Mitä jos nämä päivät menevät hukkaan?

Ensin ajattelin, että kirjoittaisin jostain muusta kuin vallitsevasta tilanteesta. Koska SITÄ on nyt kaikkialla. Ei ole puhelua ilman, että aluksi keskusteltaisi läpi corona-tilanne. Ei ole verkkosivua jossa tautia ei mainittaisi jossain muodossa. En kuitenkaan saanut mitään muuta juttua luistamaan, koska niin se on - myös oma mieleni pyörii ylikierroksilla ja täyttyy pääosin corona-virukseen liittyvistä kysymyksistä. Miten olla äiti, puoliso, opettaja, varhaiskasvatuksen ammattilainen, viihdyttäjä ja erityisesti tehokas etätyössä käyvä ihminen -  kaikki samaan aikaan? Entä saammeko vielä jutella naapurille kun näemme pihalla? Kannattaako asuntolaina jo ennakoiden laittaa lyhennysvapaalle? Kuinka kauan tämä kaikki kestää? Kukaan ei osaa vastata näihin kysymyksiin. Mutta on varma, että pikkuhiljaa myös ulkona liikkuminen varmasti rajoittuu entisestään. Nyt on olemassa suosituksia, pian ne muuttuvat määräyksiksi. Piirit pienenevät. Sallitut asiat vähenevät. Sama huoli painaa kaikkien mieltä ja sen voi tuntea. 

Tässä on myös se toinen puoli. Some-kanavat täyttyvät erilaisista toinen toistaan hienommista askarteluista, sisustusjutuista, viini-illallisista, idyllisistä perhepeli-illoista jne. Itse tuntuu nyt siltä, että en saa mitään ylimääräistä aikaiseksi. Hoidan työni (etänä), teen ruokaa, hoidan lapsia, täytän tiskikoneen ja luen iltasadun. Seuraavana päivänä teen saman asian. Selviän. En tee mitään ekstraa. Minua niin naurattaa oma asenteeni, sillä oikeasti ajattelen, että nämä päivät valuvat hukkaan. Meidän kotona ei ole sitä somesta löytyvää perheidylliä tällä hetkellä. Epävarmuus näkyy meissä vanhemmissa ja etenkin harrastusten puuttuminen kiristää hermoja. Pitäisi liikkua enemmän, olla zen ja yrittää nauttia tilanteesta. Ei ole helppoa. Samalla suurin pelkoni on toteutunut. Tämä on se miksi minulla on ollut niin vaikea pysähtyä normaalissa arjessa. "PÄIVÄT MENEVÄT HUKKAAN". Mutta onko se loppujen lopuksi niin vaarallista? Miksi minun ja monen muun on niin vaikea pysähtyä? Vaikeaa viettää arkea kotona? Olla tapaamatta ihmisiä ja olla käymättä harrastuksissa? Haluan uskoa, että tämä kaikki tuo mukanaan jotain hyvää kauheudestaan huolimatta. Ehkä tämän kaiken jälkeen olemme oppineet katsomaan maailmaa uudella tavalla.

Kävin kävelyllä ja ulkoilevia ihmisiä oli melkoisesti. He ottivat etäisyyttä toisistaan kohdatessaan kadulla. Parin metrin väli on hyvä, mutta eräs mummo kauhistui kun kävelimme samalla puolella tietä turvavälistä huolimatta. Hän kurvasi rollaattorillaan jonkun pihaan ja odotti, että olin ohittanut hänet. En tuomitse. Juuri hänen ikäluokan suojelemiseksi nämä kaikki säännöt ovat. Näin teini-ikäisten kokoontumisen eräässä risteyksestä. Pari minuuttia aiemmin hallitus oli ilmoittanut sulkevansa koulun ovet. He olivat innoissaan "ei koulua, jess" - kuului tuuletuksia. He tuntevat olonsa kuolemattomiksi eivätkä kanna huolta huomisesta. En tuomitse, se kuuluu ikään. Kaikki ottaa tilanteen vastaan omalla tavallaan ja se on jokaisen oikeus. Sisään tultuani tajusin myös, että minun on käsiteltävä tämä tilanne sen kautta minkä itse osaan parhaiten - Päätin kirjoittaa suunnitelman, päiväaikataulun ja listan kaikista kivoista jutuista joita nyt voi tehdä. Koska jos jotain niin suunnittelemisen minä osaan. 

Mukavan rentoja kotipäiviä kaikille jotka niitä pystyy viettämään ja voimia niille jotka nyt joutuvat tekemään entistä enemmän työtä oman jaksamisen äärirajoilla (kuten meidän isi-ihminen)!

-Såfin