vuoden aikana käyneet läpi melkoisen muutoksen meidän perheen hiilijalanjäljen arvioimisessa. Yksi iso kipupiste ja suuri musta pilkku sydämessäni oli se, ettemme juurikaan lajitelleet meidän jätteitä. Siis millään tavalla. Tähän suurin syy oli tietenkin kätevyys. Olemme aiemmin asuneet pienessä taloyhtiössä johon ei edes Helsingissä ollut mahdollista saada bio-jäteastiaa yleisen jätehuollon piiriin. Kaikki on pitänyt tehdä erikseen. Emme vaan voi kävellä pihallemme viemään pahvia/muovia tai bio-jätettä niihin kuuluviin laareihin vaan meidän on pitänyt keksiä tähän järjestelmät ja systeemit. Päätin jo aiemmin, että etenisimme pienin askelin. Alkaisimme lajittelemaan ensin pahvit erikseen. Keksimme paikan omasta kodistamme johon keräisimme pahvit odottamaan seuraavaa vierailua lajittelupisteelle. Sen jälkeen tuli lasi ja metalli. Niitä kertyy vähemmän, mutta silti tällekin piti olla säiliöt ja paikat keittiössä. Lopulta aloimme myös erittelemään sekajätteestä muovit. Se tunne kun olimme päässeet tähän pisteeseen oli mahtava. Valtaosa meidän roskista meni nyt paikkaan johon ne kuuluvat. Silti jäimme talven kynnyksellä pohtimaan omaa kompostoria. Se olisi viimeinen puuttuva palanen..
Saimme suureksi iloksemme joulupukilta kirjeen jossa luki, että saisimme lahjaksi valita haluamamme kompostorin pihaamme kevään tullen. Viime viikolla tämä vihdoin tapahtui. Meidän kotipihaan muutti kompostori ja tämän myötä voin ylpeydellä sanoa, että me lajittelemme niin paljon kuin tällä hetkellä pystymme. Kompostorin käyttö on toki meille vielä uutta ja olemme saaneet sen käyttöön ja käyttöönottoon kiitettävästi vinkkejä. Silti aina uuden kokeileminen on jännää. Lisäksi olemme huomanneet, että monet ovat vielä ostaneet toisen kompostorin jonne siirtävät puoliksi maatuneen pikakompostorin mullan. Saa nähdä onko tämä meidänkin kohtalo. Silti olen innoissani nyt tästä hankinnasta ja opettelemme lajittelemaan jätteet vielä entistä tarkemmin. On jännä huomata miten älyttömän vähän sekajätettä oikeastaan syntyy. Voimme nyt jo hyvin harventaa meidän sekajäteastian tyhjennysväliä koska se säiliö ei vain yksinkertaisesti täyty. Kesäprojektiksi jää myös laajentaa meidän nykyistä roskakatosta jotta meidän biokompostori saadaan saman katoksen alle meidän sekajäteastian viereen.
Jos sinulla on vinkkejä ja ideoita biokompostorin parempaan käyttöön ja hyödyntämiseen - saa vapaasti jakaa alla olevassa kommenttikentässä! :)
-Såfin
Kierrättäminen on ehdottomasti helpompaa, jos on kaikki keräysastiat lähellä! Meillä ollaan todella huonoja kuskaamaan jätteitä kierrätykseen ja paikkojen täyttyessä saattaa alkaa täyttymään roskis tai sitten pakettiauto. Muovinkeräystä haaveilin kotipihaan, mutta ei asuta keräysreitin varrella. Biokompostori taas olisi ihan mahtijuttu, mutta ehkä joskus mekin vielä :)
VastaaPoista