En olisi halunnut kirjoittaa tällaista otsikkoa tänne blogiin enää koskaan. Meillä oli minusta jo tämän vuoden tapaturmakiintiö täynnä sen jälkeen kun kuopukseltamme murtui kummatkin olkapäät luisteluonnettomuudessa aiemmin tänä vuonna. Juuri kun olkapäät olivat käyttökunnossa meitä koetellaan taas. Ja syytän tästä koronaa. Kyllä vain. Sen sijaan, että pojat olisivat ulkona purkamassa energiaa kavereiden kanssa pelaten tai harrastuksissa kuntoilemassa he ovat nyt toistensa kimpussa. Leikit muuttuvat rajummiksi joka päivä - tämä vaikka kuinka yritämme toimia ohjelmatoimistona ja keksiä ajanvietettä ja keinoja purkaa energiaa muulla tavalla. He ovat nyt saaneet tarpeekseen toisistaan. Kävi siis niin, että puolileikkimielinen painimatsi päättyi itkuun. Pikkuveli oli jäänyt alakynteen. Tai tarkemmin sanottuna hänen pikkurilli oli jäänyt esikoisemme polven alle huonossa asennossa. Mitä ymmärsimme hysteerisistä selityksistä, sormi oli mitä ilmeisimmin taittunut vauhdissa suoraan taaksepäin. Kuulimme heti itkun äänestä, ettei kyseessä ollut mikään pieni naarmu. Se hetki muuttui myöhemmin päivystyssoittoon ja lääkärin ajanvaraukseen..
Lääkärissä saimme ensin kuulla, että kyseessä olisi paha revähdys. Sormi oli turvonnut ja haalean lilan värinen. Olimme helpottuneita diagnoosista, revähdys paranee muutamassa päivässä tai viimeistään viikon kuluessa. Se helpotus muuttui parin tunnin päästä kun saimme soiton lääkäriasemalta. Röntgenlääkäri oli lausunut kuvat ja sittenkin löytänyt murtuman sormen juuresta. Epäilymme osoittautui siis oikeaksi. Meillä on nyt edessä kahden viikon hoitojakso. Onneksi kättä ei tarvinnut kipsata. Murtuma on suotuisassa paikassa, joten se luutuu itsestään oikein. Me teippaamme murtuneen sormen yhteen viereiseen sormeen niin kauan kun murtuneen sormen taittaminen tuntuu ikävältä. Särkylääkettäkin saa antaa jos tilanne vaikuttaa siltä.
Sormen murtuma ei tietenkään ole mikään maailman vakavin juttu. Mutta tässä tilanteessa kun tekemiset ja sallitut aktiviteetit kahden vilkkaan pojan kanssa muutenkin jo on rajoitettu koronan takia meiltä viedään vielä mahdollisuus pyöräillä, potkulautailla ja pelata salibandya. Ei tunnu kivalta. Ei sitten alkuunkaan.
Nyt tämän perheen tapaturmakiintiö saisi olla täynnä! (kop-kop)
-Såfin
Voi, oikein samaistuin sinuun ja onpa ikävää kun sattuu näitä tapaturmia, meillä on 3 ja 6 vuotiaat pojan viikarit niin rakkaat mutta veljekset aina jossain vaiheessa alkavat painia ja sitten olen erotuomarina. Odotetaan jo ensi viikkoa kun laitamme upouuden trampoliinin pihalle jossa saavat pomppia mielein määrin, ostamme vielä isot pomppupallot sinne joiden kanssa saavat vehdata, pojat eivät tee vielä mitään isoja hyppyjä, harmi vaan kun välillä satelee lunta vaikka pihat ovat sulina olleet koko talven oikeastaan. Tsemppiä teille sinne. Olemme siitä kiitollisia kun olemme vielä terveinä koronasta. TV. Piipputalon väki
VastaaPoista