2020/03/03

Meidän viikkosuunnitelma

Tein kerran aiemminkin postauksen havainnollistamaan meidän normaalia arkiviikkoa ja sen sisältöä. Minusta tällaisen ovat juuri nimenomaan sellaisia kirjoituksia joihin on kiva palata sitten kun elämä on rauhoittunut vähän. Olen nimittäin melko varma siitä, että myös tässä pätee se sama sääntö että "aika kultaa muistot" - en usko, että tulen muistamaan tätä ajanjaksoa elämästämme näin kiireisenä kuin se todellisuudessa on. Tänä keväänä meidän pojat aloittivat uudessa harrastuksessa, Soitinkarusellissa, ja se tarkoittaa tietenkin enemmän merkintöjä meidän perheen yhteiseen kalenteriin. Jos rahasta sanotaan, että kaikki menee mitä tuleekin niin meidän kohdalla tämä pätee myöskin aikaan. Kaikki vapaa ja merkkaamaton aika kalenterista käytetään kyllä hyvin tehokkaasti. Harmi, ettei aikaa voi saada lisää, edes tekemällä töitä sen eteen. Heh. Sen enempää sanomatta, tässä siis tulee meidän käynnissä olevan viikon viikkosuunnitelma jonka rustaan valmiiksi aina sunnuntaisin...

Maanantai: Tänään on minun vuoro järjestää aamupala töissä. Meillä on kerran kuukaudessa yhteinen aamiainen ja tämä on ollut tosi kiva perinne. Tänä aamuna järjestelyvuoro osui minuun ja siksi herätyskello meidän perheessä soi aiemmin kuin normaalisti. Onneksi työhommat tulee aloitettua aikaisin sillä joudun lähtemään kotiin hyvissä ajoin. Haen lapset päivähoidosta ja kiiruhdan kotiin sillä kello 16.15 meidän ihana siskonpoika tulee meille hoitoon. 

Tiistai: Tänäänkin kello laitetaan soimaan aikaisin. Meillä on kuopuksemme 6-vuotisneuvola kello 8.00-9.00. Teen töitä kotoa. Isi-ihminen lähtee työpaikalle. Aikaa omille treeneille on huonosti tällä viikolla joten lenkkeilen 11-11:45 lounastauolla. Kl 16.00 minulla on kampaaja. Isovanhemmat hakevat tänään lapset ja saamme ruokaa mummolassa. Esikoinen harjoittelee matikankokeeseen. Kello 18.30 Isi-ihminen vie pojat katsomaan Jokereiden lätkäpeliä. Minä liityn seuraan hieman myöhässä kun tulen kampaajalta. Isi-ihminen lähtee omiin treeneihin kl 21.30.

Keskiviikko: Tänäänkin herään itse aikaisin, sillä luvassa on pitkä ajomatka Jyväskylään jossa minulla alkaa palaveri kl 9.00. Yritämme lopettaa palaverin ajoissa, ettei koko ilta menisi ajaessa kotiin. Isi-ihminen vie lapset päiväkotiin ja jälleen isovanhemmat auttavat meitä ja hakevat pojat päivän päätteeksi. Esikoisella on lätkätreenit 16.00-18.00. Tämän jälkeen rauhoitutaan pelaamaan lautapeleja ja katsomaan luontodokkaria sekä lasten uutisia.

Torstai: Minä teen treenit kuntosalilla 7.30-8.30 ja isi-ihminen vie lapset. Töissä tyhjennän treeninen jälkeen pukuhuonekaappini sillä muutamme muutaman viikon päästä uuteen toimistoon. Minä haen lapset ja vien heidät 17.15-18.00 soitinkaruselliin jossa tällä hetkellä treenataan rumpujen soittamista. Harrastusten jälkeen lähdemme hankkimaan isi-ihmiselle synttärilahjaa ja askartelemme kortit.

Perjantai: Meidän isi-ihminen täyttää vuosia. Herätämme hänet laululla ja lahjalla. Minä vien pojat ja isi-ihminen tekee töitä kotikonttorilla. (Jos vielä viikon jälkeen jaksan, saatan poiketa kuntosalilla juoksumatolla 15.30-16.30) Kaikki meidän pojat menevät yhteisille luisteluharkoille kl 16-17 ja kello 18 menemme kaupungille syömään synttäreiden kunniaksi. 

Lauantai: aamu alkaa koko perheen uintiharjoituksilla 9.15-10 jonka jälkeen on pieni hengähdystauko. Esikoisellamme on jääkiekkotreenit 13-15. Kello 16.00 tapaamme ystäväperheen Espoon Fallåkerissa ja katsomme yhdessä Robin Hood musikaalinäytelmän. Suuntaamme teatterin jälkeen yhdessä ulos syömään.  

Sunnuntai: Viikonlopun toinen aamu alkaa jäähallilla jossa esikoisemme pelaa kiekkoa Bluesia vastaan 9-10.30. Sen jälkeen kuopuksellamme taas on luisteluharjoituksen kl 12. Minä poikkean iltapäivästä kuntosalilla ja kello 17 juhlimme poikien  kaverin 7-vuotisjuhlia Tikkurilassa. Kello 21.00 Isi-ihmisellä on oma lätkäpeli. Ja tähän päättyy sitten meidän tavallinen viikko. 

Miltä näyttää - kuulostaako tutulta?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti