2015/06/04

Päiväkodin kevätjuhlissa

Meidän esikoisen päivähoitoryhmäläiset esiintyivät meille eilen kevätjuhlissaan pukeutuneena tooosi hienoihin juhlavaatteisiin. Juhlat olivat järjestetty lapsilähtöisesti, eli lapset olivat itse saaneet valita mitä halusivat esittää meille vanhemmille. Elefanttimarssin ja muiden laulujen lisäksi lapset soittivat vuorollaan omaa soitinta ja osasivat jopa hienosti odottaa omaa soittovuoroaan. Saimme myös kuulla loruja ja nauraa lasten innostukselle kun he lauloivat biisiä "pikakelauksella". Juhlat päättyivät syvään kumarrukseen ja hyvän kesän toivotukseen. Kyllä oli suloinen esitys. 









Kun kaikki muut lapset ryntäsivät vanhempiensa syliin esityksen jälkeen, meidän esikoinen katosi. Selvisi myöhemmin, että hän oli mennyt tarkistamaan oliko keittiössä jo jäätelöä tarjolla.. hahaa.. Syödäänköhän meillä liian harvoin herkkuja?? Noh, kyllä muutkin lapset odottivat kovasti kevätjuhlien kohokohtaa, eli jäätelön syömistä. Meidän pikkuinen kuopus sai myös oman puikon jonka kanssa hän kävi kovia henkisiä taisteluita ennen kuin päätti maistaa sitä. "Sinä tunnut kädessä niin kylmältä, voitko tosiaankin maistua hyvältä?... eiii, olet myös kylmä suussa.." Hihii. Hän on kyllä syönyt jäätelöä aikaisemminkin, mutta jotenkin nämä kylmät tuotteet nostavat aina kuvissa näkyvän ilmeen hänen kasvoille.

Kiitos ihanista juhlista!

Minkälaisia esityksiä teidän lapsilla on ollut kevätjuhlissaan?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Ihana jäätelö ilme :) Akun kerhosta oli kevätjuhla jossa laulettiin mm. "rakennetaan taloa, ystävyyden taloa..." Tätä meillä kotona harjoiteltiin niin paljon että Iivokin jo osaa "koreografian" :D Kevätjuhla oli meillä ensimmäinen laatuaan ja oli kyllä aivan ihanaa päästä näkemään kuinka kaikki lapset niin ylpeinä lauloivat ja esittivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :).. Täälläkin saimme kyllä hieman esimakua tulevasta juhlasta ennen varsinaista h-hetkeä! En tiedä miksi juuri kevätjuhlat ovat niin liikkiksiä..?! Kai siihen liitty jotenkin omat lapsuuden muistot alkavasta kesästä ja sitten kun vielä näkee oman lapsensa siinä esiintymässä, kaikki tunteet jotenkin kumuloituu!

      Poista