2015/06/24

Lasten hurja kalareissu

Pääsen vihdoin kirjoittamaan teille vähän meidän juhannusviikonlopusta. Vietimme Juhannusta miltei kokonaan lasten ehdoilla meidän mökkisaaressa Tampereella. Kunniavieraina meillä oli tällä kertaa 4 viikkoa vanha pikkuherra, 5 kuukautta vanha pikkuneiti, 2-vuotias tytöntyllerö ja 3-vuotias pikku prinsessa ja tietenkin heidän vanhemmat. Viikonloppuun lähdimme ilman mitään suunnitelmaa ja hyvä niin, sillä tällaisella porukalla ei koskaan tiedä mihin päivä vie. 





Sen lisäksi että meillä paistettiin lettuja, saunottiin, kylvettiin paljussa, poltettiin juhannuskokkoa ja nukuttiin monet päiväunet, lapset saivat kokea jotain aivan erityistä. Yhtenä aamuna kun istuimme koko porukalla syömässä vastaleivottuja sämpylöitä aamupalapöydässä meille tuli äkkilähtö. Saimme tiedon, että yksi meidän kalastaja-naapureista oli juuri lähdössä nostamaan verkkoja ja että lapset mielellään saisivat tulla katselemaan miten sellainen homma hoidetaan. Meidän (kaupunkilais)lapset pukivat innoissaan pelastusliivit ja lähti veneellä kohti verkkoja.. 

Kun he hetken päästä palasivat laiturille, heidän ilmeistä näkyi jo kaukaa, että jotain jännää oli tapahtunut. Kalastaja-naapuri oli lahjoittanut lapsille kaksi kalaa. Yhden vapautettavaksi takaisin järveen ja yhden perattavaksi ja lopulta syötäväksi. Lapset silittivät kaloja ja kokeilivat toisen kalan hampaita. Myöhemmin kuulimme myös tarinoita esikoiseltamme hirviökaloista jotka tarttuivat verkkoon. Itse asiassa lapset taisivat "pyydystää" naapurin verkosta maailman suurimman hai-kalan. Hahaa..

Sen pituinen se!

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Ihania :D Meillä viime kesänä kun 3v nosteli isänsä kanssa verkkoja, poika piteli yhtä kalaa käsissään ja jutteli sille "kala kala kalaa, onko teillä hauskaa?" Ne kun pomppi niin "iloisina" veneen pohjalla?! Apuaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hassuja lapsia.. kaloissa on kyllä ihmettelemistä! :)

      Poista