2016/04/20

Viidakkohenkinen välipalahetki (sis. ARVONTA!)

Yhteistyöblogikirjoitus

Meidän pienillä tyypeillä nälkä saattaa yllättää minä hetkenä hyvänsä. Ruokaa nyt, heti! Junassa, kotisohvalla tai vaikkapa puistossa. Ehkä tiedätte tilanteen? Hahaa.. Yritän aina pitää mukana jotain syötävää, ettei hauskaa puuhaa tarvitsisi keskeyttää ja lähteä ruuanlaittoon. Tällaisiksi välipaloiksi suosimme tietenkin terveellisiä vaihtoehtoja ja luomu-tuotteet ovat aina etusijalla. Lisäksi on kätevää jos välipaloja on helppo kuljettaa mukana esimerkiksi hoitolaukussa.

Meidän pojat ovat tämän asian tiimoilta päässeet hieman testailuhommiin - he ovat nimittäin viime viikkoina maistelleet uusia Muuti-välipaloja. Kun ensimmäistä kertaa levitin Muuti-tuotteet kotipöydällemme, poikien piti tietenkin ensin tutkiskella pakkauksia. Tämän jälkeen seurasi (mitäs muuta kuin) pakkauksissa olevien eläinten äänten ja liikkeiden matkiminen. Tottakai! Kun katsot pakkauksia alla olevista kuvista, ymmärrät ehkä miksi kutsun meidän välipalahetkeä viidakkohenkiseksi. Hahaa.. Pojat maistelivat mielissään Muuteja ja muutaman maistelukerran jälkeen heidän lemppareiksi valikoitui: Apina Muuti ja Fantti Muuti. Kun kysyin miksi, meidän esikoinen vastasi näin: "Minä voin aina leikkiä, että olisin tuollainen apina. Minä ja apinat tykkäämme tällaisesta mausta. Hu-hu-hu-hu (Apina ääntelee).." Lapsen suustahan se totuus kuuluu!

Lisäaineettomat ja puhtaista raaka-aineista tehdyt Muuti-tuotteet löytää K-kaupoista. Muuteja on saatavilla neljässä eri makuvaihtoehdossa:

PORO MUUTI: Päärynää ja Karpaloa
APINA MUUTI: Banaania & Mustikkaa (luomu)
FANTTI MUUTI: Päärynää & Vadelmaa (luomu)
LEJONA VOIMAMUUTI: Banaania, Mangoa & Persikkaa (luomu)

ARVONTA: Mitä kahta Muuti-makua teillä haluttaisi maistaa? Kirjoita vastauksesi alla olevaan kommenttikenttään ja olet mukana arvonnassa. Vastanneiden kesken arvotaan kaksi voittajaa. Kummallekin voittajille lähetetään kaksi laatikkoa Muuti-välipaloja. Arvontaan voi osallistua 30.4 kello 22 asti. Muista myös ilmoittaa sähköpostiosoitteesi kommentissasi.

-Såfin

PS. Käy tykkäämässä Muutin Facebook-sivuista tai seuraa Instagramissa!

47 kommenttia:

  1. Apina - ja Fantti Muuti kuulostaa hyvälle!��
    kaisakkauppinen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Hihi, meille kelpaisi kyllä! :) Fantti ja Leijona tuntuisi houkuttavan eniten :) pandamamablogi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä maut varmasti maistuisi teidän pikkuiselle :)

      Poista
  3. Leijonaa ja Apinaa voisi testata! Meimu82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Leijona ja Apina olisivat meidän makuun. :) (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja että osuu kohdalle! :D

      Poista
  5. Poro Muutia ja Leijona Voimamuutia meil haluttais maistella �� T. Okko & Lion 8 kk!

    VastaaPoista
  6. Ihana arvonta! Fantti ja leijona olisivat varmasti hyviä:)

    VastaaPoista
  7. Apina ja leijona on meidän lasten suosikit^^
    minkku_(a)netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että jo olette maistaneet Muuteja - toivottavasti saatte tästä hieman "santsausta" :)

      Poista
  8. Apina ja Leijona olisi ihan varmasti meidän suosikit. Kummastakin kun näyttää löytyvän taikasana banaani :D ps. kuka tekee muutit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banaani on kyllä ihan huippu hedelmä! Muutit valmistuttaa KCO Suomi Oy ja ne valmistetaan Tartossa, Virossa. :)

      Poista
  9. Fantti ja leijona varmasti maistuisivat!

    VastaaPoista
  10. Airiina
    Nämä onkin vielä meillä maistamatta, LEJONA VOIMAMUUTI ja APINA MUUTI olisivat mieluisat.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  11. Apina ja fantti! Tosin kaikki kombot kuulostaa herkulliselta. Nämä imettävät hedelmäsoseet on supernäppäriä reissussa sekä pikavälipalana. Nämä onkin vielä kokonaan testaamatta! :)

    Lastenhuoneenkapina@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin tykkään tällaisista välipaloista myös näin "äidin roolissa", sillä nämä on todella helppo heittää mukaan reppuun ja ne säilyvät huoneenlämmössä. Toivottavasti arpa osuu kohdalle :)

      Poista
  12. Poroa ja fanttia. Vadelma ja karpalo on lempimarjojani. laurahinkerpinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat ja Karpalot ovat kyllä tosi hyviä :)

      Poista
  13. Fantti ja Leijona olisi ehkä mieluisimmat, vaikka kaikki soseet noin kätevissä pakkauksissa uppoaa. :) vaillasilausta@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. No ei näistä kätevistä pakkauksista ainakaan haittaa ole :D

      Poista
  14. Apina ja poro ehdottomasti T jukka & Jimi jukka@puhakka.me

    VastaaPoista
  15. Hennajenniina
    Ovat varmasti terveellisiä, Apina ja Leijona ehdottomasti kuulostaa hyvälle.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti terveellinen ja ravitseva välipala! :)

      Poista
  16. Apinaa ja leijonaa !!! ��
    Ihania kuoseja ja nimiä näillä.
    anna-e@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Saa kyllä ainakin minut hymyilemään :D

      Poista
  17. Meidän kuopus tykkää hurjasti tuosta apinasta! Rakastaa banaania muttei voi sietää likaantuvia käsiä ja kuoria banaanin ympärillä. Jos voitettaisiin niin tahdottaisiin apinan lisäksi maistaa poroa. Sitä, kun ei olla vielä maistettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä muodossa sitten varmasti banaani uppoaisi! :D Poro Muuti on todella herkullinen valinta!

      Poista
  18. Leijona olis ykkönen ja Fantti kakkonen :)
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  19. Toivotaan, että voitat niin saatte laatikon kumpaakin makua :)

    VastaaPoista
  20. Päärynää, sekä karpalon että vadelman kera :)
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. Poro ja apina. heidi.r85 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Kaikki maut kelpaisivat, mutta jos valita täytyy niin LEIJONA VOIMAMUUTI ja APINA MUUTI. Ihana arvonta!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Smoothieita menee jonkin verran meillä, mutta nämä on vielä testaamatta. Poro kuulostaa äidistä hyvältä ja kokeilemisen arvoiselta. Ja sanotaan toiseksi vaikka apina.

    VastaaPoista
  24. Apina- ja Fanttimuutia meillä haluttaisiin maistaa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Kokeilunhaluisena haluaisin testata kaikki maut. Näin äkkiseltään mielenkiintoni herättää erityisesti Poro- ja Fanttimuutti. Herkullista!!!
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Leijona ja poro :)junlee@suomi24.fi

    VastaaPoista
  27. Poroa ja leijonaa! Vaikka en vaan osaa mieltää tuota poroa millään tapaa smoothieksi. Vaikka leijona ja muutkin on eläimiä niin ne vielä menee lasten smoothieina mutta poro on vaan poro, lihaa, ei sitä voi syödä pussista :D lotta.m.nuotio@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Peppinen
    Apina ja Leijona koska niissä on banaania, siitä meillä tykätään, piti käydä ihan k-kaupasta ostamassa muutamia kokeeksi ja on hyvää.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  29. Apina ja Fantti maistuisivat varmasti meidän pienimmälle :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista