Meidän perheen henkireikä on tänä poikkeuksellisena aikana ollut ulkoilu. Arkipäivisin pyrimme liikkumaan lähiympäristössä joko pyöräillen tai lenkkeillen. Jokapäiväinen happihyppely auttaa jaksamaan, mutta kyllä myös omat tutut lenkkipolut alkavat jo pikkuhiljaa kyllästyttämään. Olemme päättäneet, että niin kauan kun se on sallittua tulemme joka viikonloppu tekemään vähän pidempiä metsäretkiä erilaisissa ympäristöissä. Bonusta on jos löytäisimme niin syrjäisiä paikkoja, ettei siellä välttämättä edes törmäisi kovin moneen ihmiseen. Nyt olemme kiitollisia siitä, että meillä on auto käytössä jolla voimme lähteä vähän kauemmas kuin lähimetsään. Viime viikonloppuna ajelimme tunnin verran länteen. Olin löytänyt netistä erään hauskan kuuloisen paikan nimeltä "peikkometsäkierros". Tällä reitillä luvattiin olevan piilotettuja yllätyksiä lapsille, vaihtelevaa maastoa ja useampia laavuja joissa voisi grillata matkaevästä...
Kun pääsimme perille ihmettelimme säätä. Säätiedotuksessa luvattiin aurinkoa, mutta saapuessamme perille pienelle parkkipaikalle metsässä, satoi oikein kunnolla lunta. Se oli melkein maagista. Minä tahansa muuna keväänä tämä olisi tuntunut tylsältä, mutta koska lumitilanne täällä meilläpäin on ollut mitä on ollut tänä talvena niin olimme hetkellisesti ainakin innoissamme taivaalta leijailevista lumihiutaleista. Lähdimme etsimään 5,5 kilometrin pituista peikkometsäpolkua ja löysimme sen noin 20 minuutin kävelymatkan päästä parkkipaikalta. Metsäreitti oli kaikkea sitä mitä olimme siitä lukeneet. Löysimme järven, kiipesimme kallioille ja löntystelimme pitkospuilla suo-alueen läpi. Vaihteleva maasto on etenkin lasten kanssa luonnossa liikkuessa todella tärkeää - mielenkiinto pysyy yllä. Tällä reitillä oli kuitenkin myös jotain muuta minkä vuoksi lapset jaksoivat erityisen hyvin. Peikkometsäpolulle on nimittäin piilotettu pieniä kivipeikkoja löydettäväksi. Taisimme yhteensä löytää 5 peikkoa, mutta ne olivat ovelasti piilotettu joten niitä sai etsiä oikein kunnolla.
Puolessavälissä reittiä pysähdyimme grillaamaan makkaraa. Tähän mennessä aurinko oli jo alkanut paistamaan ja puolet reitistä menikin sitten aivan erilaisessa säässä. Minä poimin metsästä mukaan pienen kimpun mustikanvarpuja vaasiin siinä toivossa, että niihin kehittyisi lehdet. Lapset keräsivät käpyjä ja leikkivät metsässä kuten aina. Meillä oli todella idyllinen metsäpäivä.
Tällaisia lisää, kiitos!
-Såfin
PS. Pari päivää retken jälkeen mustikkavarpuihin oli ilmestynyt pienet hiirenkorvat. Jee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti