Ei uskoisi, että lapsi voi muuttaa asenteensa näin radikaalisti puolessa vuodessa. Taistelu uhmaikäisen kanssa voi tuntua loputtomalta, mutta kai se vain on uskottava, että muutoksia tapahtuu. 6kk sitten, meidän perhesaunan jälkeen, keskustelu meidän silloin 2-vuotiaan esikoisen kanssa meni suurin piirtein näin:
Minä: Noniin, seuraavaksi leikataan kynnet.
Hän: Eeeeeiii.. Tömps, tömps, tömps - uhmaikäinen taapero juoksee karkuun. Kovalla huudolla: Haluan olla yksin, aivan yksin.
Minä: Kynnet pitää leikata, muuten ne kasvaa aivan liian pitkiksi ja halkeaa.
Hän: Eeeeiiii.. minä tykkään pitkistä kynsistä.
Minä: Leikataan nyt kuitenkin, saat pillimehun kun olemme valmiit.
Hän: Vastahakoisella äänellä: Saat leikata nämä kynnet, mutta isovarpaiden kynsiä emme leikkaa..
Toissapäivänä sama tilanne meni näin:
Hän: Äiti, pitäisikö leikata kynnet?
-Såfin
PS. Meidän perheen isi ei muuten koskaan (ei siis kertaakaan!!) ole leikannut lasten kynsiä.. Olisiko pieni haaste paikallaan??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti