Vuosisuunnitelma

Aiemmin kerroin teille siitä mitä uusia lupauksia ja haaveita meillä on tälle vuodelle - mitä tulemme tekemään eri tavalla tänä vuonna. Siihen liittyi mm. lupaus syödä enemmän kasvisruokaa, matkustaa ja opetella sijoittamaan. Minussa palaa kuitenkin halu listata kaikki ne tämän vuoden asiat jotka ovat jo muodostumassa pieneksi todo-listaksi päässäni. Asioita on paljon. Onneksi vuosi on pitkä aika ja siihen mahtuu paljon asioita, isoja ja pieniä. Ensimäistä kertaa ajattelen, että tuleva vuosi tulee olemaan juuri sitä mitä me haluamme. Oikeastaan meillä ei ole mitään pakollista - noh, työt ja koulut tietenkin, mutta meillä ei ole mitään suurempaa projektia sitomassa ajankäyttöämme. Siis mikä mahdollisuus. Tästä vuodesta tulee hieno. 

Tänä vuonna aiomme ainakin: 

Matkustaa Åreen laskettelemaan viikoksi perheen ja isovanhempien kanssa. Tällä kertaa haaveissa on nähdä vielä entistä enemmän luontoa ja ympäristöä.

Joogata ja kehittyä lajissa ja kokeilla myös uusia jooga-lajeja.

Syödä enemmän kasvisruokaa ja muutenkin syödä terveellisemmin ja välttää lisäaineita. Tällä hetkellä minua kiinnostaa todella paljon suolistomikrobit ja niiden vaikutus terveyteen ja etenkin monipuolisen kasvisruokavalion vaikutus hyvinvointiin.

Viettää enemmän aikaa siskojeni kanssa. Meillä on jo ensimmäinen yhteinen kylpyläviikonloppu buukattu. Jee.

Lukea kirjoja. Aion itse jatkaa hyväksi todettua 1 kirja/kk tahtia mutta haluan entistä enemmän panostaa minun ja poikien lukuhetkeen. Aion lukea heille enemmän klassikoita ja pidempiä kirjoja nyt kun he jaksavat jo keskittyä paremmin. 

Tehdä pihahommia. Aiomme pystyttää puuttuvan aidan ja pihavalot meidän pihalle. Tänä vuonna istutamme myös meidän uuteen istutusaltaaseen yrttejä ja muita ruokapöydän hyödykkeitä.

Stressata vähemmän. Yritämme tänä vuonna viettää kaksi rauhallista kotipäivää viikossa. Aiemmin olemme onnistuneet pitämään kiinni vain yhdestä. Ajatus tuntuu ainakin nyt todella houkuttelevalta.

Matkustaa vähemmän autolla. Työpaikkani muuttaa keväällä junaradan varteen. Aion jatkossa pyrkiä käyttämään muita kulkuneuvoja kuin autoa silloin kun on mahdollista. Pyöräily ja junalla kulkeminen tuntuu realistisimmilta vaihtoehdoilta. Mietin jopa sähköpyörän hankkimista sillä matka on hieman liian pitkä, että jaksaisin joka päivä polkea edestakaisin.

Lopputarkastaa meidän talo. Tätä päivää on odotettu. Meillä on enää muutama pieni juttu hoitamatta jonka jälkeen voisimme vihdoin saada leimat paperiin. 

Matkustaa syksyllä/alkutalvesta Malediiveille viettämään 10-vuotishääpäivää. Vaikka tämä on minun ja isi-ihmisen merkkipäivä otamme tälle reissulle myös pojat mukaan. 

Tehdä kesällä piiitkä venematka Ahvenanmaalle. Tämä on reissu josta olemme haaveilleet pitkään. Nyt pojat ovat riittävän isoja, että uskallamme tehdä tällaisen reissun. Toivottavasti kesästä tulee hieno.

Viettää paljon aikaa ulkona luonnossa. Haaveilen pitkistä sunnuntaikävelyistä metsässä ja luonnossa. Meillä on niin paljon hienoja paikkoja lähellämme joihin emme ole vielä kerenneet tutustua. 

Pohtia blogin jatkoa. Olen miettinyt paljon sitä, mitä blogin kirjoittaminen antaa minulle. Voi olla että Lapsiparkki-blogini tällaisenaan tulee päätökseen jossain vaiheessa. Sen aika ei ole ihan vielä kuitenkaan.

Etsiä ja löytää uusi kuntosali-koti. Nykyinen kuntosali työpaikallani lopettaa toimintansa ja minun pitää kevään aikana löytää uusi hyvä - tai oikeastaan tosi hyvä - paikka treeneille. Tällä hetkellä käyn kuntosalilla 2 kertaa viikossa. Kaiken edellytys on kuitenkin hyvä sijainti ja se, että on tilaa treenata. Ahdistun liiallisesta ihmismäärästä salilla.

Panostaa kulttuuriin lasten kanssa. Tänä vuonna haluan viedä lapset museoon, konserttiin, musikaaliin, balettiin ja teatteriin. Lista on pitkä mutta niin on myös mistä valita. Tästä tulee hieno vuosi. 

Hoitaa eskaristartti rauhassa. Meidän pienin tyyppi menee syksyllä eskariin. Tämä muuttaa hänen pientä maailmaansa melkoisesti ja hän tulee olemaan väsyneempi ja hän tulee tarvitsemaan meitä enemmän. 

Mitä sinun vuoteen kuuluu?

-Såfin

Vanhemmuus nyt ja 8 vuotta sitten

Istuimme meidän juuri remontoidussa kodissa äskettäin huonekaluliikkeestä saapuneen kiiltävän valkoisen pöydän ääressä esittelemässä meidän esikoista sukulaisille. Hän oli muutaman päivän ikäinen ja olimme onnesta soikeina. Emme tienneet mitään tulevaisuudesta. Itseasiassa olimme hyvin epävarmoja pidellessämme pientä tyyppiä sylissä mutta tiesimme, että selväisimme sillä niin kaikki muutkin tuoreet vanhemmat olivat tehneet ennen meitä. Tänä päivänä istumme tuon saman pöydän ääressä, mutta se ei ole enää kiiltävä tai edes täysi valkoinen. Siinä on kolhuja, tussikynän jälkiä ja kulumia. Vanhempina sen sijaan istumme nyt selkä suorassa ja voimme sanoa, että tiedämme melko tarkalleen mitä teemme. Emme ole enää yhtä epävarmoja. Elämä ja vanhemmuus on muuttunut vuosien varrella (ja muuttuu varmasti edelleen) mutta tilastollisesti uskallamme jo sanoa, että olemme selvinneet niin monesta haasteesta, että luultavasti selviämme myös tulevaisuudessa. Näin jälkeenpäin tarkkailtuna myös meidän vanhemmuudessa on ollut vaiheensa...

Kupla ja kieltämisvaihe. Nyt tuntuu hassulta ajatella kokemiamme vauva-aikoja. Elimme kummankin kohdalla kuplassa. Kaikki, ja tarkoitan KAIKKI pyöri vauvan ympärillä. Aikataulut, menot, unet, ruokarytmit ja jopa vessatauot olivat vauvan ehdoilla. Annoimme kaikkemme. Rakkaudesta, pakosta ja halusta pitää huolta pienestä tyypistä. Samalla meidän vanhemmuutta varjosti kieltäminen. Eihän vanhemmuus saanut muuttaa mitään. Emme halunneet luopua mistään. Halusimme olla kuten ennen. Meneviä, menestyneitä ja nuoria. En missään tapauksessa halunnut mennä vaunulenkille laittautumatta. En halunnut kieltäytyä juhlista. Samalla kun uuvuksiin asti rakastimme ja hoidimme vauvaa myös menimme, matkustimme ja olimme olevinamme kuten ennen. Nyt tekisimme toisin. Emme silloin antaneet mitään anteeksi tai laittaneet mitään vanhemmuuden piikkiin. Ei ollut tilannetta, että olisimme peruneet menoja huonosti nukutun yön takia (ja näitä öitä oli monia!). 

Ralli, ehdotonta rakkautta ja huonon omatunnon vaihe. Taaperoajoista on jäänyt yllättävän vähän muistikuvia. En nyt suorilta käsin muista yhtään erityistä tapahtumaa esimerkiksi vuodelta 2013. Hahaa.. Muistan kyllä, että jokaisella hetkellä olimme aivan ällistyneitä siitä miten meidän lapset kehittyivät. Meidän mielestä lapsemme olivat täydellisiä taaperoita, todella taitavia ja ihailimme sitä miten paljon he oppivat. Tässä vaiheessa tuntui siltä, että emme kasvattaneet lapsia vaan pidimme heitä hengissä. Samalla muistan tästä ajasta päällimmäisenä sen, miten huono omatunto minulla oli IHAN KAIKESTA. Kun olin töissä, podin huonoa omatuntoa siitä, että lapseni oli toisen aikuisen luona hoidettavana. Kun lähdin töistä podin huonoa omatuntoa siitä, että en voinut tehdä pidempää työpäivää ja kun en laittanut lapsilleni luomukotilähiruokaa koska oli pakko keretä  muskariharrastuksiin podin siitäkin huonoa omatuntoa. Tunsin syvää riittämättömyyttä. Silti lapsistani tuli normaaleja ja pikkuhiljaa tilanne tasapainottui. 

Jyvälle pääseminen. Siinä 3-4 ikävuoden paikkeilla tuntui vihdoin siltä, että lapsille pystyi puhumaan järkeä. Saimme aikataulut rytmitettyä. Löysin jälleen aikaa itselleni ja isi-ihminen jatkoi omien harrastusten kanssa tällä kertaa ilman huonoa omatuntoa oivaltaen, että oma aika on juuri se joka pitää meidän täysijärkisinä. Itseasiassa oma aika nousi tärkeysjärjestyksessä elämässämme melko korkealle. Olimmehan antaneet elämästämme jo monia vuosia ja eläneet täysin toisen/toisten ehdoilla. Mutta en enää pitänyt omaa laittautumista tärkeänä, olin hyväksynyt sen että äitiys saa näkyä päällepäin. Vaikka olemme ihmisinä olleet eri mieltä monesta asiasta huomasimme miten samanlaiset meidän kasvatukseen liittyvät mielipiteet ja käytännön otteet olivat. Lisäksi meille muodostui nimikkotehtävät, vahingossa tai tarkoituksella. Minä olin lohduttaja, sadunkertoja ja askartelija kun taas isi-ihminen rakensi duploilla, leikki autoilla ja riehui pihalla. Täydensimme vanhempina toistemme vahvuuksia. 

Seesteisyys. Muutomme jälkeen, eli n. 1,5 vuotta sitten elämämme on ensimmäistä kertaa jälleen täysin tasapainossa lasten syntymän jälkeen. Kuljin ensimmäisiä kertoja lähikatujamme kumppareissa enkä hävennyt sitä tippaakaan. Silloin oivalsin miten paljon olemme muuttuneet vanhempina ja ihmisinä. Kummallakin on vuosien varrella kehittynyt erityinen rooli, vaikka pääpiirteittäin olemme hyvin samalla linjalla kasvatuksen suhteen. Meidän arki on täysin hallinnassa. Suurimmat taistelut ei ole enää nukuttamisessa tai potalle opettelussa vaan taistelemme ennemmin itsemme kanssa jotta uskaltaisimme nähdä ja kannustaa lapsia itsenäisemmiksi. Yritämme opettaa heille joka päivä uutta. Asetamme uusia rajoja. Huomaamme istuvamme kotona sohvalla yksin koska lapsemme ovat ulkona leikkimässä. Luotamme siihen, että he eivät tee mitään (kamalan) typerää. Olemme tulleet pitkän matkan mutta pääosin voin nyt sanoa luottavani omiin taitoihini vanhempana. Olen kasvanut metrin verran ihmisenä ja olen itsestäni, isi-ihmisestä ja lapsistani todella ylpeä. 

Tunnistatko itsesi näistä vanhemmuuden vaiheista?

-Såfin

PS. Olen monesti miettinyt minkä asian sanoisin nuorelle itselleni aikaa ennen lapsia. "Ai, että ei ole aikaa asioille?! Odota vaan sitä kun lapset syntyvät, silloin vasta tiedät mitä kiire oikeasti tarkoittaa"...  :)

Heurekassa

Joululomalla on kiva tehdä sellaisia asioita joille ei normaalissa arjessa ole ollut aikaa. Meidän joululoman yksi kohokohta oli Heurekassa vieraileminen. Kun aiemmin syksyllä olimme Tallinnassa Sähkömuseossa huomasimme, että meidän pojista on kuoriutumassa kunnon tiedemiehet. Heurekassa tätä teemaa on kiva jatkaa. Pääfokus Heurekan nykyisessä näyttelyssä oli jättimäisissä dinosauruksissa, mutta me innostuimme kovasti myös aivojen toimintaan liittyvästä näyttelyosuudesta jossa sai testata aisteja, pelata, tanssia ja muuten vain tutustua aivojen toimintaan. Koko näyttely oli tehty pilke silmäkulmassa ja kierroksen alussa ryhmät saivat mukaansa omat "aivot narikasta" - aidon suuruiset ja painoiset aivon muotoiset "muistitikut". Jokaisen testipisteen kohdalla omat "aivot" asetettiin lukulaitteelle ja tehtävä ilmeni näytölle. Pojat pomppivat innokkaina suorittamassa alueen tehtäviä ja naureskelivat aikuisten hassutteluille..

Tällä kertaa kävimme myös ensimmäistä kertaa koskaan koko porukalla Planetario-elokuvassa. Aiemmin meidän kuopus on ollut liian pieni, sillä leffateatteriin on ikäraja. Se oli poikien mielestä jännittävää ja itse tykkäsin taaksepäin kallistuvista leffatuoleista joihin helposti olisi voinut nukahtaa. Hehe. Elokuvan teema oli merenalainen elämä ja saimme nähdä miten elämä on saanut alkunsa yksisoluisista eliöistä. Pojat jaksoivat juuri ja juuri katsoa vajaan puolen tunnin mittaisen näytöksen. Kun poistuimme salista huomasimme että joku oli nukahtanut tuoliinsa. En yhtään ihmettele.

Itse dinosaurukset olivat jännittäviä mutta itse olisin toivonut, että niitä olisi ollut hieman enemmän. Nyt näyttely jäi jotenkin vähän pieneksi, vaikka dinosaurukset tietenkin olivat hienosti tehty ja varsin jättimäiset. Dinosaurukset liikkuvat hitaasti, avaten suitaan ja heiluttaen häntiään. Alueella tuli välillä yö ja välillä myrsky - se toi kivaa vaihtelua ja sai poikien mielikuvituksen liikkeelle. Jännittävintä tässä näyttelyosuudessa oli poikien mielestä se kun saivat koskea oikeaan kivettyneeseen dinosauruksen kakkaan. Se jaksoi naurattaa vielä myöhemmin. Tämä kyseinen näyttely on esillä Heurekassa 15.3.2020 asti ja suosittelen ehdottomasti vierailemaan täällä jos tieteet kiinnostavat.

Milloin sinä olet viimeksi käynyt Heurekassa?

-Såfin

Viikonloppu Hampurissa aikuisten kesken

Viime vuoden loppumetreillä matkasimme ystäväpariskunnan kanssa ihan ilman lapsia Hampuriin. Tarkemmin sanottuna meidän matkan ainut tavoite oli käydä Hampurin Joulutorilla. Se tavoite tuli täytettyä monta kertaa, sillä pysähdyimme useasti nauttimaan jouluvilskeestä ja ihmismassojen hitaasta vaappumisesta jouluisten kojujen välissä. Sen lisäksi Hampurilla oli paljon muuta tarjottavaa. Ilman sen kummempia suunitelmia päätimme ottaa päivät kuten ne tulivat ja loppujen lopuksi meille muodostui kiva pieni "todo-lista" aivan lennosta. Minä ja Isi-ihminen emme koskaan olleet käyneet Hampurissa kun taas ystäväpariskuntamme toimivat enemmän tai vähemmän paikallisina oppaina. Päätimme yhdessä, että kävisimme Miniatur-Wunderland:issa, jossa on mieltä mullistava määrä pienoismaisemia, junaratoja ja sähköistettyjä pikkukaupunkeja. Muita paikkoja joita halusimme nähdä viikonlopun aikana oli tietenkin myös Reperbahn-alue ja iso teollinen satama jonka reunuksille on rakennettu melkoisen näyttäviä ja arkitehtuurisesti palkittuja rakennuksia.. 

Satama-alueen kieppeiltä lähtee päivittäin suuria tavaratoimituksia laivateitse muualle maailmaan. Monet pitävät Hampurin yhtenä maamerkkinä isot nosturit joiden avulla laivat lastataan. Alue on iso ja me päädyimme sateisesta kelistä huolimatta kävelemään melko pitkän matkan vesirajaa pitkin. Niin tekivät monet muutkin. Sieltä saimme samalla näkymän konserttitalolle päin, joka on hieno moderni rakennus piikikkäällä katolla. Satama-alueelta on lyhyt kävelymatka keskustaan jonne me sitten kävelimme ja pysähdyimme yksille virkistäville. Naureskelimme myös sille, että satuimme valitsemaan kadun jossa oli kaikki tutut pohjoismaalaiset suurlähestytöt ja Suomalainen merimieskirkko. Tietenkin löysimme varmaan ainoat liehuvat suomenliput koko kaupungista.

Miniature Wunderland oli ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Ainut mitä emme ymmärtäneet huomioida oli, että meidän olisi etukäteen pitänyt ostaa liput (tai edes varata sisäänpääsyaika) sillä näyttelyyn pääsee vain rajoitettu määrä vierailijoita samaan aikaan. Ja voin kertoa että kohde oli suosittu - eikä turhaan. Sinne oli tehty vaikuttava määrä pienoiskaupunkeja ja alueita jotka hyvin hyvin yksityiskohtaisesti näyttivät minkälaiselta eri maailmankolkissa näyttää.  Hauskoina yksityiskohtina oli mini-ihmiset, tieonnettomuudet, festarin teltoissa olevat ihmiset "puuhissaan" jne. Tämä on paikka jonne ehdottomasti haluan joskus tulla lastenkin kanssa. 

Reperbahn:illa on tietenkin oma maineensa, mutta nykyään alue on enemmän juhlijoiden katu. Varsinaisessa merkityksessa seksikauppa on siirtynyt sivumpaan rajatulle ja suljetulle alueelle. Kävimme Reperbahnin pääkadulla ja siellä oli paljon väkeä, ulkoilmakonserttia, vilkkuvia valoja ja joitan alan kauppoja teipatuilla ikkunoilla. Vaikka alue on paljon muuttunut pahimmista päivistään oli kuitenkin mielenkiintoista käydä tällä pahamaineisella alueella ihmettelemässä. 

Ainiin, sellainen jäi mainitsematta, että jos illalla kaipaat hieman erilaista, mutta paikallista ruokakulttuuria, voin täysin sydämin suositella. Tiefental-ravintolaa. Paikka sijaitsi hieman keskusta-alueen ulkopuolella, n. 10 minuutin taksimatkan päässä. Matka on kuitenkin sen arvoinen jos haluat kokea aitoa paikallista ruoka-kultturia vähän hienommin. 

Meille riitti tapahtumaa, naurua ja näkemistä koko viikonlopulle ja suuri osa kaupungista jäi edelleen tutkimatta. Pitää siis joskus palata tänne uudestaan!

Oletko sinä käynyt Hampurissa?

-Såfin

Haaveet ja lupaukset tälle vuodelle

Eilen oli uuden vuosikymmenen alku. Se tuntuu isolta ja merkittävältä asialta. Minusta tuntuu, että viime vuosikymmen oli se tapahtumarikkain ajanjakso meidän elämässä. Tämän jälkeen kaikki on rauhoittumaan päin. Viime vuosikymmenenä menimme naimisiin, ostimme ensimmäisen yhteisen kodin, remontoitiin, meille syntyi kaksi ihaninta poikaa, ostimme tontin, rakennettiin (ehkä loppuelämän) talo, matkusteltiin Aasiassa ja Euroopassa. Perheeseemme liittyi myös vauvakilpikonna ja toteutimme monia muita haaveita. Teimme myös kierrosten välissä uraa. Mutta mitä seuraavaksi? Nyt olisi aika avata uuden kirjan kannet. Pää pyörii tyhjää. On niin paljon vaihtoehtoja. 

Tulevan vuosikymmenen haaveita tai lupauksia en edes uskaltaisi miettiä. Missä elämäni on silloin kun täytän 44?! Ensimmäinen lapsi on kenties lentämässä jo pesästä silloin. Olemme ehkä maksaneet suuren osan meidän asuntolainasta pois. Ei kokonaan, mutta melkein. Asumme edelleen meidän nykyisessä talossa. Silloin saamme jo poimia kirsikoita meidän pihasta. Olemme matkustaneet Japaniin ja Etelä-Amerikkaan ja ehkä myös jonnekin hieman eksoottisempaan kohteeseen. Ehkä veimme lapset heidän toivomalle Safari-matkalle? Olemme istuneet meidän esikoisen autokyydissä. Apua. Etenkin tämä ajatus tuntuu pelottavalta.Uskon, että olemme eri kohdassa meidän urapolkua kuin olemme nyt. Minä olen kenties vaihtanut alaa kokonaan. Isi-ihminen pysyy luultavasti edelleen rahoitusalalla, mutta kenties eri osa-alueella kuin nyt. Olemme vanhentuneet 10 vuotta mutta toivon, että saisimme olla vielä terveitä ja liikunta edelleen olisi suuri osa meidän elämää. Uskon myös, että olen parempi valokuvaaja 10 vuoden päästä. Uskon, että ruokavalioni on terveellisempi kuin tänä päivänä. Uskon, että olen palanut vanhan harrastuksen pariin ja laulan jossain pienlauluryhmässä. Mutta tärkein kaikista, uskon että olemme onnellisia.

Tulevan vuoden haaveita ja lupauksia on helpompi hahmottaa. Minulla on kolme päätavoitetta tänä vuonna. Ensimmäinen on se että haluan oppia sijoittamaan. Ei mitään suurta tai eriskummallista, mutta haluan toimia järkevämmin ja samalla oppia käytännön sijoittamisesta lisää. Olen toki opiskellut taloutta, mutta en ole aidosti ollut kiinnostunut osakemaailmasta aiemmin. Nyt tilanne on toinen. Onneksi olen jo valjastanut isäni mentoriksi. Vuoden lopussa toivottavasti ymmärrän tästä maailmasta enemmän, omistan silloin joitain osakkeita rahastojen muodossa. En usko, että tulen aktiivisesti käymään kauppaa, mutta säästöt tulen jatkossa ohjaamaan tällaisiin kohteisiin, sen sijaan että pitäisin rahoja säästötilillä (joka on ihan tyhmää muutenkin).  

Haluan tänä vuonna syödä enemmän kasvisruokaa. Pohdittuani asiaa tarkemmin olen ensitavoitteeksi asettanut itselleni 50% tason. Vähintään puolet kerroista tulen tänä vuonna valitsemaan/valmistamaan kasvisannoksen. Tämä tarkoittaa tietenkin samalla, että myös perhe "joutuu" samaan veneeseen. Uskon, että jollain aikavälillä tuota määrää pystyy vielä nostamaan, mutta parempi aloittaa realistiselta tasolta ja opetella valmistamaan uusia kokoperheen kasvisruokavaihtoehtoja. 

Tänä vuonna juhlistamme meidän 10-vuotishääpäivää erityisellä tavalla. Päätimme, että panostaisimme tänä vuonna suuren osan säästöistämme paratiisilomaan ja että lähtisimme loppuvuodesta koko perhe Malediiveille tai Seychelleille. En malttaisi odottaa sitä, että pääsisimme löhöilemään hienon hotellin poolille, valkoisille hiekkarannoille ja juomaan Pinacoladaa kookospähkinän kuorista. Olen niin valmis tällaiselle lomalle. 

Mistä sinä haaveilet tänä vuonna?

-Såfin