2016/01/10

Blogisalaisuuksia

Olen saanut bloggaamiseen liittyen paljon kysymyksiä ystäviltä ja tuttavilta ja hetken mielijohteesta ajattelin sitten jakaa teidän kanssa mitä tämä bloggaaminen oikein on. Lopuksi paljastan myös muutaman salaisuuden siitä mitä tämän kaiken taustalla tapahtuu. Minä kun olen niin bloggaaja-konkari. Kokonaiset 1,5-vuotta tätä harranstaneena. Kröhöm.. Hahaa. Puolustuksekseni haluan kuitenkin sanoa, että olen käyttänyt tähän harrastukseen varmasti jo yli 1000 tuntia ja julkaissut n. 500 kirjoitusta. Eli kai tästä sentään jotain kokemusta on kertynyt..

Kaikista eniten minulta kysytään mistä keksin aiheita joista kirjoittaa. Koska en varsinaisesti ole rajannut blogini aihealuetta käy helposti niin, että jokaisena päivänä tapahtuu ainakin 10 kivaa asiaa joista voisin kirjoittaa. En siis juuri koskaan koe, ettei minulla olisi asiaa josta voisi kirjoittaa. Ennemminkin minulla on liikaa kivoja aiheita kirjoituksiin..

Suunnittelen blogipostausten julkaisua etukäteen ja ylläpidän myös listaa niistä asioista joista haluaisin kirjoittaa. Jokaiseen kirjoituksen tekemiseen minulla menee nykyään 30-45 minuuttia ja käytän ehkä toiset 15 minuuttia kommentoimiseen ja kommenttien vastaamiseen joka päivä. Bloggaaminen on siis aikaavievää mutta myös antoisaa. Odotan mielenkiinnolla muiden kommentteja ja on toisaalta myös kivaa nähdä että moni palaa blogiin päivästä toiseen lukemaan meidän arjesta. Kirjoitan aina kaikki blogikirjoitukset kotona, kotikoneella rauhallisena hetkenä.

Sitten niitä blogisalaisuuksia, eli mitä et tiennyt tästä blogista:

- Kirjoitan aina blogipostauksen valmiiksi edellisenä iltana ja julkaisen ne ajastuksella seuraavana aamuna. En siis herää joka aamu niin aikaisin kun julkaisuistani saattaisi luulla. Olen todennut, että te lukijat tykkäätte käydä blogissa eniten aamulla ja aamupäivällä.. Varsinaista tiedettä siis! Hihii..
- Minulla on yleensä aina vähintään viisi valmista blogikirjoitusta tärkeistä asioista siltä varalta, etten joku ilta pysty tai kerkeä kirjoittamaan uutta tekstiä.
- Muokkaan aina jokaisen blogikirjoitukseni HTML-koodia ainakin vähän. Tätä opettelen kokoajan lisää ja tällä hetkellä teen pieniä muutoksia lähinnä julkaisujen ulkonäköön. Tällaisen uuden opettelu on minusta mielenkiintoista, mutta mikään koodaaja en sentään (vielä) ole..
- Käsittelen jokaisen julkaistun valokuvan ja vähintään nimeän ja pienennän ne oikeaan kokoon
- Taustalla tapahtuu kokoajan myös kaikkia muita jännittäviä juttuja. Tulevalla viikolla minut mm. haastatellaan tähän bloggaamiseen liittyen..

Kaikenkaikkeaan tämä on ehkä vähän sekava harrastus - mutta samalla erittäin erittäin monipuolista ja antoisaa!

Mites te muut kanssabloggaajat - onko teillä "blogisalaisuuksia"?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Salaisuus se tuskin on, mutta mäkin julkaisen enemmänkin kirjoituksia muulloin kun ne kirjoitan. Eli usein minäkin kirjoitan illalla ja sitten julkaisen aamulla. Tai sitten kirjoitan jo valmiiksi ja julkaisen vasta useamman päivän päästä ja ajoitan julkaisun.

    Mäkin muokkaan kaikki kuvat. Usein säädän vähän valoja, pienennän ja liitän vesileiman. Muokkaan myös htmlää, mutta en läheskään kaikkia postauksia. blogipohjan htmlää ja css-kieltä olen muokannut.

    Salaisuus on varmaan sekin, etten vieläkään varsinaisesti puhu tästä ääneen. En mainosta. En oikeastaan kellekään :) En edes tiedä ketkä kaikki tutut tietää tästä :D Mutta jos tästä joku kysyy, niin mielelläni vastaan :D Tää on koukuttava harrastus ja tästä ei tunnu pääsevän eroon. Mutta toisaalta, ei tästä tarvitsekaan. Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samoja juttuja siis! :D Ehkäpä nämä eivät oikeastaan ole salaisuuksia, vaan sellaisia asioita joista ei juuri koskaan tule puhuttua.

      On mielenkiintoista, ettet ole puhunut tai "mainostanut blogiasi". Ymmärrän, ettei blogin pitämisen tarkoitus välttämättä ole se, että tuttavat tai sukulaiset sitä lukisi. Monet tuttavistasi tosin ehkä tykkäisi lukea juttujasi!?

      Ja kyllä, todella koukuttavaahan tämä on. Ihan vieroitusoireitakin saa jos ei pääse kirjoittamaan.. Hihii <3

      Poista
  2. Mä olinkin jo jäljittänyt sun salaisuuden, että kirjoitat illalla/etukäteen ja julkaiset aamulla :D Sun postaukset tulee niin säännöllisesti, joskus jos on tullut muuhun aikaan niin mä oon ihan woot? Mä kirjoitan milloin sattuu olemaan aikaa, aloitan aamulla ja jatkan päivällä jne. Kuvissa usein säädän värejä ja lisään tekstin, yhteen postaukseen tosiaan menee joku 30min-1tunti. Jos lisäisi kuvien otto ajan ja kaikki ne hetket kun teksti pyörii päässä, menisi kauemmin. Onneksi harvoin otan kuvia vaan blogia varten. Mä luulen että moni tietää tästä blogi touhusta mutta ei jostain syystä halua kysyä, ehkä se tuntuu tungettelevalta? Onneksi tunnen muita bloggaajia joiden kanssa voi puhua tästä, koska se joka ei itse bloggaa ei voi jaksaa kovin kauaa kuunnella ;D Laitat tänne sitte heti siitä haastattelusta! T:Utelias..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaaa - olit arvannut :D Joo, minä tykkään olla täsmällinen julkaisujen suhteen! Kerran tai kaksi olen unohtanut ajastuksen ja voin kertoa, että olen saanut joitakin huolestuneita viestejä jos kirjoitusta ei ole ilmestynyt "oikeaan aikaan"..

      Sama juttu täällä, minäkin otan kuvia erityisesti blogia varten hyvin harvoin. Usein tänne päätyy sellaiset hyvin onnistuneet kuvat jotka ovat otettu jostain meidän tavallisesta arkisesta hetkestä. :)

      Poista
  3. Oi oot niin ihailtavan järjestelmällinen <3 ja silti niin spontaani :D ihana yhdistelmä!
    Mä oon semmonen kirjoittaja että istahdan alas, avaan läppärin ja alan naputtaa (yleensä näin) Otsikon kirjoitan vasta kun teksti on saatu päätökseen ja nään itsekkin että millainen stoori tuli tällä kertaa .
    Toki joskus tulee aiheita mieleen ja saatan työstää niitä pidemmänkin aikaa. Mutta luonnoksia mulla ei "roiku" . Yhteistyöt on tietysti myös asia erikseen :)

    Ja Wau, haastatteluun <3 haluun kyl heti kuulla siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin arvasin, että sinä olet enemmän sellainen "tässä hetkessä" kirjoittava bloggaaja! Se on tosi piristävää ja huomaa, että monet teksteistäsi on kirjoitettu sellaisessa flow-mielentilassa :)

      Tuo otsikkojuttu on jännä. Minä kirjoitan yleensä otsikon ensiksi mutta melkein aina muutan sitä sen jälkeen kun teksti on valmis..

      Poista
  4. Mä haaveilen, että joskus ehtisin luonnoksia tai ajastuksia tekemään ja vieläpä silloin kun järki kulkee. Tosiasiassa ehdin yleensä koneelle kun pää jumittaa ja luovuus ei tosiaankaan kuki. Paljon olisi opeteltavaa, mutta ehkä vielä joskus :D
    Haastattelu kuulostaa jännittävän hauskalle! Jään innolla odottelemaan että kerrot lisää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnokset on tosi käteviä :D Mutta usein käy kyllä niin, että joku tekstiluonnos on roikkunut tosi pitkään, eikä se enää tunnu ajankohtaiselta julkaista.. Mutta ajatus on kai että nämä minun "varatekstit" rauhoittaa mieltä - koska en missään nimessä halua stressata. Bloggaaminen pitää olla hauskaa!!

      Poista