2015/06/16

Virossa lomalla vol. 2

Kerroin aikaisemmin että lomailimme Etelä-Viron Vörussa meidän kavereiden kanssa Spa-henkisessä hotellissa. Vörusta jatkoimme matkaa Tallinnaan ja koska juttuja ja kuvia tältä reissulta kertyi melkoisen paljon, päätin jatkaa tarinointia näin ihan omassa postauksessa. Vörusta lähdimme siis ajelemaan kohti Tallinnaa ja ajomatkan aikana näimme kauniita maisemia, haikaroita jotka pesivät lamppupylväiden päällä ja muutaman sellaisen söpön (tooosi)vanhan mummon joiden päässä oli sellaiset ihanat virkatut valkoiset pitsimyssyt. Vaikka olimme suunnitelleet ajavamme yhtä matkaa perille asti, taisimme silti pysähtyä kaksi kertaa.. How typical..!










Lapset odottivat kuin kuuta nousevaa että pääsisivät Tallinnassa ISOON lelukauppaan. Eli meidän ensimmäinen elämys Tallinnassa oli kuin olikin lelukauppa Kaubamaja-keskuksen ylimmässä kerroksessa. Samaisena iltana meidän ruokailu venyi pitkäksi ja yhdet äidit karkasivat vielä ulos viettämään hieman rauhallista aikaa hotelliaulan baariin. Seuraavana päivänä kiersimme vanhaa kaupunkia kolmen vaunun ja yhden potkulaudan voimin ja ihmettelimme siellä miksi alaikkunoiden edessä oli kalterit - onkohan siellä vankila?? Hih. Itse innostuin kuvaamaan vanhan kaupungin kauniita ovia ja muut sitten vain yleisesti pyörittelivät silmiä koko touhulle. Löysimme myös kivan leikkipuiston nimeltä Politsei Park ja siellä annoimme lasten purkaa viimeiset energiat ennen kotimatkaa laivalla. 

Kun loma Tallinnassa oli ohi olimme vain huutaneet yhden kokonaisen ruokailun läpi ravintolassa, meinattu tukehtua yhteen karkkiin, aiottu jättää yksi lapsi hissin ulkopuolelle ja äitien voimin eksytty kauppakeskukseen muutaman lapsen ja parin valtavan kauppakassin kanssa. Kaiken kaikkeaan hyvin onnistunut reissu siis! (Siis ihan oikeasti meillä oli superkiva matka ja suosittelemme kyllä ihanaa Tallinnaa myös lapsiperheille!)

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti