Meidän perheessä on tällä hetkellä monia joista erityisesti olemme huolissamme. Meillä on mietittävänä lasten iso-iso-vanhempien hyvinvointi ja jaksaminen. Olemme onnekkaita, että meidän lähipiiriin edelleen kuuluu niin moni joka kuuluu tähän sukupolveen. Olemme oppineet heiltä hurjasti. He ovat tietenkin kaikki melkoisen iäkkäitä ja senkin puolesta he ovat jo hallituksen ohjeiden mukaan määrätty nyt pysymään kotona. He kaikki tarvitsevat apua kaupankäynnissä jo muutenkin ja etenkin lasten isovanhemmat ovat olleet isossa roolissa auttamassa heidän omia vanhempia käytännön jutuissa. Me puolestamme olemme pitäneet huolta siitä, että pidämme yhteyttä, mutta nyt tilanne ei ole enää yhtä helppo kuin se oli ennen rajoituksia. Etenkin jos tämä tilanne venyy, elämä neljän seinän sisällä saattaa muuttua hyvin pitkäveteiseksi. Siksi päätimme ilahduttaa meidän Mummoja ja Faffoja pienellä yllätyksellä..
Eilen illalla etäkoulu- ja etätyöpäivän jälkeen ryhdyimme hommiin. Me otimme esille kirjekuoria, paperia ja värikyniä. Meidän esikoinen joka juuri harjoittelee kirjoittamista halusi toimia kirjailijana ja meidän kuopus toimi kuvittajana. Hyvä työnjako, hihii. Me kirjoitimme mummoille ja faffoille lasten itse suunnittelemat tekstit ja piirrettiin kirjeisiin sopivat kuvat. Lopuksi lapset saivat vielä taittaa omat kirjeet kuoriin ja liimata postimerkit. Illalla sopiva ulkoilu- ja retkikohde oli meidän lähellä sijaitseva postilaatikko. Pojat kävivät pudottamassa kirjekuoret laatikkoon ja nyt odotetaan, että postinkantaja toimittaisi tervehdyksemme perille. Kun myöhemmin juttelimme esikoisen kanssa, hän kertoi minulle, että nämä olivat ensimmäiset kirjeet jotka hän koskaan on kirjoittanut. Naurahdin, koska vielä minun lapsuudessani jokaisella oli kirjekaveri. Mutta nykyään lapset eivät edes välttämättä tiedä mitä kirjeet ovat. Kirjeiden aika on siis ehkä ohi - vai onko sittenkään?
Olisi kiva jos mahdollisimman moni nyt olisi yhteydessä omiin mummoihin ja vaareihin - etenkin jos he tällä hetkellä joutuvat olemaan kotona neljän seinän sisällä (ehkä ei edes kaksin vaan monet täysin yksin). Lähettäkää postia, piirrustuksia, valokuvia ja soitelkaa - harjoitelkaa myös soittamaan videopuheluita.
Tsemppiä jokaiselle joka ei tällä hetkellä saa poistua kodistaan!
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti