2020/03/11

Maja olohuoneessa

Kirjoitin aiemmin siitä, miten löysin kevätfiiliksen ja uudistin ja freessasin vähän meidän olohuoneen ilmettä keväisillä uusilla tekstiileillä. Minä en ole ainut joka on nauttinut uusista tyynyistä ja vilteistä. Ihan tavanomainen näky meidän kotona on siirtyneet huonekalut, kasaan pinotut tyynyt ja ympäri huonetta levitetyt viltit. Meillä rakennetaan paljon majoja. Joskus majat toimivat suojapaikkana ja joskus ne ovat linnoituksia, koteja, veneitä ja milloin mitäkin. On oikeastaan hauska huomata minkälainen vaikutus lelujen ja tv:n puuttumisella on lapsiin.  Me olemme parisen vuotta sitten tehneet päätöksen pitää lelut alakerrassa makuuhuoneiden ja oleskelutilan läheisyydessä ja yläkerrassa olohuoneen, työhuoneen ja keittiön ympärillä pyrimme pitämään tarkempaa järjestystä. Yläkertaan ei meillä tuoda (ainakaan valtavia määriä) leluja, ja jos sinne päivän mittaan eksyy leluja ne viedään illalla takaisin alakertaan. Meidän yläkerrassa ei myöskään ole TV:tä. Ajatuksena tämän takana oli se, että toivoimme lasten osallistuvan enemmän ruuanlaittoon, yhdessäoloon ja muutenkin käyttäisivät enemmän mielikuvitusta leikeissään.. 

Kun lelut puuttuvat lapset keksivät silti paljon tekemistä. Joskus sitä edeltää pieni kiukuttelu ja valittaminen siitä miten tylsää on. Hetken päästä tilanne kuitenkin muuttuu. Yläkerrassa säilytämme poikien soittimia, eli Ukulelea ja uusimpana tulokkaana myös rumpuja. Meillä on lipastossa aina piirrustuspaperia ja kyniä ja niitä käytetään aktiivisesti. Jos näiden jälkeen tylsistyttää voi tietenkin aina rakentaa majaa, leikkiä meidän kilpikonnan kanssa (joka myös asuu yläkerrassa) tai vaikkapa auttaa äitiä laittamaan ruokaa. Lapset ovat tämän muutoksen takia hienosti oppineet osallistumaan keittiössä ruuanlaittoon. He osaavat kuoria perunoita, tehdä salaattia ja keittää kananmunia. Väittäisin, että heiltä onnistuisi jo myös jauhelihakastikkeen tekeminen itsenäisesti, jos vain uskaltaisin antaa heidän yksin häärätä kuumien pannujen ääressä. 

Emme tietenkään kiellä pojilta leluja. He viettävät paljon aikaa myös alakerrassa rakentaen legoja ja leikkien erilaisia vauhdikkaita leikkejä, sotasankareita, merirosvoja jne. Leikkiminen on tärkeää. Minusta tässä kaaoksessa meidän valinta on kuitenkin ollut oikea. Meillä on yläkerta joka on rauhoitettu hieman rauhallisemmalle puuhalle ja sen jälkeen jos tekee mieli villiintyä voi mennä joko ulos tai siirtyä leikkimään alakertaan. Tämä toimii meidän kaikkien mielestä hienosti.

Miten teillä tehdään lelujen kanssa. Saako kaikkialla kodissa leikkiä?

-Såfin 

1 kommentti:

  1. Majaleikit on hurjan kivoja! Meillä on vielä olosuhteen pakosta leluja kahdessa kerroksessa. Kunhan kuopus on tarpeeksi vanha, kannetaan viimeisetkin lelulaatikot ylös. Siihen saakka on turvallisempaa pitää suosikit alhaalla, jossa itse pyöritän arkea ja pieni lapsi luonnollisemmin yksin leikkii.

    VastaaPoista