2020/01/10

Vuosisuunnitelma

Aiemmin kerroin teille siitä mitä uusia lupauksia ja haaveita meillä on tälle vuodelle - mitä tulemme tekemään eri tavalla tänä vuonna. Siihen liittyi mm. lupaus syödä enemmän kasvisruokaa, matkustaa ja opetella sijoittamaan. Minussa palaa kuitenkin halu listata kaikki ne tämän vuoden asiat jotka ovat jo muodostumassa pieneksi todo-listaksi päässäni. Asioita on paljon. Onneksi vuosi on pitkä aika ja siihen mahtuu paljon asioita, isoja ja pieniä. Ensimäistä kertaa ajattelen, että tuleva vuosi tulee olemaan juuri sitä mitä me haluamme. Oikeastaan meillä ei ole mitään pakollista - noh, työt ja koulut tietenkin, mutta meillä ei ole mitään suurempaa projektia sitomassa ajankäyttöämme. Siis mikä mahdollisuus. Tästä vuodesta tulee hieno. 

Tänä vuonna aiomme ainakin: 

Matkustaa Åreen laskettelemaan viikoksi perheen ja isovanhempien kanssa. Tällä kertaa haaveissa on nähdä vielä entistä enemmän luontoa ja ympäristöä.

Joogata ja kehittyä lajissa ja kokeilla myös uusia jooga-lajeja.

Syödä enemmän kasvisruokaa ja muutenkin syödä terveellisemmin ja välttää lisäaineita. Tällä hetkellä minua kiinnostaa todella paljon suolistomikrobit ja niiden vaikutus terveyteen ja etenkin monipuolisen kasvisruokavalion vaikutus hyvinvointiin.

Viettää enemmän aikaa siskojeni kanssa. Meillä on jo ensimmäinen yhteinen kylpyläviikonloppu buukattu. Jee.

Lukea kirjoja. Aion itse jatkaa hyväksi todettua 1 kirja/kk tahtia mutta haluan entistä enemmän panostaa minun ja poikien lukuhetkeen. Aion lukea heille enemmän klassikoita ja pidempiä kirjoja nyt kun he jaksavat jo keskittyä paremmin. 

Tehdä pihahommia. Aiomme pystyttää puuttuvan aidan ja pihavalot meidän pihalle. Tänä vuonna istutamme myös meidän uuteen istutusaltaaseen yrttejä ja muita ruokapöydän hyödykkeitä.

Stressata vähemmän. Yritämme tänä vuonna viettää kaksi rauhallista kotipäivää viikossa. Aiemmin olemme onnistuneet pitämään kiinni vain yhdestä. Ajatus tuntuu ainakin nyt todella houkuttelevalta.

Matkustaa vähemmän autolla. Työpaikkani muuttaa keväällä junaradan varteen. Aion jatkossa pyrkiä käyttämään muita kulkuneuvoja kuin autoa silloin kun on mahdollista. Pyöräily ja junalla kulkeminen tuntuu realistisimmilta vaihtoehdoilta. Mietin jopa sähköpyörän hankkimista sillä matka on hieman liian pitkä, että jaksaisin joka päivä polkea edestakaisin.

Lopputarkastaa meidän talo. Tätä päivää on odotettu. Meillä on enää muutama pieni juttu hoitamatta jonka jälkeen voisimme vihdoin saada leimat paperiin. 

Matkustaa syksyllä/alkutalvesta Malediiveille viettämään 10-vuotishääpäivää. Vaikka tämä on minun ja isi-ihmisen merkkipäivä otamme tälle reissulle myös pojat mukaan. 

Tehdä kesällä piiitkä venematka Ahvenanmaalle. Tämä on reissu josta olemme haaveilleet pitkään. Nyt pojat ovat riittävän isoja, että uskallamme tehdä tällaisen reissun. Toivottavasti kesästä tulee hieno.

Viettää paljon aikaa ulkona luonnossa. Haaveilen pitkistä sunnuntaikävelyistä metsässä ja luonnossa. Meillä on niin paljon hienoja paikkoja lähellämme joihin emme ole vielä kerenneet tutustua. 

Pohtia blogin jatkoa. Olen miettinyt paljon sitä, mitä blogin kirjoittaminen antaa minulle. Voi olla että Lapsiparkki-blogini tällaisenaan tulee päätökseen jossain vaiheessa. Sen aika ei ole ihan vielä kuitenkaan.

Etsiä ja löytää uusi kuntosali-koti. Nykyinen kuntosali työpaikallani lopettaa toimintansa ja minun pitää kevään aikana löytää uusi hyvä - tai oikeastaan tosi hyvä - paikka treeneille. Tällä hetkellä käyn kuntosalilla 2 kertaa viikossa. Kaiken edellytys on kuitenkin hyvä sijainti ja se, että on tilaa treenata. Ahdistun liiallisesta ihmismäärästä salilla.

Panostaa kulttuuriin lasten kanssa. Tänä vuonna haluan viedä lapset museoon, konserttiin, musikaaliin, balettiin ja teatteriin. Lista on pitkä mutta niin on myös mistä valita. Tästä tulee hieno vuosi. 

Hoitaa eskaristartti rauhassa. Meidän pienin tyyppi menee syksyllä eskariin. Tämä muuttaa hänen pientä maailmaansa melkoisesti ja hän tulee olemaan väsyneempi ja hän tulee tarvitsemaan meitä enemmän. 

Mitä sinun vuoteen kuuluu?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti