2016/04/27

Kun hetket kiitävät ohi

Pysähdyin eilen illalla miettimään yhtä asiaa. Kiirettä. Se tunne mikä jatkuvasti on läsnä. Aina menossa jonnekkin, hoputtamassa lapsia.. ei ole aikaa pysähtyä. Se jatkuva suunta, aika liikkua, myöhästymisen tuoma stressi ja pelko aikataulun romuttautumisesta. Mistä se kiire oikein tulee ja kuka luo meidän kiireen? Olimme viettämässä iltaa kaupungilla perheen kesken työpäivän jälkeen ja suunnitelmissa oli piipahtaa ystävien luona kahvilla, käydä hieman kiertelemässä kaupoissa ja kävellä katselemassa kaupunkia. Oli jotenkin kummallista tehdä tätä kaikkea ilman sen kummempaa aikataulua - pyöriä, kävellä ja ihmetellä maailmaa. 

Lapset kysyivät jos saisivat juoda kaakaot isin työpaikalla Esplanadilla. Naureskelimme ensin, mutta sitten ajattelimme - miksi ei? Kaakaoiden jälkeen jatkoimme kaupoille ja katselimme värikkäitä vapputavaroita ja naureskelimme naamiaisasuille. Kauppakierroksen jälkeen löysimme lopulta itsemme Narinkka-torilta. Siellä oli käynnissä jonkunlainen puhetapahtuma, sellainen jonka kohdalle me emme ehkä tavallisesti olisi pysähtyneet. Vaikka niin monesti muuten olisimme kävellyt ohi, päätimme nyt pysähtyä. Antaa lasten ihailla saippuakuplataiteilijaa, taputtaa katusoittajalle ja pyöriä ympyrää ilmapallojensa kanssa. Samalla ymmärsin kuka sen minun kiireeni oikein aiheuttaa. Tai oikeastaan lähinnä taas muistin kuka se syypää kaikkeen hoputteluun on. Tuntuipas hyvältä pysähtyä juuri siihen hetkeen niiden hymyilevien poikien ja ilmapallojen kanssa ja vaan... olla!

-Såfin

PS. Pyöräilijäkuva on valokuvauskurssiani varten tehty harjoitustyö.. :)

8 kommenttia:

  1. Vika kuva - saippuakuplia? Magee!!

    VastaaPoista
  2. Ennen isomman pojan syntymää sain vaivakseni stressivatsan ja nyt vihdoin kuopuksen myötä olen oppinut elämään melko stressitöntä elämää. Tietysti kotona olo auttaa siinä, mutta pitkän oppimisen myötä me pysähdellään nykyään melko usein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä jotain pitää tapahtua ennen kuin osaa pysähtyä sen oikeasti tärkeän asian edessä! :D Ja hienoa jos nykyään osaatte pysähtyä ja nauttia hetkestä - Respect! <3

      Poista
  3. Hyvät kuvat. :)
    Ja kyllä sitä pitäisi joskus vaan pysähtyä ja elää juuri siinä hetkessä. Unohtaa kiire. Välillä se vaan on niin vaikeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, se kuulostaa helpolta - mutta oikeasti se on aika vaikeaa <3

      Poista
  4. Hienoja kuvia! Etenkin pyöräilijä! Kiire on kyl aika pitkälti oman pään sisällä. Kiireettömiä päiviä ja mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Minäkin toivon kyllä enemmän näitä kiireettömiä päiviä :D<3

      Poista