Mitäköhän pojat tulevat muistamaan meidän arjesta kun he kasvavat isoiksi? Sitä olen miettinyt viime aikoina paljon. Suurin osa yksityiskohdista tulee unohtumaan, niin se tietenkin on. Mutta minkälainen tunnelma heille jää ja mitkä ovat niitä joita he muistelevat sellaisina juttuina joita "aina teimme"? Olen miettinyt omaa lapsuuttani ja sitä mitä minä muistan meidän silloisesta arjesta. Minä en kovin pitkään kouluikäisenä viihtynyt missään iltapäiväkerhossa vaan tulin aina kotiin suoraan koulusta. Koska asuimme koulun vieressä meille tuli myös usein luokkakavereitani koulun jälkeen. Joukkoon liittyi muutaman vuoden päästä myös pikkusiskoni kun hän aloitti koulun. Muistan, että kävimme taidekoulussa koulun jälkeen. Sinne saimme matkustaa itse bussilla jo melko pieninä. Niihin aikoihin lapsiin luotettiin enemmän ja saimme pärjätä itse. Ja miettikää, tämä oli aikaa ennen kännyköitä. (Kauhu-emoij) Jos bussi ei tullut tai meni rikki kesken matkan, meidän piti itse keksiä vaihtoehtoinen reitti perille...
Muistan, että kävimme keskiviikkoiltaisin kuorossa ja kuoro loppui silloin myöhään (tai siltä se tuntui). Sinne ja sieltä kotiin kuljimme yhtälailla itse bussilla. Muistan myös miten tärkeää oli, että saimme itse käydä kaupassa ostamassa välipalaa kuoron tauolla. Muuten meillä ei ollut arkena kovin paljon ohjelmaa. Me vietimme paljon aikaa ulkona naapurilasten kanssa, jotka myös sattuivat olemaan samassa koulussa kanssamme. Luistelimme, puuhailimme ja jossain vaiheessa tulimme aina pistäytymään sisällä. Pääosin muistan kuitenkin yhteiset ulkoiluhetket. Muistan myös, että omassa lapsuudessani rajoitettiin ruutuaikaa. Saimme katsoa telkkaria (ja myöhemmin tietokonetta) enintään tunnin koulun jälkeen. Hyvä niin. En muista tätä pahana sääntönä. Muistan, että teimme aina välipalaleivät itsellemme ja joskus nukuin myös päikkärit. En muista, että omat vanhempani olisi käynyt missään töiden jälkeen (ehkä he kävivät, mutta keskityin enemmän omiin leikkeihin ja ulkoiluun) ja vähintään jompi kumpi heistä oli aina kotona odottamassa meitä sisään "pihahommista". Muistan myös, että he tekivät paljon töitä ja joskus jompi kumpi tuli myöhään kotiin töistä. Pääosin mielikuva lapsuuteni arjesta on siis hyvin kiireetöntä ja vapaata. Saimme mennä ja tulla ja äiti ja isä oli turvallisesti aina kotona odottamassa meitä. He varmistivat aina, että läksyt olivat tehty ja auttoivat kun emme ymmärtäneet tehtäviä. Meillä oli aina lämmintä ruokaa tarjolla ja juttuseuraa kun tarvitsimme.
Mitäköhän meidän pojat sitten tulevat muistamaan meidän arjesta? Uskon, että he tulevat muistelemaan ainakin sitä, että harrastivat jääkiekkoa ja myös joitain musiikkiharrastuksia. Uskon myös, että he muistavat, että teimme paljon jänniä juttuja ja retkeilimme ja tapasimme ystäviä ja perhettä. Uskon, että he muistavat omaa lapsuuden arkea iloisena mutta ohjelmantäyteisenä. Hieman erilaista kun oma lapsuuteni siis. Ja kenties he kokevat, että me vanhemmat olemme läsnä ja kiinnostuneita heidän tekemisistä. Luulen myös että vielä aikuisenakin osavaat ulkoa minun heille laulamat iltalaulut ja muistavat, että luin heille joka ilta. Sen sijaan toivon, etteivät he muistaisi meidän stressanneen arkipalapelistä (sillä niin me joskus teemme) ja toivon myös, että unohtavat meidän kiireiset aamut. Toivon, että he myös muistelevat lämmöllä sitä miten paljon olemme viettäneet aikaa yhdessä koko perhe. Siihen olemme panostaneet ja uskon että se tulee olemaan heidän olettamus siitä minkälainen perhe-elämä kuuluu olla. "Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta".
Mitä sinä muistat oman lapsuutesi arjesta - onko se arki samanlaista kuin sinun omat lapset viettävät nyt?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti