Joskus käy niin erikoisesti, että kolme äitiä pääsee yhtä aikaa viettämään omaa aikaa. Viime viikonloppuna oli tällainen hetki. Olin antanut siskoilleni joululahjaksi yhteisen hotelliyön Haikon kartanossa ja viime viikonloppuna koitti se hetki kun lapsemme jäivät isiensä hellään hoivaan ja me suuntasimme autolla Porvoon moottoritietä pitkin Haikon kartanoon. Olimme varanneet itsellemme hieman isomman huoneen Spa-rakennuksesta sillä meidän päätavoite viikonlopulle oli treenata ja rentoutua altaissa. Olimme suunnitelleet lähtevämme ulkoilemaan mutta päivä valkeni sateisena ja synkkänä. Suunnitelmat muutettiin lennosta ja otimme sen sijaan mukaan kuntosalivaatteet ja suuntasimme ensitöiksemme suorittamaan kuntopiiriä hotellin kuntosalille. Ennen vanhaan kun vielä asuimme samalla paikkakunnalla treenasimme paljon yhdessä, joten yhteisolo kuntosalilla on meille luontevaa. Itseasiassa niitä aikoja tulee aina ikävä kun pääsemme liikkumaan yhdessä. Kun treenit olivat tehty oli aika rentoutua..
Olimme etukäteen sopineet, että ottaisimme hieman naposteltavaa mukaan huoneeseen. Itseasiassa kävi niin, että päädyimme istuskelemaan hotellihuoneessa nauraen ja napostellen treenien jälkeen niin kauan, että tajusimme ettei aikaa ei jäänyt SPA-käynnille ollenkaan. Siskojen kesken meidän keskusteluaiheet voivat olla välillä vakavia ja syvällisiä ja seuraavalla hetkellä nauramme hysteerisesti. Ihan parasta. Juttelimme paljon työpaikkojemme viihtyvyydestä, äitiydestä ja tulevaisuuden haaveista. Oikeastaan koen, että on paljon asioita joista on luontevaa keskustella vain siskojen kanssa. Olimme varanneet itsellemme myöhäisillalle ruokapöydän Kartanon ravintolasta ja herkuttelimme siellä kunnes taas vetäydyimme huoneeseen naureskelemaan ja katselemaan Melodifestivalen:in karsintoja. Ei mikään railakas tai tanssia täynnä oleva lauantai-ilta, mutta juuri täydellistä ja sellaista rentoutumista jota me kaipasimme. Seuraavana aamuna pistäydyimme altailla ja höyrysaunassa, luimme kirjaa ja suuntasimme lopulta kotiin perheidemme luokse. Täydellistä!
Mitä sinä teit viikonloppuna?
-Såfin
Itse kans juuri selailen hotellitarjouksia kun haluaisin lähteä tyttöjen reissulle. Hyvä että hotellissa on tekemistä ja toisaalta voi jäädä huoneeseenkin rentoilemaan. Pitääpä tutustua tähän lisää!
VastaaPoistaOlipa kiva joululahja siskoille! <3
VastaaPoistaKuulostaa samalta kuin me kokoonnumme mun siskojen kanssa :)
Tuo Haikon kartano on yks missä en oo vielä koskaan ollut ja haluisin käydä.
Just eilen yhden äiti-tutun kanssa juteltiin tosta paikasta :D
Lauantaina olin yhdistyksen hallituksen kanssa suunnitteluristeilyllä ja sunnuntaina kotona rentouduttiin perheen kanssa.