2015/09/10

Rapujuhlat meidän mökillä

Meillä on ollut tapana joka vuosi kokoontua rapujuhlien merkeissä meidän mökille. Paikalle on yleensä tullut poikien kummankin puolen isovanhemmat ja minun siskot. Joinain vuosina olemme jopa innostuneet ravustamaan itse. Näinä kertoina olemme nauraneet yhdessä meidän saaliille joka on yleensä muodostunut yhdestä ravusta, joka sekin on päästetty menemään säälistä. Tänä vuonna emme lähteneet tällaiseen projektiin, vaan päädyimme tilaamaan ravut suoraan kaupasta. Koska rapujuhlia vietetään myöhään syksyllä saamme aina jännittää säätä. Tänä vuonna luvattiin viikonlopulle paljon sadetta mutta päädyimme silti pystyttämään telttamaisen katoksen mökkimme terassille. Teltan alle mahtuu juuri sopivasti meidän 12 hengen ruokailupöytä, leivänpaahtopiste ja käsienpesupiste (joka muuten minusta on ihan ”must have” rapujuhlissa.) Ripustamme teltan kattoon värikkäitä valoja ja nautimme pimenevästä illasta.

(Pics 1, 3, 4 by L. Stormbom)

Myös meidän lapsukaiset olivat mukana juhlissa. Olimme jo aiemmin puhuneet siitä miten rapuja perataan ja tämä oli tietenkin koko illan kohokohta meidän esikoisen mielestä. Kun asettelimme ravut tarjoilualusille meidän kuopus joka yleensä on melko vähäsanainen sanoi pienellä äänellä ”vaaauuu” ja meidän esikoinen taas hyppi innostuneena tasajalkaa. Ruuaksi heille maistui kuitenkin parhaiten alkupalaksi tarjoiltu bataattikeitto ja ravut olivat sitten vain jännä ohjelmanumero. Hihii.. Kaiken kaikkeaan meidän porukka söi viikonloppuna yhteensä melkein sata rapua ja lauloi ainakin kymmenen rapulaulua. Nyt sitten odottamaan seuraavia rapujuhlia vuoden päästä!

Onko teillä jo vietetty rapujuhlia tänä vuonna?

-Såfin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti