On ollut työmatkaa Ruotsiin, Trivial Pursuit iltoja uusien työntekijöiden kanssa, esikoisemme varhaisia jääkiekkopelejä ja kiireesti juostuja päiväkotihakuja. Tämä on meidän arki juuri nyt. Kenties nämä ovat ne pahimmat "ruuhkavuodet" jolloin vielä meitä vanhempia tarvitaan mukana joka käänteessä. Ja se on ihan ok. Kuten jo aiemmin olen kertonut niin suunnittelemme melko tarkasti meidän viikot ja pystymme tämän ja tukiverkostojen avulla juuri ja juuri selviämään arjesta. Mutta joskus liikaa on vain liikaa. Niin kuin se oli viime viikolla. Itse olin sinä päivänä ulkomailla työmatkalla ja isi-ihminen oli viemässä meidän poikia soitinkaruselliin nokkahuilutunnille. Kaikki meni hyvin ja he kerkesivät ajoissa paikalle. Pojat menevät kahdestaan open kanssa huoneeseen ja meidän isille jäi jopa pieni hetki omaa aikaa sillä aikaa kun pojat ovat soittamassa. Kotimatkalle he hoitivat suunnitellusti kauppaostokset viereisessä kaupassa ja suuntasivat kotiin iltapalalle. Kaikki oli siis hyvin. Tai niin me luulimme..
Seuraavana maanantaina pojat olivat taas menossa ylimääräiselle yhteismusisointitunnille ja 10 minuuttia ennen lähtöä aloimme etsimään nokkahuiluja ja isoja nuottivihkoja. Niitä ei näkynyt missään. Kävimme läpi kaikki todennäköiset ja epätodennäköiset paikat. Koko koti oli sekaisin tämän myllerryksen jälkeen, mutta nokkahuiluja ei näkynyt. Etsimme läpi myös autot, lelulaatikot ja jopa pesutuvan. Epätoivoisina teimme mielikuvaharjoituksen jossa muistelimme missä nokkahuilut viimeksi ovat olleet mukana. Muistikuvat päättyivät ostoskärryyn jossa nokkahuilut ja nuottivihot matkustivat vauvojen istumapaikalla. "Olisiko ne siellä kärryssä vieläkin" kysyi meidän esikoinen?! Isi-ihminen otti pikapuhelun Malmin Citymarketin asiakaspalveluun ja siellä iloinen virkailija vastasi nopeasti että: kyllä, onhan täällä poikien isoilla nimilapuilla varustetut kansiot ja kaksi nokkahuilua. Heh. Arki vei voiton.
Nokkahuilut jäivät siis soittotunnin jälkeen kauppaan. Siellä ne olivat kätevästi odottamassa asiakaspalvelupisteessä meidän seuraavaa soittotuntia. Onneksi olivat ottaneet ne talteen. Huh.
Arki vs. me 1-0.
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti