2016/04/09

Yksi tosi stressaantunut äiti!

Jos kaipaat inspiraatiota tai muuta positiivista ajattelua niin älä lue tätä! Minun on nimittäin pakko kertoa teille jotain. Olen viikon verran ollut aivan äärettömän stressaantunut ja listani tekemättömistä pakollisista asioista on vain kasvanut. Tiedän tarkalleen mikä on johtanut tähän tilanteeseen. Lähdimme pääsiäisen tienoilla pohjoiseen viettämään yli 10 päivän pituista perhelomaa talvisiin maisemiin ja keskityimme tietenkin ennen reissua varmistamaan, että meillä on kaikki talvikamat ja suksiasiat kunnossa. Kun sitten palasimme kotiin sukset kourassa ja talvitakit niskassa täällä oli kevät! Siis whaaat? Olimme varmaan siinä meidän oman kotioven edessä kaikkine talvikamppeinemme vähän pöllähtäneiden näköisiä ja muutenkin aivan väärissä maisemissa oleva muukalaisperhe. Tai siltä se ainakin tuntui!

Ehkä nyt saatat miettiä, että mikä nyt keväässä sitten niin voi stressata? Anna minä kerron. Lapsemme menivät lomalta palattuamme seuraavana päivänä edelleen niissä talvikengissä hoitoon, koska emme tajunneet hankkia heille uusia ohuempia kenkiä ennen reissua. Autossani oli edelleen nastarenkaat, ikkunamme olivat aivan kamalan näköiset ja kotonamme oli vielä pääsiäiskoristeet esillä. Pihaltamme oli sulanut lumet ja paljastanut altaan kamalan näköisen pihan, silloiseen lumeen hukkuneet lelut ja painuneen nurmikon. Puhumattakaan niistä pyykkivuorista jotka kannoimme kotiin reissusta. Tämä on siis vain pintaraapaisu asioista jotka on pyörinyt mielessä menneellä viikolla. 

Olemme siis pesseet ja korjanneet pois talvivaatteita, hankkineet puuttuvat välikausivaatteet, siivonneet, tilanneet ikkunanpesun, siivottu pois pääsiäistä, vaihdettu hieman keväisempää ilmettä olohuoneeseen, hankittu vähän tykötarpeita pihan freesaukseen, vaihdettu renkaita jne. Huhu.. Kohta helpottaa ja onneksi niin, koska luulen että olen käyttänyt kaikki stressihormoonit loppuun tältä keväältä!! Hahaa.. 

Yllättikö kevät sinut?

-Såfin

PS. Jos pääsit tekstissäni näin pitkälle, haluan pyytää sinulta anteeksi! Ei ole lainkaan minun tapaista valittaa tällaisista asioista täällä blogin puolella, mutta kun johonkin oli purettava niin... joo.. huomenna taas jotain iloisempaa!!

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulle, vaikka me ei olla edes reissattu :D On vaan niin paljon tekemistä ettei ehdi ja jaksa siinä ajassa mitä itse toivoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo kevät on kyllä luonteeltaan niin erilainen kuin meidän talvi! Valoa riittää, sotkut näkyy ja sitten olisi vielä niin paljon kaikkea kivaa kevätpuuhaa jota haluaisi tehdä kaiken muun ohessa. :)

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta. :) Meillä on lapsilla suunnilleen kaikki, mutta äidiltä puuttuu kevättakki. Jostain sellainen olisi löydyttävä, ettei tarvii toppatakki päällä kulkea. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii.. Minä olen siirtänyt itseni jollekin prioiriteetti 0-listalle enkä ole edes päässyt ajatuksissani niin pitkälle, että olisin miettinyt omia varusteita vielä ollenkaan.. Mutta hyvä kun muistutit! <3<3<3

      Poista
  3. Tsemppiä! <3 Kyllä tämä tästä ja kesä tulee joka tapauksessa! ;) <3

    VastaaPoista