Törmäsin eräässä Facebook-ryhmässä erittäin mielenkiintoiseen keskusteluun. Keskustelu oli saanut alkunsa siitä, että yksi henkilö kysyi ryhmän muilta jäseniltä mitä he jaksavat tehdä normaalin työpäivän jälkeen? Mikä on normaalia? Onko se tavallista, että väsähtää sohvalle ja ei käytännössä tee mitään työpäivän jälkeen vai se että jaksaa touhuta täydellä moottorilla ihan sinne iltamyöhään asti? Huomasin, että olin käyttänyt useita kymmeniä minuutteja lueskellessani ihmisten kommentteja tähän keskustelunavaukseen - olin selkeästi kiinnostunut aiheesta. Mukana kommentoimassa oli työkseen ihmisten jaksamisen kehittämisen parissa tekeviä ihmisiä ja tietenkin paljon, paljon eri tilanteissa olevia ihmisiä. Yksi mieleenpainuvimmista kommenteista oli se, että ihmisen kuuluisi työpäivän jälkeen olla "vapaa-aika kelpoinen". Ei siis ole normaalia, ettei koskaan jaksa tehdä mitään työpäivän jälkeen. Se voidaan luokitella jo uupumukseksi. Toki on päiviä jolloin ihminen on väsynyt, mutta pääperiaate on se, että ihmisen kuuluisi jaksaa tehdä jotain muuta kuin huilata sohvalla kaikki arki-illat. Silti näin ei ole kaikilla. Työ verottaa jaksamista - joillakin niin paljon, että jaksaa juuri ja juuri tehdä lapsille ruokaa, hoitaa kotityöt ja sitten mennä nukkumaan.
Se mikä kuitenkin oli mielenkiintoista oli se, että valtaosa, eli yli puolet vastanneista oli kirjoittanut, että jaksaa viikolla touhuta ja harrastaa liikuntaa/viettää aikaa muiden harrastusten parissa ainakin muutaman kerran viikossa. Lisäksi ihmiset tapaavat jonain päivänä keskellä viikkoa myös kavereita tai käy "ihmisten ilmoilla". Kaikilla vastanneilla ei suinkaan ollut lapsia, vaan joukossa oli paljon muissakin tilanteissa olevia ihmisiä. Monet olivat kohdanneet elämässään kausia kun jaksaminen on ollut heikompaa ja monet olivatkin vaihtaneet työpaikkaa tai vähentäneet työtunteja sen mukaan. On minusta äärimmäisen rohkeaa uskaltaa ottaa askelia paremman jaksamisen eteen. Melkein kaikki viettivät myös rauhallisia iltoja "sohvalla" keskellä viikkoa. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että aiheesta ei puhuta riittävästi, vaan ihmiset sulkeutuvat omaan arkikuplaansa - teen niin kuin aina olen tehnyt, se ainakin toimii. Piittaamatta siitä mikä on normaalia ja mikä se oma jaksamisen taso oikeasti on rehellisesti ja kriittisesti.
Itse olen henkilö joka ei anna väsymyksen voittaa, ei edes arkena. Mutta kolikolla on kääntöpuoli - tämä arkipäivien touhuaminen on melkein pakkomielle minulle. Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että hukkaisin kokonaisen illan sohvalla hengailemiseen, vaikka jos ihan rehellisiä ollaan tarvitsisin enemmän aikaa palautumiseen. Panostan onneksi paljon nukkumiseen ja yritän pitää huolta siitä, että saisin edes riittävät yöunet. Muuten höyryän menemään ja teemme perheenä paljon asioita myös arkena. Itse liikun 3-5 kertaa viikossa samoin kuin isi-ihminenkin, näemme kavereita, lapsemme käyvät harrastuksissa jne. Saatamme myös käydä leffassa, teatterissa tai vaikkapa museossa keskellä viikkoa. Ehkä työmme mahdollistaa sen että jaksamme, tai sitten tilanne kostautuu myöhemmin. Herättävintä minulle oli se, että meidän arjesta puuttuu ne palautumisen päivät melkein kokonaan (sellaisia joita kaikilla normaalisti on ja pitäisi olla). Monessa asiassa voisi sanoa, että perheemme kulkee hieman ylikierroksilla.
Mitä sinä jaksat tehdä arkena työpäivän jälkeen?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti