Reilu viikko sitten teimme jännittävän metsäretken Peikkometsään. Viikoittaiset metsäretket ovat olleet meidän perheen henkireikä nyt kun pääosin muuten vietämme päiviä kotona työskennellen ja etäkouluhommia tehdessä. Tällä viikolla päätimme jälleen suunnata metsään. Löysimme hauskan kohteen pienen etsinnän jälkeen. Reitin varrella oli luvassa myös jännittävä nähtävyys. Nimittäin valtavan kokoinen jättikivi keskellä metsää. Kivi, joka tunnetaan Virvikin jättiläisenä, on aikoinaan kulkeutunut jään mukana ja nököttää nyt keskellä metsää. Tämä ei ole mikä tahansa kivi, vaan kivi on ajan saatossa haljennut keskeltä ja muodostunut kuilu tai luola on riittävän suuri, jotta sinne mahtuu sisään. Mainio retkikohde lapsille siis. Kivi sijaitsee Virvikin golf-kentän vierestä lähtevän luontopolun varrella. Polku on n. 3 kilometrin mittainen, mutta jos lähtee luontopolulta poikkeaville "pistokkaille" katsomaan nähtävyyksiä, reitti on hieman pidempi. Luontopolku on haastava eikä sovi kuljettavaksi huonoilla polvilla, rattailla tai ihan pienten lasten kanssa.
Tämän reitin varrella ei myöskään ole grillauspaikkaa tai laavua, mutta osittain kallioisella reitillä löytyy monta hyvää kuivaa paikkaa jossa voi syödä eväitä. Jos kiipeää metsän korkeimmalle kohdalle voi nähdä hienot maisemat meren yli. Virvikin luontopolun varrella on erilaisia kylttejä jossa kerrotaan luonnosta ja sen eri alueista. Osa kylteistä oli kuitenkin niin vanhoja, että niistä oli hieman vaikeaa saada selvää. Reitti oli kuitenkin erittäin vaihteleva ja hauska. Siellä oli metsää, kalliota, isoja kiviä ja suo-alueita. Lasten mielestä jännittävintä Virvikin jättiläisen jälkeen oli se, että näimme hurjan paljon sitruunaperhosia. Sää oli aurinkoinen ja perhoset olivat varmasti kuoriutuneet siinä uskossa, että kevät olisi paljon pidemmällä kuin se oikeasti oli. Lapset olivat innoissaan, he juoksivat perhosten perässä ja hihkui innosta. He kutsuivat itseään perhoskuiskaajiksi. Hihii..
Virvikin luontopolku oli oivallinen retkikohde näinä aikoina. Parkkipaikkoja oli golf-kentän äärellä ja väkeä ei ollut kovin paljon. Virvikin kiven ja kallion lähettyvillä oli muutamia perheitä mutta muuten saimme olla aika rauhassa. Tämä oli todella hauska päiväretkikohde. Ainut iso miinus oli vessojen (ulkohuussien) puuttuminen.
Onko sinulla antaa jotain hyviä vinkkejä kivoista metsäreiteistä Uudellamaalla?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti