2016/01/18

Positiivinen sisustusongelma

Minulla on ongelma, mutta tällä kertaa se on positiivinen. Minulla on nimittäin sellainen tilanne, että olen eri lähteistä saanut aikamoisen määrän kivoja pieniä sisustusesineitä. Haluaisin laittaa nämä kaikki esineet esille samantien, mutta tykkään kuitenkin pelkistetystä sisustuksesta. Siksi olen päättänyt valikoida ja laittaa esille vain muutaman näistä aarteista kerralla. Joulun jälkeen hyllyillä ja tasoilla on onneksi tilaa uudelle ja yksi nurkkaus on nyt valmis ja halusin jakaa sen teidän kanssa..


Pikkupullo: vichypullo 50-luvulta, Iso lasipullo: Vuoden 2016 ensimmäinen heräteostos eräästä kukkaliikkeestä, Emalinen teepannu: kulkenut suvussa 5 sukupolvessa. Saviveistos: hankittu Hakaniemen hallista.

Kevään osalta tiedän jo valmiiksi, että haluan tuoda luontoa sisälle, luonnollisia värejä, viherkasveja ja puupintaa. Tämä asetelma meidän olohuoneen lipastolla on yksi askel siihen suuntaan. En malttaisi odottaa, että pääsen jatkamaan kevätaiheista sisustamista. Seuraavaksi meidän on kuitenkin valmistauduttava meidän kuopuksen synttärijuhliin, joten sisustaminen saa jäädä pienelle viikon mittaiselle tauolle..

Onko teidän ajatukset jo keväässä sisustuksen osalta?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Iaivan ihanan rauhallinen tunnelma! Ja niin kaunis tuo pieni saviveistos <3 Keväistä sisustamista en ole ehtinyt vielä mietti yhtään, mutta eiköhän sekin inspiraatio tässä pian valtaa mielen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, minä tykkään niin tästä vestoksesta kun se muistuttaa meidän poikia.. <3 Kyllä keväästä kerkeää nauttia myöhemminkin - taidan itse olla vähän liian ajoissa tähän lähtöön.. Hihii.. :)

      Poista
  2. Kiva asetelma! Mulla on täällä sellainen uudistusvimma päällä, että mies on jo ihan kauhuissaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sellainen iskee aina välillä, mutta etenkin silloin kun vielä on kotona kaiket päivät on välillä saatava jotain uutta katseltavaa :)

      Poista