2020/02/24

Perhepakohuone 66 minuutissa

Viikonloppuna ajattelimme kokeilla jotain täysin uutta. Olin aiemmin netissä törmännyt lasten pakohuonepeleihin ja sen myötä löysin iloiseksi yllätyksekseni myös perheille suunnatut pakohuonepelit, Family Escape rooms. Pakohuonepelien ideahan on se, että yhdessä ryhmässä yritetään ratkoa huoneen eri tehtävät ja mysteerit jotta lopulta pääsee pois huoneesta. Edessä on lukkoja, koodeja ja muita loogista ajattelua vaativia tehtäviä. Perhehuoneissa pelin juoni on ehkä vähemmän pelottava ja ainakin osa tehtävistä ovat helpompia, silti olematta aikuisille liian helppoja. Tarjolla oli kolme perheille suunnattua erilaista pakohuonepeliä ja valitsimme niistä huoneen jonka mysteeri oli nimeltä "Mikä sotku". Kun saavuimme paikalle meidän vastaanotti iloinen virkailija joka kävi läpi huoneen säännöt. Hän kertoi myös meidän pojille, ettei huoneessa ole mitään pelättävää ja että huoneen ovi ei oikeasti ole lukossa ja että pois pääsee milloin tahansa. Etenkin meidän 6-vuotiasta jännitti kovasti. 

Saimme selostuksen huoneen juonesta. Olimme lainanneet äkäiseltä tädiltä hienon asunnon jossa olimme asuneet sen aikaa kun hän oli reissussa. Olimme myös järjestäneet juhlat siellä ja nyt kaikki paikat olivat ihan sotkuisia ja joka paikassa oli serpentiiniä, käytettyjä kertakäyttöastioita ja graffitia seinissä. Myös huonekalut olivat hujan hajan. Nyt saimme kuulla, että täti oli palaamassa takaisin reissustaan pian ja että meidän oli palautettava asunto entiseen loistoonsa. Vinkit ja apuvälineet tähän oli kätketty erilaisten lukkojen ja koodien taakse. Peli alkoi. Saimme hienosti ratkottua ensimmäiset tehtävät, joskin ne olivat sen verran haastavat että me aikuiset jouduimme ottamaan vetovastuun. Myöhemmin, pelin edetessä pojatkin pääsivät vauhtiin ja alkoivat tajuta miten piti toimia. Saimme siivota siirrellä huonekaluja ja muutenkin arvuutella mysteerejä yhdessä. Kerran meidän nuorimmainen alkoi itkemään, että pääsemmekö koskaan pois ja että hän ei halua tavata sitä tätiä joka oli tulossa. Voi toista. Kun kerroin hänelle, että se täti ei oikeasti tule ja että tämä on vain leikkiä, niin hän rauhoittui. Hän oli ehkä rajalla liian pieni tähän peliin. Meidän 8-vuotias puolestaan oli innoissaan avaamassa koodilukkoja ja ratkomassa mysteerejä..

Lopulta ratkoimme tehtävät ennätysajassa ja pääsimme ulos alle tunnissa. Se oli loistava tunne. Selvisimme tästä perheenä. Perhepakohuone on ehkä parhaimmillaan juuri 8+ vuotiaille, mutta toki pienemmätkin voi olla mukana oman rohkeustason mukaan. Me tykkäsimme kovasti ja uskon että menemme toistekin.. 

Oletko sinä käynyt pakohuoneessa? Entä perhepakohuoneessa?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti