2016/01/27

Äidin kalorikulutus

Tuntuuko joskus siltä, että lapsiperheen arkipuuhissa olisi tullut hikoiltua jonkun verran - eikä olisi puhtia lähteä sinne jumppaan kuluttamaan kaloreita? Väittäisin, että äitinä oleminen on (aika usein) oikeasti fyysisesti rankkaa ja sitä tavallista juoksulenkkiä ei ehkä tarvitsisikaan samalla tavalla kuin muuten. Tässä pieni esimerkki. 

Kello 16.07:
Haet lapsesi päiväkodin pihalta. Lapsesi ei suostu lähtemään mukaasi. Siitä seuraa taistelu. Lapset rimpuilevat ja karkailevat. Yrität saada kummatkin lapset kiinni ja kun lopulta onnistut lähdet kävelemään autolle. Puolessa välissä huomaat, että lasten tarhareppu jäi puistoon. Palaat kahden rimpuilevan tyypin kanssa hakemaan reppua. Aloitat taistelun uudestaan.

Kalorikulutus: 57
Hikimäärä: Kohtuullinen

Kello 17.20:
Ruoka valmistuu. Valmistumisen aikana olet pitänyt kaksivuotiasta sylissä suurimman osan ajasta, koska hän haluaa nähdä mitä keittiössä tapahtuu. Olet myös nostanut takaisin keittiötuolit olohuoneesta, koska niistä oli jotenkin rakentunut maja sillä aikaa kun itse teit ruokaa. Konttasit myös pöydän alla, koska sinne katosi toisen lempilelu ja nostelit leluja alas ylähyllyiltä.

Kalorikulutus: 45
Hikimäärä: Kohtuullinen

Kello 18.15:
Puet lapset päälle ulkoilua varten. Pukeminen ei ole hauskaa ja kummatkin laittaa vastaan. Villapuvut, sukat ja kaulurit ovat väärinpäin ja kaikkii huutavat vuorotellen. Onnistut viimein saamaan kaikki kamppeet niskaan.

Kalorikulutus: 25
Hikimäärä: Suuri

Kello 19.20:
Palaat takaisin sisälle. Olet vetänyt lapset pulkassa pulkkamäelle asti. Todennut siellä, ettei vanhempi poika jaksa vetää omaa Stiigaa ylös mäkeä. Olet vuorotellen vetänyt lapsia ylös mäkeä ja juossut nuorimman pulkan perässä, ettei hän vahingossä päätyisi hankeen. Joskus olet myös joutunut hakemaan ennen aikojaan laskuun lähteneen pulkan tai alas rinnettä juokseneen pojan takaisin mäen päälle. Vedät lapset kotiin pulkassa. Toista ei enää huvita istua kyydissä ja pysähdyt 10 metrin välein nostamaan kyydistä hypänneen hulivilin taikaisin.

Kalorikulutus: 460 
Hikimäärä: erittäin suuri

Kello 20.10:
Menet lasten kanssa saunaan. Muistat ettei saunan lauteilla oikeastaan kerkeä istumaan. Yrität varmistaa, ettei lapset putoa lauteilta tai koske saunan kiukaaseen. Peset vastahangottelevien lasten tukat ja yrität kuivata heidät ennen kuin he lähtevät juoksuun. Harjaat tukat, leikkaat (osan) kynsistä, rasvaat ja puet karkuun juoksevia tässä vaiheessa ylikierroksilla olevia lapsia.

Kalorikulutus: 55
Hikimäärä: loputon

Tässä vaiheessa olet käyttänyt yhteensä 642 kaloria joka vastaa yhden tunnin kunnollista juoksulenkkiä! Väittäisin siis ettei tällaisen illan jälkeen tarvitsisi sitä hikijumppaa..

Kuulostaako yhtään tutulta? 

-Såfin

PS. Oikeasti meillä oli siis todella hauskaa, vaikka niitä kaloreita tulikin kulutettua.. Hihii..

9 kommenttia:

  1. Haha, tämä oli hyvä! :D kyllä nämä hikirumbat kuulosti aikasta tutuilta :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luulen kyllä että jokainen äiti voi tunnistaa itsensä tästä tarinasta :D

      Poista
  2. :D

    Mä joka aamu mietin että kuinkahan paljon tässäkin ehtii jo kuluttaa kun koitan käskyttää poikia eteiseen ja pukemaan. Hiki virtaa äidillä ihan huolella ennenkuin omat päällysvaatteet on edes päällä ja töihin pitäisi lähteä niissä kuteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se kaaos ja stressi aina lähtiessä - huhu Mietin siis joka aamu, että olikohan se aamun suihku aivan turha? Hahaa.. :D

      Poista
  3. Kuullostaa niin tutulta :D

    Ensikerralla kun poika saa itkupotkuraivarit, ja hänet saa kantaa kaupasta ulos täytyy muistaa, että no ainakin tässä kuluu kaloreita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, bonuksena on tietty se, että kaloreita kuluu! Kaikessa on aina se positiivinen puoli - myös itkupotkuraivareissa. Hihii.. <3

      Poista
  4. Kyllä kuullostaa tutulta :D Pitäisikin joskus seurata oikein sykemittarin kanssa muutama päivä että miltä näyttäisi, askelmittaria olen pitänyt kyllä ja ihan hyvissä lukemissa ne askeleetkin oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Askeleita tulee ihan reippaasti lasten perässä juostessa! :) Olen monesti myös miettinyt, että olisi mielenkiintoista laittaa sellainen askelmittari myös pojille. Luulen, että heidän askelmäärä olisi aivan muissa sfääreissa kuin aikuisten.. Hahaa <3

      Poista
  5. Tää oli mahtava :D Tästä lähtien täytyykin yrittää muistaa ottaa päivän mittelöt näin positiivisesti kuntoilun kannalta :D

    Teille lähtee huomenissa postia tulemaan ;)

    VastaaPoista